Willkommen in Tirol!

 Dolomiitit on vaihtunut näihin maisemiin

Lomamme on edennyt uuteen vaiheeseen ja ihanan kiviset Dolomiitit ovat vaihtuneet vähän vehreämpiin Tirolin vuoriin. Lauantaina palautimme vuokra-automme Innsbruckiin ja jatkoimme junalla Pitztaliin. Jos joskus haluat nähdä mahtavan määrän keskieurooppalaisia jonottamassa autoillaan lomalle, niin Brennerin sola on siihen oiva paikka. Viime lauantaina ainakin Tirolin koululaiset aloittivat loman, ja etelään menevässä liikenteessä sen kyllä huomasi. Onneksi olimme palaamassa toiseen suuntaan.

 Mittelberger See

Olemme lomailleet alppialueella yhdeksänä kesänä ja lähes aina yksi osa lomasta on vietetty Tirolissa.  Jotenkin tämä on paikka meidän makuumme.  Täällä on konstailematonta ja reilua meininkiä eikä maisemissakaan ole valittamista. Tirolissa on Stimmungia eli tunnelmaa.

 Kiven päällä murmeli tarkkaili menoamme. Näimme myös gemssejä,

 mutta ei ehditty napata kuvaa.

Tällä kertaa vietämme pari viikkoa Pitztalissa Jerzensin kylässä, jossa olimme kolme kesää sitten. Jopa majapaikkamme on sama eli oli vähän kuin kotiin olisi tullut. Isäntäväki tervehti iloisesti ja isännän iäkäs "teräsmummo" on yhtä kirkassilmäinen kuin kolme vuotta sitten. Tuntuu, että jättäisi vieläkin meidät vaelluspolulla jälkeensä.

Täällä on ollut parina ensimmäisenä päivänä hyvät ilmat eikä illan suussa saapuneet ukkoset ole meitä haitanneet. Sunnuntaina palasimme Kaunergrathütteltä ja punainen pelastushelikopteri pörräsi ympärillämme ja lähivuorella pitkän aikaa. Juttelimme "sujuvalla saksalla" yhden lehmiä paimentamassa olleen isännän kanssa, joka kertoi, että kiipeilijä oli loukkaantunut vuorella ja Bergrettungin helikopteri tuli hakemaan loukkaantuneen alas.

 Kaunergrathütte näkyy jo

 Hüttellä on panostettu yksityiskohtiin

Paikallinen paimen piti myös joutessaan pientä baaria pienessä hökkelissä ja nautimme juomat ennen viimeisten satametristen laskua bussipysäkille. Mies kertoi edelleen, että vuorilla vaeltaessa kannattaa olla oma vakuutus kunnossa. Se on meille tuttu juttu eli maksamme vuosittain Bergrettungin jäsenmaksun, joka taisi tänä vuonna olla 24 euroa.

 Lounaan jälkeen otimme lähes tunnin rennosti bussiaikataulujen vuoksi.

 Ei hullumpi paikka relata?

Ilman vakuutusta/jäsenmaksua Bergrettungin helikopteripelastus maksaa kuulemma 5000-7000 euroa. Saimme kuulla myös, että hätätilanteessa Alpeilla poliisin helikopteri noutaa vain kuolleet ja loukkaantuneet kuuluu Bergrettungille. Eli ihan iloisen tarinatuokion vietimme ja koputamme kovasti puuta, ettei tarvitse tutustua lähemmin kumpaankaan kopteriin.

 Aivan kuvan oikeassa reunassa näkyvä pieni piste on punainen pelastushelikopteri,
 joka haki loukkaantuneen vuorelta. Täällä on kaikki kaukana ja normaali näyttää pieneltä.

 Tällä pikkualmilla K ja paimen juttelivat sujuvasti puoli tuntia.

 K veti saksaa Kemin murteella ja paimen puhui itävaltaa.

Vuokra-auto on on siis palautettu ja Pitztalissa käytämme vaellusbussia. Vähän vaivalloisempaa on siis liikkumisemme, mutta sille ei voi mitään. Vuokra-auto kuukaudeksi käy vähän liikaa lompakon päälle. Sitä paitsi vaellusbussissa on tunnelmaa etenkin iltapäivisin, kun se on tupaten täynnä porukkaa, joka on rehkinyt päivän vuorilla. Hiki haisee ja melekeen kaikilla on melekeen mukavaa. Se on sitä Stimmungia. Tirolissa on ihanaa.

 Maanantaina kävimme Tiefentalalmilla.

 Siellä ei ihan vähäinen tuulenpuuska vie ruokalistaa.

 Onko kenelläkään varmaa tietoa voiko yksittäinen

 annos nostaa merkittävästi kolesteroliarvoja?

I sing a Liad für di

 Tirolin lippu.

 "Tirol, du bist mein Heimatland".

Kuukauden alppilomamme on lopussa ja huomenna matkustamme Pitztalista Innsbruckiin. Yksi yö siellä ja pyhäiltana myöhään kotia kohti. Monesti olemme viimeisissä bloggauksissa syyllistyneet ruikutukseen, kun pitää palata kotiin, mutta nyt emme tee sitä.

Kuukauden aikana on ollut aikaa värkätäkin reiteillä

 vaikka reittiennätyksiä tavoitellaan.

Hienoahan Suomeen ja arkeen on palata. Pääsee töihin. Näkee kauas, kun ei ole turhia vuoria edessä. Loppuu turhanpäiväinen ihmisten tervehtiminen, kun naapuri mieluummin katselee kengän kärkiään ohitse kävellessään kuin sanoisi vaikka Guten Morgen suomeksi. Täällä ei myöskään ilmeisesti arvosteta esim. ruokaa ja juomaa samalla tavalla kuin Suomessa, koska se on täällä reilusti halvempaa kuin meillä kotona.

Viimeisen päivän patikan otimme varman päälle  

ja kävimme uudelleen Kaunergrathüttellä.

 Oli vähän kiire pakkaamaan. 14 km ja 1200 korkeusmetriä.

Täällä ihmiset eivät osaa huolehtia tavaroistaan. Kauppaan mennessä auto jätetään käyntiin ulkopuolelle tai korkeintaan sammutetaan moottori ja jätetään ikkunat auki ja avaimet virtalukkoon. Myllyllä (=bussipysäkillä) olemme seuranneet leivän paistamista ja  eräs aamu huomasimme, että tapahtumaan liittyvät tarvikkeet, oluet ja muut juomat ovat hataran lauta-aidan takana, joka on suljettu riippulukolla, joita Honkkari myy Suomessa vitosella.

 Vuorikiipeilijä. Nuo ne on ÄIJIÄ.

Mitähän tuo vastaa, kun lehtimyyjä soittaa takataskussa olevaan

 kännykkään ja kysyy onko paha paikka?

Pitztal oli mukava paikka. Pidimme siitä, että useilla reiteillä pääsee ihan mahtavien jäätiköiden viereen tai jopa jäätikölle kävelemään. Upeita maisemia ja korkeille reiteille pääsee hisseillä tai ilman. Oli myös matalampia almireittejä, joilla ei tarvinnut roikkua vaijereissa, jos ei sellaista halua. Tämän kesän aikana lumi ei ole ehtinyt sulamaan korkeilta paikoilta ja paikalliset päivittelevät lumen määrää yläreiteillä. Isäntämme ei muista koskaan nähneensä heinäkuussa lunta tässä kotivuorella Hochzeigerilla. Kovasti on kyllä lumi parin viikon aikana sulanutkin. Sen totesimme tämän päivän uusintavaelluksellamme Kaunergrathüttelle. Kesän viimeiset lumialueet luisuteltiin läpi ja todettiin ne jo paljon kutistuneemmaksi.

Aika kiva paikka ottaa rennosti. Dont worry be Happy!

Tänään Kaunergrathütellä ei ollut legendoja.

 Ei muuten tarvinnut fleeceäkään.

Pitztal on pitkä laakso ja sen vuoksi oli välillä hiukan rasittavaa käyttää ilmaista vaellusbussia, koska matka Jerzensistä laakson päätyyn kesti noin 50 minuuttia. Sama matka kahdesti päivässä raskaan vaelluksen lisäksi ei aina ollut herkkua. Omalla autolla kuljettaessa tätä ongelmaa ei tietenkään ole. Hüttejä tai almeja ei myöskään ollut mielestämme ihan niin paljon kuin esim. Virgentalissa. Toisaalta kaksi viikkoa kiersimme vuoria niin aktiivisesti, että ei ihme jos reittivaihtoehdot alkoivat lopussa vähetä. Mielestämme ihan peruseinarille riittää kuljettavaa pariksi viikoksi.

 Täällä on hütteillä todella ystävällistä porukkaa. Tarjoilijatytöillä

 oli tänään kuulemma trachtenpäivä.

Kuukauden aikana  olemme myös käveleskelleet jonkin verran. Jane tosin totesi tänään vuorelta palatessamme, että on ollut yli kuukauden tauko kuntoilussa ja hyvä että pääsee kotiiin treenaamaan?! Olemme pitäneet kuukauden aikana patikoinnista kuusi vapaapäivää, joista kaksi on ollut matkustuspäiviä. Aika tiuhaan on Tirolin rinteillä yritetty saada hanuria, reisiä ja pohkeita parempaan kuosiin.

Hanuriharjoitukset käynnissä. Aina ei tuosta hanurista

 kajahda Andreas Gabalierin tasoisia säveliä.

Ilmat ovat olleet aivan mahtavat. Kaksi ensimmäistä päivää Achenseellä satoi, mutta sen jälkeen on ollut vain muutama satunnainen pilvipäivä ja muuten aurinko paistaa. Paras kesämme täällä ilmoiltaan. Itäosassa Itävaltaa kärsitään jo kuulemma kuivuudesta, kun siellä ei ole tullut yö- ja iltasateita mitä alppialueella tulee enemmän.

 Viimeisestä patikkareissustamme huolimatta oli kiva fiilis

Monta mieltä askarruttanutta asiaa selvisi kesän aikana. Esim. bensan hinta Itävallassa, veden virtaussuunta Alpeilla ja Pitztalin bussikuskien kahvi- ja tupakkataukopaikat kesken ajon matkustajia täynnä olevassa bussissa ovat tarkassa tiedossa. Paljon on vielä kuitenkin epäselvää ja sen vuoksi palaamme Itävaltaan reilun kuukauden kuluttua, mutta emme Tiroliiin vaan Salzkammergutin Filzmoosiin.

Kesän 2013 viimeinen kaverikuva. Kesän saldo on noin 340 km pituutta ja 24200 korkeusmetriä. Laskua tuli noin 1km vähemmän yhden hissilaskun vuoksi. Jos se jotain suuresti häiritsee niin voimme käydä sen vielä erikseen kävelemässä. Ilmoita jos haittaa.

Kesän korkein vuoremme

Lupasimme postauksen alussa, että emme valita loman loppumista. Päinvastoin lopetamme tämän meille hauskaan juttuun. Illat täällä kuluvat säätiedotuksia ja musiikkiohjelmia seuraten. Pari viimeistä kesää Itävallan ykköstähti on ollut Andreas Gabalier. Kaverin keikoilla näyttää olevan meno kuin Münchenin Oktoberfesteillä. Huippuhitti on "I sing a Liad fûr di" ja me olemme kuulleet sen varmasti päivittäin parin kesän ajan radio Tirolista. Olemme luvanneet opetella kappaleen sanat ensi kesäksi ja hankkia nahkahousut ja dirndlen aidon tunnelman tavoittamiseksi. Klikkaa Itävallan suosikki tästä kuultavaksi ja palataan asiaan syyskuussa Filzmoosista!

Hyvää kesän jatkoa!

Kaunergrathütte 2817m

 Jerzensin kirkko aamuauringossa. Jos haluat kesälomaltasi riehakasta iltaelämää, vauhtia ja vaarallisia tilanteita niin Itävallan pikkukylät eivät ehkä ole juuri sinun paikkasi.

Kun kotivuori Hochzeiger tuli eilen jo rampattua ylhäältä alas sekä sivulta toiselle, oli aika siirtyä laaksossa pitemmälle. Pitztaliin majoittuneet saavat käyttöönsä kortin, jolla busseilla voi matkustaa mielin määrin koko pitkän laakson mitan. Aina Imstistä laakson korkeimpaan kohtaan Mittelbergin jäätikköjunan asemalle. Pitz-laakso on todella pitkä, reilusti yli 30 km. Suurimpia kyliä ovat alkupään Wenns ja tämä meidän Jerzens. Muut nk. kylät tien varrella voivat olla vain muutaman talon ryppäitä.

Ajattelimme tänään, että ei ole syytä kiirehtiä kovin aikaiseen bussiin, sillä koko päiväksi oli luvassa hyvää säätä, eikä ukkosen vaaraa ollut. Vaellusbussin aikataulu on kuitenkin mielestämme hiukan huono. Tälle aamulle klo 7.40 lähtö oli meille liian varhainen, mutta seuraava vuoro klo 9.13 taas liian myöhäinen.

Plangerossin kylästä pääsi monelle reitille

Bussi oli jo aivan täynnä Wennsistä nousseita kyytiläisiä, kun ahtauduimme reppuinemme sisään. Aamun raikkaina läheinen seisoskelu matkakumppanien kanssa ei niin paljon vielä ottanut päähän. Matka kesti kuitenkin yli puoli tuntia ja lähes joka pysäkiltä tuli vielä lisää matkustajia. Jotenkin vaan mahduttiin. 99% porukasta oli menossa päätepysäkille jäätikköjunan asemalle, joten pääsimme jättämään heidät jatkamaan matkaansa vielä parin pysäkin verran, kun hyppäsimme pois bussista Plangeross-nimisessä taajamassa.

Alkumatka noustiin vesiputouksen reunaa pitkin.

Reittimme johti jyrkän alkunousun jälkeen alppilaitumelle, joka johdatteli loivasti nousten seuraaviin jyrkkiin siksakkeihin. Niiden jälkeen olimme jo n. 2400m:n korkeudessa ja karulla jäätikköseudulla.

Tämä oli leppoisaa kävelymaastoa.

Lussbach virtaili polun vieressä.

 Ratkeaisiko vesipisaroiden eliniän arvoitus viimein tänään?

Kaunergrathütte näyttäytyi jo melkein tuntia ennen kuin sinne viimein päästiin. Tämä oli taas niitä hüttelähestymisiä, jolloin kohde tuntuu lähes pakenevan sitä mukaa kun sinne paarustaa. Aikaennuste 3½ tuntia silti alitettiin tunnilla, mutta viimeisillä sorapohjaisilla siksakeilla alkoi sorahdella jotain ärräpohjaista vähän suustakin.

 Jane tunnin päässä hüttestä.

 Taustalla näkyy ihan oikeita jäätiköitä.

K taustallaan jäätiköt ja Watzespitze 3532m

Kummelimaisesti voisi todeta että purrrissta prs--sllä.

Nälkä kurni majalle saavuttaessa. Pitztalin korkeimmalla sijaitsevalla hüttella oli kuitenkin porukkaa ihan mustanaan ja kaikki olivat ruokaa tilaamassa. Kävi ilmi, että Mainzin alueen alppiyhdistykseen kuuluvalla majalla oli menossa kiipeilykurssit ja opiskelijat pitivät lounastaukoaan parhaillaan. Tarjoilu oli kuitenkin tehokasta ja leberkäset pottumuusilla tarjoiltiin pikaisesti. Terassilla olisi ollut kiva ruokailla, mutta tilaa ei ollut. Tyydyimme sisätiloihin, vaikka vähän potuttikin. Hütten tervetuliassnapsit toki lievittivät hieman.

Kaunergrathütte on Pitztalin korkein alppimaja 2817m. Mainzin alppikurssilaiset olivat jo täyttäneet ulkopöydät. Olemme aiemminkin vierailleet näillä "legendoja" vilisevillä koulutushütteillä ja ne häviävät tunnelmaltaan tavisten hütteille. Legendoista voit lukea enemmän tästä.

Hyvä ruoka, parempi mieli.

Ei enää potuta, kun oli niin hyvät muussit

 ja alppiaurinko porotti kuumasti

K totesi, että hüttelegendat pitävät aurinkolasejaan lippiksen päällä.

 Eihän se muuta tarvinnut.

Hetken aikaa syönnin jälkeen istuskelimme lampaantaljoilla aurinkoisella terassilla ja seurasimme kurssilaisten valmistautumista iltapäivän oppituntiin. Päälle puettiin lahkeiden päälle lumisuojia ja kalliit, uudenkarheat kuoritakit vedettiin huppua myöten ylle. Päähän vielä kypärä ja sitten oltiin valmiina matkaan.

Kurssilaiset matkalla harjoituksiin. Viikon kun möyrii rinteissä, asuu hüttellä ilman pesukonetta ja nukkuu siskonpetissä 20 ihmisen kanssa niin on varmaan timanttiset sukkamehut pirtissä.

Lounaan jälkeen nousimme vielä hütten yläpuolen näköalapaikalle,

jota reunustivat joka puolelta yli kolmitonniset huiput

 Näkymä alas laaksoon

Paluumatka sujui samaa reittiä ja nyt näkymät olivat kohti Hohe Geigea (3393m) vastapäisellä vuorella. Periaatteen vuoksi kelloa ei kannata katsoa ennen kuin lähempänä kylää, jos aikoo ottaa bussikyydin kämpille. Kovin pitkää matkaa alarinteessä ei viitsi koheltaa kiireessä, jotta ehtisi bussiin. Bussi oli taas niin täynnä, että puristimme itsemme juuri ja juuri sisään. Alkumatkan matkustimme lähes tuulilasiin nojaten.

Päivän lukemat olivat: kävelyä 14km ja korkeusmetrejä 1250m.