16.7.2014

Gamshütte


 Gamshüttelle patikoimme tiistaina

Tiistaina palasimme arkeen ja patikkarinteisiin. Menimme bussilla läheiseen Finkenbergin kylään, josta nousimme Herman Hecht Weg-nimistä polkua Gamshüttelle. Nousua Finkenbergistä tuli 1100 metriä, mutta Hermanin tie on niin mukava, että sitä käveli ihan ilokseen ylämäkeen. Joskus nuorina (4v sitten) tulimme saman reitin alaspäin, mutta nyt sitä oli todella miellyttävää nousta. Aiemmin käyttämämme Georg Herbolz Weg on huomattavasti jyrkempi nousu.

Ginzlingin suuntaan Gamshütteltä. Aika mukavat maisemat.

 Alppiruusuja 
Hienolla paikalla sijaitsevalta Gamshütteltä päätimme jatkaa eteenpäin kohti Elsalmia. Reitti oli merkitty mustaksi eli vaikeaksi. Vähän huolehdimme debytantista, mutta aivan hienostihan tuo pärjää. Reitillä on muutama kapea kohta, jotka on varmistettu vaijereilla ja maisemat ovat aivan upeat. Hieno sää suosi tänään ja myös loppuviikolle on luvattu hyviä patikkailmoja.

Kapeimmat kohdat oli varmistettu vaijereilla

 Vielä silmäys taaksepäin

Itävalta esitteli debytantille tiistaina parhaita puoliaan.

Kapeaa, mutta mukavaa polkua kohti Elsamia, joka aukenee edessä
näkyvän solan jälkeen.

 Sitä ennen poristiin kuitenkin kiireimmät jutut.
Eihän tänne hättäilemmään ole tultu.
 Ja mikäs tuossa oli poristessa.
Elsalmilta laskeuduimme reittiä 534 Elsegg-nimiseen paikkaan.  Karttaamme oli merkitty bussipysäkki polun päähän Tuxin tielle. Ylläri, ylläri: ei pysäkistä tietoakaan. Kävelimme vilkasliikenteistä tietä pitkin viitisen minuuttia, kun samalle tieosuudelle sattui tulemaan nainen, joka avainnippu heiluen käveli jonnekin määrätietoisesti. K meni Korkeajännitys-lehdistä oppimallaan saksalla kysymään lähintä bussipysäkkiä ja nainen kertoi, että sinne on lähes 3 kilometriä.

 Ja Elsalm on alapuolellamme. Lammaslauma piiloilee varjossa
vasemmassa alareunassa.

 Ammut työssään kohtuullisssa maisemissa.

 Ihmiset ovat täällä todella ystävällisiä: Nainen heitti meidät omalla autollaan lähimmälle pysäkille ja kertoi matkalla, että karttaamme merkitty pysäkki on poistettu paikallistenkin harmiksi käytöstä jokin aika sitten. Hieno patikkapäivämme päättyi siis myös onnekkaasti! Olisi ollut surkeaa kävellä yli 17km pituisen patikan ja 1300 nousumetrin jälkeen helteistä ja kapeaa asfalttitietä monta kilometriä autojen vilistäessä ohitse.

4 kommenttia:

Elina / Vaihda vapaalle kirjoitti...

Miten kauan näitä upeita maisemia vielä jatkuu?! En kestä enää ;)

Tiina kirjoitti...

Niin kaunista! Pitäisköhän muuttaa sinne :D

Jaaskarit kirjoitti...

Hei Elina,

Kyllä tässä jo yli puolen välin lomaa olemme, joten enemmän on takana kuin edessä :)

Jaaskarit kirjoitti...

Terve Tiina,

Eli Espanjan ja Ranskan jälkeen Itävaltaan :) Aika kiva yhdistelmä.