Strudelkopf ja Plätzwiesen

Vaellussauvat ovat ihan ehdottomat. Niistä on tukea liukkaissa

 paikoissa ja allitkin saavat vähän treeniä vaelluslomalla.

Ensimmäisen kesälomamme Alpeilla vietimme vuonna 2008. Parin täällä vietetyn lyhyen loman jälkeen tuli mieleen, että näissä ihanissa maisemissa ja rauhallisissa ja kauniissa pikkukylissä voisi viihtyä pitempäänkin. Neljänä viime kesänä olemme lomailleet täällä niin pitkään kuin on aina ollut mahdollista eli 1-2 kuukautta kerrallaan. Tällä reissulla olemme reilun kuukauden. Tämä on mielestämme hieno tapa viettää kesälomansa.

 Landrosta lähtenyt metsänousu oli miellyttävää vaihtelua Dolomiittien 

kivisiin rinteisiin. Aamuaurinko porotti kuumasti niskaan 

ja sai 900m korkeuseron  ja noin 6kg selkärepun kanssa hien virtaamaan.

Sitten alkoi hiukan jännemmät paikat

 Alaspäin pystysuora pudotus satoja metrejä.

 Reitti oli vaijereilla varmistettu.

Polku oli aika kapea emmekä pyörähdelleet Zillertalin polkkaa.

 Normaalit patikoitsijat tuosta kuitenkin kulkevat.

Sitten nousimme Strudelkopfsattelille.

 Maalasiko joku taulun yhtäkkiä eteemme?

Hohe Gaisl

Strudelkopf 2307m on kesän ensimmäinen huippumme.

 Gipfelschnapsina aimo kulaus virkistävää Pustertalin hanavettä.

Ajattelimme silloin parina ensimmäisenä alppikesänämme, että jos täällä olisi pidempään, ei ehkä joka päivä tarvitsisi rynnätä vuorille eikä tehdä ylipitkiä päivävaelluksia. Voisi lepäillä sadepäivät ja kauniina päivinäkin pitää reissut kohtuudessa, kun ei tarvitsisi ahnehtia liikaa vähäisten lomapäivien vuoksi. No, olemme onnistuneet yleisesti ottaen puolittain, sillä olemme ajoittaneet lepopäivämme sadepäiville ja patikoineet paremman sään päivinä. Reissut vaan silti venyvät usein tarpeettoman pitkiksi ja rankoiksi eli siinä ehkä olisi yhä vähän parannettavaa.

 Huipulta näkyi Zinnet

 Kuvan keskellä näkyvän ison lumialueen ylitse

 patikoimme ja voimistelimme Lago di Misurinan päivänämme.

 Viihdyimme Strudelkopfin huipulla puolisen tuntia

 K:lla tuli tietysti taas nälkä ja päätimme lähteä lounaalle Dürrensteinhüttelle. 

 Oli kyllä eväitäkin, mutta ne saivat odottaa myöhempään ajankohtaan

Lounaspaikkamme Dürrensteinhütte. Olemmeko muuten kertoneet,

 että nuo hüttet ovat lempipaikkojamme?

Maanantaina kuitenkin onnistuimme. Patikoimme sellaisen mukavan puolipäiväreissun! Reissumme pituus Landrosta Strudelkopf-huipun kautta hienolle Plätzwiesenille oli vain 12 km pituinen ja nousua tuli kaikkiaan vajaa 1 km. Olimme takaisin kämpillä iltapäivällä jo kahden jälkeen! Oli ihan outo olo.

Ulos vai sisälle? No, mennään nyt tällä kertaa vaikka terassille.

Patikkareissumme oli kyllä hieno. Ilma oli mainio ja näkyvyys hyvä. Reitti oli osittain tuttu sillä nousun Strudelkopfille olimme tehneet ennenkin. Uutta oli hauska pieni polku kohti Dürrensteinhütteä.Tehtiin siis oikein mukava patikka ja maisemat olivat välillä kuin taulusta. Ehkäpä me hiljattain opimme, että kohtuullisillakin matkapituuksilla pystyy viettämään onnistunutta kesälomaa!

Plätzwiesenin läpi kävelimme bussipysäkille

Aivan upea Plätzwiesen. Oli erittäin onnistunut puolen päivän patikkareissu!

Auronzohütteltä sinne, tänne ja lopuksi perille

 Aamulla varhain, kun sää oli parhain.

 Näkymä Auronzo Hütteltä kohti Lago di Misurinaa

 Auronzo di Cadore oli aamu-usvan takana, mutta kauniin näköinen

Sunnuntaiaamuna elimme herroiksi ja ajoimme bussilla Auronzo Hüttelle, joka sijaitsee aivan Drei Zinnen juurella. Bussiyhteys on suosittu ja tulee useimpina aamuina aika täyteen. Pääseväthän ihmiset seudun suosituimpiin maisemiin ja vieläpä varsin korkealle bussikyydillä. Olemme ostaneet molemmille viikoille Süd Tirol Mobilecardin seitsemäksi päiväksi. Se oikeuttaa käyttämään julkisia liikennevälineitä koko Etelä-Tirolin alueella. Kortti on suositeltava vaihtoehto sillä em. Auronzo Hütten matka yksinään olisi maksanut 15€ /hlö edestakaisin. Kylien välisistä pätkistäkin äkkiä kertyy kymppi päivässä, Mobilecard oikeuttaa ajelemaan vaikka Meranoon saakka junilla tai busseilla. Kortin voi ostaa myös kolmeksi päiväksi.

 Auronzolta lähdimme kohti Drei Zinne Hütteä, joka häämöttää taivaanrannassa.

Oli kohtuullisen mukava pyhäaamun tunnelma

Keskimmäinen Zinne on korkein eli huippu on 2999 metrissä

Helppo pääsy mainioihin maisemiin tarkoittaa tietysti, että väkeä on patikkapoluilla paljon. Nauroimme, että suoritimme Drei Zinnen alueella kävellessämme italian kielen alkeiskurssin. Patikointietikettiin kuuluu tervehtiä vastaantulijoita ja sunnuntain aamupäivän aikana lausuimme kumpikin 684 kertaa "buongiorno". Suuhumme paremmin sopivat "Grüss Gott" ja "Servus" olivat selvästi vähemmistössä. Eli buongiorno lähtee meiltä nyt takeltelematta ja luonnostaan.

Kävelimme Auronzohütteltä reittiä 105, joka kiersi Drei Zinne -vuoret lännen puolelta. Se kulki ensin tasamaata ja saatiin ihastella aamuauringossa upeaa dolomiittipanoraamaa. Reitti sukelsi kuitenkin  yllä olevan kuvan jälkeen pari sataa metriä alemmas Langalmille, josta sitten taas seurasi nousu rotkon toiselle puolelle Drei Zinnen Hüttelle. Eipä tietoa, mikä mahtaa olla maailman vilkkain valtatie, mutta vaellusmaailmassa se on ainakin Auronzohütten parkkipaikalta Drei Zinnen Hüttelle johtava helppo tasamaaväylä. Siellä pääsevät lähes kaikki nauttimaan upeista dolomiiteista. Tällä väylälle meidänkin reitti lopuksi päätyi käytyään Langalmin pohjalla.

Zinneillä huomasimme, että meille tuli nälkä. Siispä lounaalle Büllele Joch Hüttelle,

 joka sijaitsee 4,5km päässä ja parin sadan korkeusmetrin takana.

 Rinteessä näkyvän polun päässä odottaa ruokaa!

 Pieni nousu tosin piti vetää vielä ensin

Vuorilla on tärkeää osata arvioida oma kuntonsa suhteutettuna kuljettavaksi aikomaansa matkaan ja kannattaa miettiä mistä lähtee ja mihin aikoo palata. Drei Zinneltä patikoimme Innerfeldtaliin ja ohitimme matkalla kuuden hengen espanjalaisseurueen, joka oli matkalla samaan suuntaan.  Sadekuuro yllätti ja reitti vei lumialueiden läpi. Huomioimme seurueen aika hitaan vauhdin ja lenkkikenkiäkin näkyi joillakin. Ko. reitti ei muutenkaan ole kaikkein helpoimpia ja lenkkarit märässä ja lumisessa kivikossa ei ole oikea kenkävalinta.

Kovan alamäen jälkeen pääsimme Dreischusterhüttelle Innerfeldtaliin. Siitä parinkymmenen minuutin kävelyn jälkeen nousimme bussiin, joka vei meidät pääväylän varteen, jossa kulkee Sexten -Toblachin bussi. Kaksi ohittamamme espanjalaisseurueen hyväkuntoisinta miestä tulivat laaksosta puolijuoksua bussiin kohti Toblachia. Tulimme jutelleeksi ja ilmeni, että he olivat jättäneet hitaammat laskeutumaan omaan tahtiinsa, koska seurueella oli auto Auronzo Hüttellä, joka piti palata hakemaan busseilla. Erikoinen reitin valinta, mutta mitäpä se meille kuuluu. Joka tapauksessa seurueen matka oli kestänyt niin kauan, että he missasivat bussin Toblachista Auronzolle ja miehet joutuivat ajamaan kymmenien kilometrien matkan taksilla autoa hakemaan muiden ollessa vielä jossakin vuorilla matkalla alas.

Gulaschsuppe und Gemüsesuppe. Mit Wurst naturlich.

 Enää ei ollut kiire takaisin, kun oli saatu lounasta

Miehet saivat vielä ylimääräistä jännitystä bussissa, kun toinen oli kadottanut sen muutenkin kaukana olevan auton avaimet! Reppuja availtiin ja tavarat leviteltiin lattialle. Emme ymmärrä espanjaa, mutta elekieli oli sen verran selkeää, että ei tarvinnutkaan. Jotain ratkaisevan tärkeää oli hukassa. Viimeisestä takin taskusta ne löytyivät ja kaverit esittelivät meille iloisina auton avaimia! Olivat muuten kohtuullisen helpottuneen näköisiä.

 Viime maanantain jälkeen Drei Zinne Hüttelle oli avattu terassi.

 Ohitimme sen, koska oli vielä paljon matkaa jäljellä

Matkamme vei kohti Innerfeldtalia.

 Hetkeä aiemmin olimme ohittaneet espanjalaisseurueen.

Löysimme kerran Itävallassa vaelluspolulta auton avaimet. Otimme ne mukaamme viedäksemme seuraavalle hüttelle. Pian vastaan tuli kaveri, joka laskeutui polkua pitkin selvästi jotain etsien. Kysyimme mitä mies etsii ja vastasi hakevansa autonsa avaimia. No, avaimet löysivät omistajansa, mutta hänelle tuli useiden satojen metrien ylimääräinen lasku ja nousu takaisin hütteltä, jossa hän oli huomannut avainten kadonneen.

Laakson perältä tulimme oikeanpuoleista solaa pitkin. Päiväreissun pituudeksi  tuli 28 km, 

mutta korkeusmetrejä emme nyt laskeneet. Kävelyä riitti kahdeksaksi tunniksi.

 Laskua tuli enemmän kuin nousua ja se alkoi loppuvaiheessa tuntua aikalailla jaloissa.

Missä kuljimme kerran

 Perjantaiaamun tunnelmia. Tiukkaa nousua ja
sodanaikaisia bunkkereita kalliorinteessä.

Perjantaina vaihdoimme näkökulmaamme taas uuteen osaan Pustertalin laaksoa. Menimme bussilla Sextenin (Sesto) ohi Kreuzbergpass-nimiseen solaan, josta nousimme ylös vuorelle ja palasimme maisemareittiä takaisin kohti Fischleintalia, johon laskeuduimme viimeksi Drei Zinnen patikaltamme maanantaina. Saman reitin kävelimme myös kolme vuotta sitten. Päivä oli taas kaunis ja reitti aivan nautinnollinen. Muutaman sadan metrin näköalanparannus noustiin, kun sopiva polku siihen ilmeni.

Kohteemme Burgstall on nuolen osoittamassa paikassa.

 Helppo ja lähellä eikö vaan? Pala kakkua.

Ilma oli selkeä ja näkyvyys hyvä. Vasemmalla näkyvä valkoinen huippu

 on Grossglockner, missä kuljimme kerran.

Reittimme pituudeksi tuli 18km ja nousua tuli 900 metriä ja laskua 1100 metriä, kun palasimme eri paikkaan kuin mistä lähdimme. Aika mukava kuntoilureissu ja ihmettelimmekin välillä, että miksi tänä vuonna jalat eivät ole perinteiseen tapaan kipeytyneet oikeastaan yhtään ensimmäisten patikkareissujen jälkeen? On siis kävelty yksinkertaisesti liian vähän, tai sitten Bioteekin Super-Mg magnesium pelittää. Uskomme jälkimmäiseen. Koettiin siis aivan mainio päivä, jonka K:n mielestä tietenkin kruunasi Saksan voitto Ranskasta!

Juomatauolla

Vastapäisellä vuorella kulkee Karnische Höhenweg, missä kuljimme kerran.

  Todella erilaiset vuoret verrattuna Dolomiittien kalkkikivivuoriin.

 Näkymä Burgstallilta Rotwandwiesen suuntaan

Lauantaina oli taas lepo- ja huoltopäivän vuoro ja päätökseemme vaikutti myös  hieman epävakaiseksi luvattu sää. Kuukauden lomassa on se hyvä puoli, että voi yrittää valita ilmoiltaan parhaita päiviä patikoilleen. Joskus se onnistuu, joskus ei. Aamulla kämpillä vötkistellessämme ihmettelimme, että voisihan sen loman näinkin viettää eikä herätä aamuisin kuuden aikaan kiirehtimään bussiin ja vuorelle. No, on niitä onneksi sitten ihan lepolomiakin.

Karujen kivimaisemien jälkeen saavuimme vehreään Rotwandwieseen.

Tuloreittimme

Keskellä korkeimmat huiput nimeltään Dreischusterspitze, 3152 m.

 Niillä on täällä aikaa miettiä sopivia nimiä kaikille vuoren huipuille.

Lounaan aika oli Rotwandwiesen Hüttellä. Hüttet ovat aivan

 ehdottomia suosikkejamme ja vaeltajan keitaita.

Siitä sitten laakista suolatasot kuntoon. Tiroler Gröstl ei petä koskaan,

 mutta tämä taisi olla kaikkien aikojen paras!

 Tirolin Sydänliiton merkki oli taas menussa tämän annoksen kohdalla.

Aamupäivällä käytiin kauppareissut ja huomattiin, että keli kuitenkin kirkastui hienoksi. Eihän silloin sovi jäädä vain majapaikkamme liegewieseen makoilemaan lepotuoleille. Huoneistoomme kuuluu suhteellisen ajettavat polkupyörät, joten otimme ne käyttöömme. Muutaman tunnin ajeleskelimme. Ensin noustiin kotilaaksoa muutama kilometri ja korkeusmetrikin ylöspäin kohti Wahlenia ja Kandellenia. Sitten lasketeltiin alas ja tarkistimme oliko Toblacher Seen vesi edelleen turkoosia. Oli se. Hiihtostadionin ohi hurautimme vauhdilla. Siellä oli aika hiljaista. Hiihtoniilot ovat ilmeisesti vielä kesätunnelmissa. Alkoi uhkaavasti pilvistyä ja nälkäkin jo muistutti.

Toblacher See

Lounas nautittiin mainiossa Lauran paikassa aseman läheisyydessä Neu Toblachissa. Siellä on hinta ja laatu kohdallaan. Koska sade ei tullutkaan, vaan taas alkoi paistaa päätettiin vielä käväistä katsomassa vanhaa tuttua Innichenin kylää. Totesimme myös jälleen kerran, että näissä korkeuseroissa on mukavampi pyöräillä alamäkeen kuin ylämäkeen.

  Innichenissä vietimme kuukauden vuonna 2011. Taisi muuten nuo

 samat vuoret olla kylän ympärillä silloinkin, jos oikein muistamme.
 Voimme toki olla väärässäkin.

Onko muuten muilla bloggerin käyttäjillä tietoa miksi vain osa blogiin laitetuista kuvista avautuu suureksi klikatessa? Osa ei?

Lago di Misurina

 Lago di Misurina torstaiaamuna. Upea aamu.

Torstai oli toivoa täynnä, sillä meteo oli luvannut meille tähän astisen reissumme parasta säätä. Piti muuten paikkansa ja mikä reissu tulikaan! Ajateltua reittiä jouduimme muuttamaan lumen ja jään vuoksi, mutta ei ollut maisemissa valittamista b-vaihtoehdollakaan. Aamulla kahdeksalta matkustimme bussilla puolisen tuntia Toblachista Lago di Misurina -järvelle. Se on kuvankaunis järvi ympärillään huimat vuoret! Muutkin olivat huomioineet luvatun hienon sään ja bussimme oli aivan täynnä. Olimme taas varmaan bussin nuorimpia, joten siitä voinee päätellä mitä ikäluokkaa vuorilla kulkeminen eniten puhuttelee.

 Tunnin nousun jälkeen tuli lähes tenkkapoo. Pari sataa metriä ylöspäin

 lunta ja etenkin jäätä. Was jetzt? Mitä nyt?

Tunnin nousu metsässä meni mukavasti, mutta sitten tulikin tiukka paikka, kun reittimme (118) viimeinen nousu korkeimpaan kohtaansa alkoi. Tarkoituksenamme oli ylittää sola nimeltään Forc. de la Neve 2470m. Reittimme nousi pohjoisen puolelta. Pohjoisrinne oli ehkä pari sataa metriä ylöspäin luminen ja etenkin jäinen. Ei lumi sinänsä mitään, mutta jyrkässä jäisessä rinteessä kaatuminen ja liukuminen alaspäin ei ole varmaan hauskaa. Päätimme kuitenkin jatkaa ylöspäin ja käytimme reitistä poiketen auringon pehmittämää lunta, jossa ei ollut niin suurta liukastumisen vaaraa. Varsinainen reitti kulki varjossa ja oli todella jäinen.

Loppuvaiheessa varjoisa rinne oli niin jäinen, että oli

 turvallisempaa tulla lumikinoksen ja kallion väliin

 "Miehet joukolla jäätä särkemään". Eka kuvassa K teki meille "oven" jään ja kallion väliin

 ja lopussa punnertamisen tyylinäytteitä. Tuo oli jo freestyle-patikointia.

Jäärinteessä tuli vastaamme kolme italialaista kaveria, jotka olivat laskeutumassa rinnettä. Laskeutuminen oli varmasti vielä vaikeampaa kuin nouseminen. Ohittaessamme toisemme päivittelimme lunta ja jäätä ja italialaiset sanoivat, että tämä ei ole enää normaalien patikoitsijoiden hommaa. Emme ruvenneet väittämään vastaan.  Eihän tuossa ole mitään erikoista sinällään, mutta nuo puitteet vaativat lumeen ja jäähän tarkoitetut varusteet. Jos olisi ollut kenkiin kiinnitettävät jääraudat, ei olisi ollut hätäpäivää.

Ylhäällä ja mitkä maisemat! Hintana olivat hiukan nuhraantuneet

vaatteet ja muutama pintanaarmu. 

Siitä sitten vaan alaspäin.

Ei ollut enää jäätä, mutta jyrkkä lasku kivikossa piti kielen keskellä suuta

Laskeutumisen jälkeen päätimme muuttaa alkuperäistä suunnitelmaamme. Meidän piti nousta uudelleen toiselle solalle, mutta olisimme joutuneet jälleen vuoren pohjoisrinteeseen, jotka ovat täällä nyt lumisia ja jäisiä. Muutimme suunnitelmaa ja laskettelimme todellista näköalareittiä takaisin Misurinan järvelle. Aivan huikeat maisemat ja näkyvyys oli erinomainen.

Piti alkujaan mennä vasemmassa yläkulmassa näkyvälle vuorelle, mutta sielläkin näkynyt jäätikkö pisti meidät muuttamaan suunnitelmaa. Ei viitsitty kokeilla onneamme enempää.

Waude, mitkä näköalat. Ja alasmeno oli helppoa.

 Emme olleet murheellisia vaikka suunnitelmat hiukan muuttuivat

Rifugio Città di Carpin terassilla oli mukava nauttia lounasta

Rifugion sympaattinen hütteisäntä piti tarkkaa lukua vieraista.

 Etenkin niistä joilla oli jotain syötävää edessään.

Vasemmalla Marmarole Gruppe ja oikeanpuolimmaiset korkeat huiput

ovat yli kolmetonniset Sorapiss-vuoret.

Paluumatka Misurinalle sujui mukavasti panoraamamaisemissa. Misurinalta pääsee muuten hissillä Rifugio Col de Vardalle, josta voi kulkea tuota hienoa maisemareittiä Rifugio Citta di Carpille 100m korkeuserolla. Reitti näkyi olevan erittäin suosittu ja sillä riitti kulkijoita - eikä mikään ihme.

Jostakin syystä emme enää havitelleet reittiennätyksiä. Tosin täällä ei muuten

 opasteisiin ole useimmiten merkitty aikoja, joita suomalaiset voisivat alittaa.

 Opasteet ovat muutenkin selkeästi heikompia kuin Itävallassa.

Mitä mies miettii? Olisiko se

 iltapäiväkahvin paikka Rifugio Col de Vardalla?

 Joo, oli se.

Takaisin Lago di Misurinalla. 22km ja 800 korkeusmetriä takana. 

Tänään tehtiin ajateltua lyhyempi, mutta hieno patikka. 

Näiden päivien vuoksi täällä aina jaksaa pari sateistakin päivää!