Tirol Heute

 Kauniissa Pinnistalissa sattui kesällä 2014 ilmeisesti yksi

 erikoisimmista onnettomuuksista koskaan Tirolissa

Patikkalomalaisen päivät kuluvat pitkälti vuorten rinteillä. Aamulla varhain lähdetään ja iltapäivällä palataan vähän ennemmin tai paljon myöhemmin tehdyn reitin pituudesta riippuen. Ihan hirveästi ei jää aikaa chillailla kylän keskustassa kauluspaita päällä freshiltä näyttäen ja tuoksuen ja vaeltajanrusketusta esitellen.

 Siinä on voima jyllännyt. Onneksi joku on laittanut vasempaan lohkareeseen
pönkän, että ei ole ihan tielle kaatunut.

Pinnisalm

Illat kuluvat pitkälti seuraavan päivän reissuun valmistautuessa. Pitää tehdä eväitä, laittaa ruokaa, pakata reppu valmiiksi ynnä muuta, sillä lähtö on aikaisin aamulla ja minuutit aamuisin ovat kortilla. Jos haluat venyä aamuisin pitkään vuoteessa ja nukkua niin pitkälle kuin uni kantaa niin patikkalomat eivät ehkä ole sinun juttusi. Vuorelta on hyvä olla vähintään matkalla alas jo iltapäivällä.

Meille tärkeä osa lomaamme on paikallisten uutisten seuraaminen eli ohjelma nimeltään Tirol Heute. Siinä tulee runsaasti uutisia Tirolin alueelta ja etenkin meille tärkeät säätiedot moneen kertaan. Vuosien aikana olemme oppineet sen verran ymmärtämään saksaa, että tiedämme pitäisikö seuraavana päivänä sataa vai olla aurinkoista.

 Kaverimme ovat tulleet ilahduttamaan meitä tänne!

Tiistaiaamuna matkalla Neue Regensburgerhüttelle

 Olemme ihmetelleet, että täällä uutisoidaan laajasti vuorilla tapahtuneista onnettomuuksista. Yksittäisinä tapahtumina ne ovat tietenkin traagisia, mutta ylittävät uutiskynnyksen meitä hämmentävästi. Yksittäisen pyöräilijän tai riippuliitäjän onnettomuus ei ehkä Suomessa saisi tilaa uutisissa kuten täällä. Olemme pohtineet johtuisiko se siitä, että uutisoimalla vaaroista etenkin turistit saataisiin olemaan varovaisempia vuorella ja huomioimaan hienoihin maisemiin ja harrastuksiin liittyvät riskit?

 Hütte on vielä valkoinen pieni piste keskellä  ylhäällä vesiputouksen oikealla puolella. 

Tästä meni vielä toista tuntia vuoristomajan pihalle.

Neue Regensburgerhütte

Normaalit patikoitsijat eivät ole vuorten riskialtteinta porukkaa. Vuosien ajalta muistamme kaksi uutiskynnyksen ylittänyttä juttua vaikka "normaaleja" pienempiä loukkaantumisia kivikkoisilla rinteillä sattuu varmasti ihan päivittäin. Muutama vuosi sitten patikkaseurueen yksi jäsen jäi kivivyöryn alle ja menehtyi ja siitä uutisoitiin paljon Tirolissa.

Viime vuonna Stubaitalin sivulaaksossa Pinnistalissa tapahtui ilmeisesti yksi erikoisimmista onnettomuuksista mitä Tirolissa on koskaan tapahtunut. Olimme silloin täällä Itävallassa viimeisiä päiviä lomallamme ja tapahtunut tragedia sai runsaasti uutistilaa. Koiransa kanssa patikoimassa ollut saksalaisnainen oli ohittanut lehmälaumaa, jossa oli ollut lehmiä ja niiden vasikoita. Jostakin tuntemattomasta syystä äitilehmät olivat hyökänneet patikoitsijan päälle ja surmanneet naisen. Mielipide tuntuu olevan, että koira on jotenkin laukaissut lehmien hyökkäysreaktion vaikka koira oli ollut hihnassa eikä silminnäkijän mukaan ollut mitenkään kiinnostunut lehmistä.

Uutisissa haastateltiin viranomaisia, jotka ihmettelivät tapahtunutta eivätkä koskaan olleet kuulleet vastaavasta. Silminnäkijän mukaan koira tai nainen eivät olleet mitenkään häirinneet laumaa, mutta siitä huolimatta lehmät olivat alkaneet ahdistaa naista ja lopulta tönineet sarvillansa kuolettavasti. Olemme vuosien aikana patikoineet satojen lehmälaumojen läpi ja keskellä eikä koskaan ole tullut mieleenkään, että mansikit voisivat olla kiinnostuineita sinusta muuten kuin korkeintaan eväsleipiesi vuoksi. Heiluvat patukkahännät ja höyryävät lehmänläjät ovat olleet suurimpia murheita.

Maanantaina kävimme juuri kyseisessä Pinnistalissa palauttavalla (15 km, 600 korkeusmetriä) kävelyllä, kun odottelimme ystäviämme Neustiftiin saapuvaksi. Edellisen vuoden lehmäonnettomuus näkyi siinä, että vähän väliä puissa ja aidoissa näkyvillä paikoilla oli kylttejä, joissa neuvottiin ihmisiä miten ohittaa lehmälaumat ja miten käyttäytyä ongelmatilanteissa.

Muuten täällä menee hienosti. Olemme saaneet virkistäviä vahvistuksia ja sää jatkuu upeana. Kävimme ystäviemme kanssa tiistaina Neue Regensburgerhüttellä ja meno oli samaa sään ja maisemien ilotulitusta mitä täällä on nyt riittänyt kohta kolmen viikon ajan. Teimme hienon patikkareissun, jolle tuli matkaa yli 13 km ja korkeusmetrejä noin 1200m. Loma jatkuu mukavissa merkeissä!

Näillä mennään!

Jalkajumppaa pyhäpäivän ratoksi

Sunnuntaiaamut ovat Tirolissa AINA tällaisia.

Kuva otettu parvekkeeltamme.

Eilinen sunnuntaiaamu oli totutun kaunis Stubaitalissa ja meillä oli tiedossa, että tuleva viikko on sään puolesta epävakaisempi. Tämän vuoksi tarkoituksenamme oli patikoida sen verran reippaampi reitti päivän aikana, että vaelluskenkiä ei tule hirveä ikävä muutamaan päivään.Taisimme onnistua aikomuksissamme kohtuullisen hyvin. Sääennuste myös taitaa pitää paikkaansa ja nyt yllä olevassa kuvassa näkyvällä Ring-nyppylällä on jo lunta yön sateiden jäljiltä.

Lähdimme jälleen aamubussilla jo ennen kahdeksaa kohti laakson päätyä, mutta nyt jäimme Falbesonin pysäkille reilun kymmenen kilometrin päähän tästä majapaikastamme. Suunnitelmana oli nousta tuosta kohdasta noin 1200 metriä ylöspäin Neue Regensburger Hüttelle ja palata sen jälkeen omaan kyläämme Neustiftiin vuorten rinteillä kulkevaa panoraamareittiä pitkin. Tämä suunnitelma myös toteutui ja edellisen päivän laskettelurinne- ja sorakuoppareitteihin verrattuna sunnuntain reitti oli aivan loistava ja juuri meidän mieleemme.

Tälle vuorelle ei ole hissikyytiä, joten ruuhkaa ei poluilla ollut. Päivän aikana meitä vastaan tuli ensin nousun aikana kymmenkunta ko. hüttellä ilmeisesti yöpynyttä vaeltajaa, mutta hütten jälkeen reitillä kohti kotikyläämme tapasimme muutaman tunnin aikana vain kolme muuta kulkijaa. Kovasti seurankipeän ihmisen ei siis kannata tuolle reitille lähteä ainakaan yksinään.

Tunnin kestäneen metsänousun jälkeen tupsahdimme tällaiseen paikkaan.
Edessä Ochsenalm ja kaukana takana vesiputouksen
oikealla puolella Neue Regensburger Hütte.

Alkunousu Falbesonista kulki metsässä melko jyrkästi, mutta tuntui ihan mukavalta kävellä välillä neulaspolkua pitkin. Tunnin päästä maasto muuttui tasaisemmaksi ja tulimme soratielle. Olimme tulleet puurajan yläpuolelle ja mutkan takaa avautui upea Ochsenboden Alm (1600m). Valtava vuorten ympäröimä laakso tai laaja notko, johon vesiputoukset syöksyivät monelta suunnalta. Suurin putous oli Falbeson Bach, jonka vieressä nökötti Neue Regensburgerhütte. Noustavana oli vielä monta sataa metriä, mutta kohde oli näkyvissä koko ajan. Todella kylmä ja kova tuuli pisti liikkumaan rivakasti. Nousumme Neue Regensburger Hüttelle kesti tasan kaksi tuntia, joten jälleen toteutui tuo arvioimamme matkavauhti noin 600 nousumetriä/tunti.

Tässä olemme jo lähempänä hütteä

Tuolta Stubaitalin suunnasta tulimme

Hüttellä pidimme kylmän tuulen vuoksi normaalia pidempään lämmittelytaukoa ja nautimme kakkukahvit. Samalla pohdiskelimme taas kerran mahdollisutta yöpyä noilla hütteillä ja kulkea parikin päivää korkealla laskeutumatta välillä alas laaksoon. Jotenkin ei vain ole tuntunut meidän jutulta nukkua pirtin lattialla pipo päässä lainatussa makuupussissa yhdessä kaikkien hikisten ja kuorsaavien vaeltajalegendojen kanssa. Lisäksi siellä joutuisi varmasti juttelemaan ihan tuntemattomien ihmisten kanssa! Ei sentään, kyllähän etenkin noilla isommilla hütteillä näkyy olevan saatavilla jopa ihan omat makuuhuoneet ja muutenkin on erittäin asialliset puitteet kaikin puolin. Yleinen majoitus on kai kuitenkin myös siskonpetityylinen 'lager', jossa jokaisella on omat makuupussit. Tämä patikointiin liittyvä tauti ei vaan ole meillä edennyt vielä niin pitkälle, että tuo houkutus olisi voittanut oman (vuokratun) lieden, jääkaapin, parvekkeen ja vuoteen. Ja ehtiihän tuota päivän aikana ihan riittävän reissun tehdä nousuineen ja laskuineen kuten eilen taas nähtiin. Mutta ehkä vielä joskus!

Kahvi ja kakkupala olivat maullaan hütten sisätiloissa

Jane saa viimein strudelinsa lämpimällä vaniljakastikkeella.
Tähän mennessä paras tätä lajia.

Hikinen vaeltajalegenda Neue Regensburger Hütten pihalla

Toinen meitä puhuttanut vaeltamisen peruskysymys on liikkuako omalla autolla vai julkisilla reittien lähtöpisteisiin? Molemmista meillä on kokemusta ja kummassakin on omat hyvät ja huonot puolensa. Omalla autolla pääsee näppärästi ja vaivatta minne haluaa eikä ole riippuvainen mistään aikatauluista. Silloin vain olisi varmasti hyvä periaatteessa myös palata takaisin autolleen ja se vähentää usein aika lailla kuljettavien reittien vaihtoehtoja. Meille mieluisia reittejä ovat sellaiset, joissa noustaan lähtöpisteestä kohteeseen A ja sen jälkeen saadaan kulkea muutama tunti ylhäällä yhteen tai useampaan kohteeseen. Laskeutumisen voi sitten tehdä toiseen kylään tai jopa eri laaksoon kuin nousun ja silloin on ikävää, jos se auto on siellä lähtöpisteessä.

Paluureittimme kulki kuvan oikeassa reunassa olevan vuoren rinteellä.
Kaukana kuvan keskellä siintää vielä taukohüttemme.

Sehän on muuten sillä tavalla, että tällaisista reiteistä me pidämme!

Sunnuntaina reitin valinta siis onnistui nappiin ja nousua tuli päivän aikana noin 1300 metriä ja laskua 1500 metriä, kun palasimme kävellen takaisin omaan kyläämme. Itse lasku tosin tapahtui tuohon naapurikylään Mildersiin ja sieltä sitten talsimme Neustiftiin. Vaakasuoraankin tuli käveltyä normaalia enemmän, mutta se oli tarkoituskin. Reissu kesti kaikkiaan kahdeksan tuntia, mutta siihen sisältyy tavallista pidemmät nokkimistauot ja taisi niitä tulla valokuviakin otettua aika tavalla, koska meillä ei vielä ole noita laakso- ja vuorikuvia tältä kesältä. Mukava jalkajumppa pyhäpäivän ratoksi ja patikkakunto taitaa alkaa olla kohdallaan. Hieno päivä upeissa maisemissa ja mieluisalla reitillä.

Tähän on hyvä päättää tämä bloggaus.
Kuva Stubaitalista on otettu Ring-nyppylältä,
joka on merkitty ylimpään valokuvaan.