Missä kuljimme kerran

 Perjantaiaamun tunnelmia. Tiukkaa nousua ja
sodanaikaisia bunkkereita kalliorinteessä.

Perjantaina vaihdoimme näkökulmaamme taas uuteen osaan Pustertalin laaksoa. Menimme bussilla Sextenin (Sesto) ohi Kreuzbergpass-nimiseen solaan, josta nousimme ylös vuorelle ja palasimme maisemareittiä takaisin kohti Fischleintalia, johon laskeuduimme viimeksi Drei Zinnen patikaltamme maanantaina. Saman reitin kävelimme myös kolme vuotta sitten. Päivä oli taas kaunis ja reitti aivan nautinnollinen. Muutaman sadan metrin näköalanparannus noustiin, kun sopiva polku siihen ilmeni.

Kohteemme Burgstall on nuolen osoittamassa paikassa.

 Helppo ja lähellä eikö vaan? Pala kakkua.

Ilma oli selkeä ja näkyvyys hyvä. Vasemmalla näkyvä valkoinen huippu

 on Grossglockner, missä kuljimme kerran.

Reittimme pituudeksi tuli 18km ja nousua tuli 900 metriä ja laskua 1100 metriä, kun palasimme eri paikkaan kuin mistä lähdimme. Aika mukava kuntoilureissu ja ihmettelimmekin välillä, että miksi tänä vuonna jalat eivät ole perinteiseen tapaan kipeytyneet oikeastaan yhtään ensimmäisten patikkareissujen jälkeen? On siis kävelty yksinkertaisesti liian vähän, tai sitten Bioteekin Super-Mg magnesium pelittää. Uskomme jälkimmäiseen. Koettiin siis aivan mainio päivä, jonka K:n mielestä tietenkin kruunasi Saksan voitto Ranskasta!

Juomatauolla

Vastapäisellä vuorella kulkee Karnische Höhenweg, missä kuljimme kerran.

  Todella erilaiset vuoret verrattuna Dolomiittien kalkkikivivuoriin.

 Näkymä Burgstallilta Rotwandwiesen suuntaan

Lauantaina oli taas lepo- ja huoltopäivän vuoro ja päätökseemme vaikutti myös  hieman epävakaiseksi luvattu sää. Kuukauden lomassa on se hyvä puoli, että voi yrittää valita ilmoiltaan parhaita päiviä patikoilleen. Joskus se onnistuu, joskus ei. Aamulla kämpillä vötkistellessämme ihmettelimme, että voisihan sen loman näinkin viettää eikä herätä aamuisin kuuden aikaan kiirehtimään bussiin ja vuorelle. No, on niitä onneksi sitten ihan lepolomiakin.

Karujen kivimaisemien jälkeen saavuimme vehreään Rotwandwieseen.

Tuloreittimme

Keskellä korkeimmat huiput nimeltään Dreischusterspitze, 3152 m.

 Niillä on täällä aikaa miettiä sopivia nimiä kaikille vuoren huipuille.

Lounaan aika oli Rotwandwiesen Hüttellä. Hüttet ovat aivan

 ehdottomia suosikkejamme ja vaeltajan keitaita.

Siitä sitten laakista suolatasot kuntoon. Tiroler Gröstl ei petä koskaan,

 mutta tämä taisi olla kaikkien aikojen paras!

 Tirolin Sydänliiton merkki oli taas menussa tämän annoksen kohdalla.

Aamupäivällä käytiin kauppareissut ja huomattiin, että keli kuitenkin kirkastui hienoksi. Eihän silloin sovi jäädä vain majapaikkamme liegewieseen makoilemaan lepotuoleille. Huoneistoomme kuuluu suhteellisen ajettavat polkupyörät, joten otimme ne käyttöömme. Muutaman tunnin ajeleskelimme. Ensin noustiin kotilaaksoa muutama kilometri ja korkeusmetrikin ylöspäin kohti Wahlenia ja Kandellenia. Sitten lasketeltiin alas ja tarkistimme oliko Toblacher Seen vesi edelleen turkoosia. Oli se. Hiihtostadionin ohi hurautimme vauhdilla. Siellä oli aika hiljaista. Hiihtoniilot ovat ilmeisesti vielä kesätunnelmissa. Alkoi uhkaavasti pilvistyä ja nälkäkin jo muistutti.

Toblacher See

Lounas nautittiin mainiossa Lauran paikassa aseman läheisyydessä Neu Toblachissa. Siellä on hinta ja laatu kohdallaan. Koska sade ei tullutkaan, vaan taas alkoi paistaa päätettiin vielä käväistä katsomassa vanhaa tuttua Innichenin kylää. Totesimme myös jälleen kerran, että näissä korkeuseroissa on mukavampi pyöräillä alamäkeen kuin ylämäkeen.

  Innichenissä vietimme kuukauden vuonna 2011. Taisi muuten nuo

 samat vuoret olla kylän ympärillä silloinkin, jos oikein muistamme.
 Voimme toki olla väärässäkin.

Onko muuten muilla bloggerin käyttäjillä tietoa miksi vain osa blogiin laitetuista kuvista avautuu suureksi klikatessa? Osa ei?

Lago di Misurina

 Lago di Misurina torstaiaamuna. Upea aamu.

Torstai oli toivoa täynnä, sillä meteo oli luvannut meille tähän astisen reissumme parasta säätä. Piti muuten paikkansa ja mikä reissu tulikaan! Ajateltua reittiä jouduimme muuttamaan lumen ja jään vuoksi, mutta ei ollut maisemissa valittamista b-vaihtoehdollakaan. Aamulla kahdeksalta matkustimme bussilla puolisen tuntia Toblachista Lago di Misurina -järvelle. Se on kuvankaunis järvi ympärillään huimat vuoret! Muutkin olivat huomioineet luvatun hienon sään ja bussimme oli aivan täynnä. Olimme taas varmaan bussin nuorimpia, joten siitä voinee päätellä mitä ikäluokkaa vuorilla kulkeminen eniten puhuttelee.

 Tunnin nousun jälkeen tuli lähes tenkkapoo. Pari sataa metriä ylöspäin

 lunta ja etenkin jäätä. Was jetzt? Mitä nyt?

Tunnin nousu metsässä meni mukavasti, mutta sitten tulikin tiukka paikka, kun reittimme (118) viimeinen nousu korkeimpaan kohtaansa alkoi. Tarkoituksenamme oli ylittää sola nimeltään Forc. de la Neve 2470m. Reittimme nousi pohjoisen puolelta. Pohjoisrinne oli ehkä pari sataa metriä ylöspäin luminen ja etenkin jäinen. Ei lumi sinänsä mitään, mutta jyrkässä jäisessä rinteessä kaatuminen ja liukuminen alaspäin ei ole varmaan hauskaa. Päätimme kuitenkin jatkaa ylöspäin ja käytimme reitistä poiketen auringon pehmittämää lunta, jossa ei ollut niin suurta liukastumisen vaaraa. Varsinainen reitti kulki varjossa ja oli todella jäinen.

Loppuvaiheessa varjoisa rinne oli niin jäinen, että oli

 turvallisempaa tulla lumikinoksen ja kallion väliin

 "Miehet joukolla jäätä särkemään". Eka kuvassa K teki meille "oven" jään ja kallion väliin

 ja lopussa punnertamisen tyylinäytteitä. Tuo oli jo freestyle-patikointia.

Jäärinteessä tuli vastaamme kolme italialaista kaveria, jotka olivat laskeutumassa rinnettä. Laskeutuminen oli varmasti vielä vaikeampaa kuin nouseminen. Ohittaessamme toisemme päivittelimme lunta ja jäätä ja italialaiset sanoivat, että tämä ei ole enää normaalien patikoitsijoiden hommaa. Emme ruvenneet väittämään vastaan.  Eihän tuossa ole mitään erikoista sinällään, mutta nuo puitteet vaativat lumeen ja jäähän tarkoitetut varusteet. Jos olisi ollut kenkiin kiinnitettävät jääraudat, ei olisi ollut hätäpäivää.

Ylhäällä ja mitkä maisemat! Hintana olivat hiukan nuhraantuneet

vaatteet ja muutama pintanaarmu. 

Siitä sitten vaan alaspäin.

Ei ollut enää jäätä, mutta jyrkkä lasku kivikossa piti kielen keskellä suuta

Laskeutumisen jälkeen päätimme muuttaa alkuperäistä suunnitelmaamme. Meidän piti nousta uudelleen toiselle solalle, mutta olisimme joutuneet jälleen vuoren pohjoisrinteeseen, jotka ovat täällä nyt lumisia ja jäisiä. Muutimme suunnitelmaa ja laskettelimme todellista näköalareittiä takaisin Misurinan järvelle. Aivan huikeat maisemat ja näkyvyys oli erinomainen.

Piti alkujaan mennä vasemmassa yläkulmassa näkyvälle vuorelle, mutta sielläkin näkynyt jäätikkö pisti meidät muuttamaan suunnitelmaa. Ei viitsitty kokeilla onneamme enempää.

Waude, mitkä näköalat. Ja alasmeno oli helppoa.

 Emme olleet murheellisia vaikka suunnitelmat hiukan muuttuivat

Rifugio Città di Carpin terassilla oli mukava nauttia lounasta

Rifugion sympaattinen hütteisäntä piti tarkkaa lukua vieraista.

 Etenkin niistä joilla oli jotain syötävää edessään.

Vasemmalla Marmarole Gruppe ja oikeanpuolimmaiset korkeat huiput

ovat yli kolmetonniset Sorapiss-vuoret.

Paluumatka Misurinalle sujui mukavasti panoraamamaisemissa. Misurinalta pääsee muuten hissillä Rifugio Col de Vardalle, josta voi kulkea tuota hienoa maisemareittiä Rifugio Citta di Carpille 100m korkeuserolla. Reitti näkyi olevan erittäin suosittu ja sillä riitti kulkijoita - eikä mikään ihme.

Jostakin syystä emme enää havitelleet reittiennätyksiä. Tosin täällä ei muuten

 opasteisiin ole useimmiten merkitty aikoja, joita suomalaiset voisivat alittaa.

 Opasteet ovat muutenkin selkeästi heikompia kuin Itävallassa.

Mitä mies miettii? Olisiko se

 iltapäiväkahvin paikka Rifugio Col de Vardalla?

 Joo, oli se.

Takaisin Lago di Misurinalla. 22km ja 800 korkeusmetriä takana. 

Tänään tehtiin ajateltua lyhyempi, mutta hieno patikka. 

Näiden päivien vuoksi täällä aina jaksaa pari sateistakin päivää!

Pragser See ja Cortina

Pragser See tänä kesänä. Armahdimme aamulla itseämme ylimääräisellä nukkumatunnilla,

 kun suosikkimme Saksan matsi venyi jatkoajalle yöllä. Lähtö vasta ysin bussilla.
 Onko otteemme löystymässä?

Tiistain ohjelmassa oli paikata kolmen vuoden takainen aukko, jolloin jätimme Seekofelin Pragser Seen päädyssä valloittamatta. Lue juttu tästä. Tuolloin K toipui mahataudista ja päätimme jättää viimeisen 400m Seekofelin huipulle nousematta. Hermeettisen vatsataudin seurauksena tullut parin viikon totaalinen ruokahaluttomuus ja patikkaloma Alpeilla eivät ole toimiva yhdistelmä.

 

 Ylämäessä olimme vielä toiveikkaita kelin suhteen.

Muutama tasapainoiluharjoitus matkalle sattui.

Helppoa kulkua kuitenkin koko matka.

Pragser Wildsee on upea järvi vuorten keskellä. Vuoret heijastuvat vihreästä vedestä ja korkeimpana huippuna nousee järven päädyssä Seekofel 2810m. Nyt oli meininki valloittaa tuo huippu ja kuvata sieltä järvinäkymät. Ei kuitenkaan eletty Strömsössä. Aurinko jaksoi vähän lämmitellä meitä vielä alkunousussa, mutta mäkimetrien edistyessä alkoi olla yhä pilvisempää. Päästessämme huipulle menevän polun haaraan satoi rakeita ja näkyvyys oli viiden metrin päähän. Sää teki ratkaisun puolestamme tällä kertaa. Harjanteelta 60m alemmas hüttelle ja lounaalle. Meidän ei näköjään ole tarkoitettu nousevan Seekofelin huipulle. Tiistaina retkellemme tuli matkaa 20km ja nousumetrejä 900, joten hiukan oli rauhallisempaa kuin maanantaina.

Seekofelhütten 2327m peltikatto ropisi kodikkaasti rakeiden alla.
 Monesti näillä hütteillä on tunnelmaan sopivat nimikyltit,
 mutta täällä joku oli ohimennessään raapaissut nimen seinään mustalla maalilla.

Sisällä oli kuitenkin mukavan lämmintä.

Hüttellä lounasta odotellessa. Minuuttia myöhemmin tupa

 pöllähti täyteen rakeiden piiskaamia vaeltajia.

 Takaisin järvellä ja sadevatteet sai riisua auringon lämmössä

Keskivikkona olemme pitäneet lepopäivää. Nämä ovat aivan välttämättömiä kuukauden lomalla palautumisen ja ruoka- ja varustehuollon kannalta. Rauhallisen aamun jälkeen hyppäsimme bussiin ja ajelimme Cortina d'Ampezzoon, joka on noin 30 km päässä Toblachista. Lähtö ei sujunut ihan ongelmitta, kun klo 11.05 bussimme ei ilmestynyt Toblachin bussiasemalle ja pääsimme matkaan 13.05. Älkää kysykö miksi, emme tiedä. Hauskaahan se on pari tuntia katsella reissaavia ihmisiä menossa bussiin ja tulossa bussista. Paikalle sattui onneksi mukava suomalainen pariskunta, joka oli myös matkalla Cortinaan ja sieltä patikoiden ylös Alta Via-reitille viideksi päiväksi. Kului aika kivasti bussia odotellessa ja 50 min kestäneellä matkalla Cortinaan. Toivottavasti heille osuu hyvät kelit noille päiville!

 Cortina d'Ampezzo. Meillä on erinomainen kyky saapua

 kaupunkeihin aina siestan aikaan.

Tänään on siis ollut välipäivä patikoinnissa, mutta liika istuminen vie ennenaikaiseen hautaan (kuten kaikki muukin mukava elämässä) ja huomenna palaamme rinteeseen. Meteon mukaan huomenna on taas aurinkoisen päivän vuoro! 

Näissä maisemissa matkasimme takaisin Cortinasta Toblachiin. 
Kuva on näpätty bussin ikkunasta. Tuleville päiville

 on luvattu upeaa säätä ja toivottavasti se toteutuu!

Lopuksi se kaikkein tärkein, jonka vuoksi oli aivan pakko blogata tänään: Järisyttävän hyvää syntymäpäivää ja rakkaat terveiset 3-vuotiaalle pikku-Likalle!!!!!

Aika huikea maanantai!

Terveiset Drei Zinneltä!

 Lupasimme viimeksi lisätä kierroksia patikointikoneeseemme ja tänään teimme niin. Mikäs oli lisätessä, kun sade oli jättänyt Pustertalin ja luvassa oli poutaa. Päivän mittaan olemmekin saaneet oikein hienoja näkymiä. Aamulla kuuden jälkeen, kun K haki leipomosta tuoreita sämpylöitä, oli varmaan pakkasta tai lämpötila noin nollassa. Missään ei näy lämpömittareita, mutta kyllä suomalainen tietää milloin on lähes pakkasta. Eilisiltainen sade oli tullut korkeille paikoille lumena.

 Fischleintalbodenin bussipysäkiltä kuljettiin pari kilometriä lähes tasamaata.

Nousu lähti Talschlusshütten kohdalta Altensteiner Talin helpohkoa reittiä.

Tässä on tonni nousua takana. Yöllä oli kylmä, joten 2300m korkeammat

seudut olivat saaneet lumikoristelun. Valokuvaajat kiittävät koristelusta.

 Kahdeksan aikaan hyppäsimme bussiin ja ajoimme Sextenin ohi Fischleintaliin, josta olimme päättäneet nousta vanhoja tuttuja Drei Zinnen erikoisia piikkejä moikkaamaan. Ajatuksenamme oli tehdä ennestään tuttu reitti, mutta päätimme vähän ottaa uusia näkymiä ja teimmekin pitemmän reissun. Mainita tietenkin pitää, että alitimme opasteviitan ilmoittaman normiajan Fischleintal - Drei Zinnenhütte 2h 40 min tunnilla ja se on meille tietysti tavattoman tärkeää.

 

 K: "Kyllä näytettiin italialaisille taas nousussa närhen munat!"

 Jane: "Niin tehtiin".

Ja onhan siellä Drei Zinnenhüttekin taustalla.

Erityisen onnistuneeksi menomatkan teki, että ohitimme paljon italialaisia patikoitsijoita ja se vaan tuntuu aina jotenkin tavallista ohitettavaa mukavammalta. Harmi, että täällä ei tunnu olevan juurikaan ruotsalaisia, joita normisuomalainen aina mielellään ohittaa. Älkää vaan nyt kukaan ottako näitä kaikkia juttuja tosissaan...

 Drei Zinnenhütte eri suunnasta. Taivaskin alkoi aueta.

Tuuli kävi sen verran raikkaasti, että pipo oli tarpeen

 ja Sonne paistoi sen verran, että aurinkolaseitta ei pärjännyt.

Oli aika mukavat maisemat. Näiden vuoksi täällä ollaan.

Tässä bongailtin murmeleita. Ei kuitenkaan tähän kuvaan sattunut.

Murmeli morottaa kaikille lukijoillemme.

Drei Zinneltä lähdimme kohti Büllele Jochia. Mukavana lisänä oli 400m pudotus alaspäin, joka piti myös nousta takaisin ylös. Oli kuitenkin mukavat maisemat.

Jaaskarien vieraille on taas jatkossa tarjolla uusien isojen kivien valokuvia

Tuolla muuten on oikeasti kirkasta!

Bongaa K kuvasta!

Büllele Joch  Hüttellä 2528m oli lounaan aika.

Zsigmondy Hüttellä oli iltapäiväkahvien vuoro.

 Ei huono sijainti tuollakaan hüttellä.

Zsigmondy Hütten terassimaisemia

Seitsemän tuntia kävelimme pitkin rinteitä. Siihen vielä puolen tunnin bussimatkat päälle per suunta. Pituutta reissulle tuli 25 km ja korkeuseroa on noustu ja laskettu 1500m verran. Toblachissa on nyt illalla ja etenkin huomenna aamulla kaksi paria erittäin väsyneitä suomalaisia vaellusjalkoja. Suomalainen sananlasku sanoo, että "sillä se lähtee millä se on tullutkin". Nyt emme ole kyllä ihan varmoja päteekö se tähän vaivaan. Hyvää ilmaa kuitenkin luvataan tiistaille, joten kokeilemme!

 7 tunnin patikan jälkeen bussia odotellessa. 

 "Täten julistamme patikkakesän 2014 virallisesti avatuksi".

Reittimme: Fischleintalboden-Talschlusshütte-Altensteiner Tal-Drei Zinne Hütte- Paternsattel-Büllele Joch Hütte- Zsigmondy Hütte-Fischleintalboden. 25km nousua 1500m