Pieni viidakkovaellus

Ja heti kamera esille jo hotellin rannassa

Eilisessä lounaspaikassamme tapasimme "anttivirtasen" lisäksi myös reippaita rantakävelijöitä. Heiltä saimme vinkin käydä Nang Thong rantamme eteläpäässä sijaitsevassa Khao Lakin luonnonpuistossa. Tänä aamuna vesi oli sopivan matalalla ja rantahiekalla pystyi mukavasti kävelemään lenkkareillakin. Kyseiset jalkineet nimittäin osoittautuivat vähintäänkin tarpeellisiksi kun pääsimme viidakkopoluille..

Tämäkin kaunokainen bongattiin jo hotellialueella

Jos et halua vesiskoottereita, riippuliitäjiä tms härdelliä, on tämä sinun paikkasi.

Upeat rantakivet

Vieläkin näkyy tsunamin raunioita

Aluksi talsimme aivan upeaa rantakaistaletta kohti rannan päätyä, jonka niemen takana luonnopuisto on. Vesi oli niin rauhallista ja uskomattoman kirkasta. Rantahiekalla ei ole aurinkotuoleja, sillä joku paikallinen lainsäädäntö rajoittaa että ne on pidettävä hotellien tonteilla. Näin rantaviiva on kaunis ja levollinen. Aamutuimaan on hietikolla muutenkin uneliaan leppoisa tunnelma, kun useat Euroopan aikatauluun tottuneet vasta heräilevät päivään.

Tuolta niemen takaa löytyi viidakkopolkumme

Kirkasta, upeaa vettä

Rannan päädystä nousimme portaikkoa pitkin jonkin hotellialueen läpi niemen kärjelle nousevalle tielle. Siellä oli pintaan kihonnut jo ihan kiitettävä hiki, vaikka aurinko olikin puiden varjossa. Mitään opastetta luonnonpuistoon ei vielä ollut silmiin sattunut. Ilman satunnaisen suomalaistuttavan suositusta olisi Nature Park jäänyt ehkä löytämättä, mutta hetken aikaa tien vierustaa kuljettuamme saavuimme sisäänkäynnin kohdalle. Jonkinlaisen kartan ja suullisen opastuksen avulla pääsimme reitin alkuun.

Khao Lakin rantaviivaa tulosuuntaamme päin

Vihreää vettä viidakkoreitin varrelta

Puolitoista kilometriä kuljimme vaihtelevaaa viidakkopolkua pitkin ja kohteenamme oli Small Sandy Beach. Polku kulki rannan suuntaisesti ja toisella puolen oli jyrkästi nouseva viidakkorinne bambupuineen ja toisella pilkisti turkoosi meri ja sen ikuisesti hiomat kalliot. Välillä reitti oli niin jyrkkä, että sai taas oikein kunnolla kyykätä.

Karzan


Mini-dino

Jokunen kanssaturisti oli samalla polulla ja K ihmetteli, kuinka hän yksin voi olla viidakon hikisin mies. Kaikki muut näyttivät olevan niin viileitä. No, jos hän oli Karzan, viidakon hikisin mies, niin kyllä Ja-ne oli ihan samaa kastia.

Sandy Beachin Jane

Puolentoista kilometrin taipaleen jälkeen tulimme Small Sandy Beachille, jossa oli lisäksemme kaksi tai kolme ihmistä. Rannalla oli myös pieni kioski, jossa myytiin virvokkeita. Ehkä siellä olisi saanut tuoretta kanaruokaakin, sillä jo kauas kuului jatkuva "kukkokiekuu", jota mökkinsä ympäristöä nokkivat kanat/kukot huusivat. Melko varmasti niiden hätähuuto oli suomennettavissa: " SYÖKÄÄ POSSUA!" No, meidän nälältämme säästyivät tällä kertaa sekä kanat, että possut. Otimme vain kokikset ja lepuutimme silmiämme upean poukaman näkymillä.

Idylliä Sandy beachilla

Päivän ohjelmassa seurasi taas kuntosalituokio. Tällä kertaa sekä juoksumatto Janelle että stepperi K:lle tuntuivat olevan aika tahmeata. Vaikka salilla onkin tehokas ilmastointi, hiki irtoaa. Onneksi varusteisiin kuluu erikokoisia pyyhkeitä, joilla voi luututa sekä itseään että lattiaa. Ajattelimme, että kaikki pienikin kuntoilu on elämässä eteenpäin ja saatoimme luovuttaa jo ennen kuin tunti oli täynnä.

Merkkipäivämme kunniaksi söimme herroiksi ihan yhtä hyvän aterian kuin aiempinakin iltoina. Thairuokapläjäykseen kuului tällä kertaa taaskin lasinuudelisadaattia, phad thai katkaravuilla sekä paistettua nuudelia kanalla. (Toivottavasti ne ei olleet Sandy Beachin porukkaa!)