Sehr Sommerlich!

Jerzensin Bergmesse 2013.

Sechszeigerin korkeus 2362m.

Meidät ylämäessä ohittanut pelastaja (HIRVI)

on papin vasemmalla puolella.

Kaunis kesä Tirolissa yhä vaan jatkuu. Seuraamme tiiviisti uutisia ja etenkin säätiedotuksia ja trendi on "sehr, sehr sommerlich!" Hienoja kesäkelejä pitelee ja taitaa vielä jatkua tämän ikävä kyllä viimeisen lomaviikkomme. Patikkareissulta iltapäivällä laaksoon palattaessa on jopa liian kuuma jo valmiiksi hikiselle ja kuumana käyvälle vaeltajalle. Tänään oli 34 astetta, kun palasimme laaksoon reissultamme.

 Messussa tapasimme myös avuliaan Oman,

Isäntäperheemme isoäidin.

Kirkkokahvit juotiin Kalbenalmilla, jonne

kansaa alkoi kerääntyä.

Riiviömäiset vuohet hyppelivät kaninkoppiin syömään

niiden sapuskat. Henkilökunta ajoi kiusanhenget

moneen otteeseen matkoihinsa.

Sunnuntaina paljastimme itsestämme hartaamman puolemme ja kiipesimme Bergmesseen eli Vuorimessuun kotivuorellemme Sechszeigerille. Se oli paikallisen Bergrettungin eli vuoripelastusyhteisön järjestämä. Lyhyen kaavan mukaan toimitettu katolinen ulkoilmamessu oli varsin liikuttava. Pappi puhui siitä, kuinka aika on työn ja aika on vapaa-ajan. Vertasi meitä huvittelijoita Martan ja Marian kertomukseen. Jossakin välissä puhettaan hän ehti olla huolissaan myöskin kaljunsa palamisesta. Bergrettungin jäsenmaksu on vuodessa 22 euroa ja sillä summalla vakuutat itsesi ja lähimmäisesi vuorella tapahtuvia onnettomuuksien varalta. Tämä summa kannattaa jokaisen vuorilla kulkijan maksaa. Vakuutus on voimassa koko vuoden.

Tanzalmilla nautittiin lounas.

Koko Hochzeigerin "mäki" oli sunnuntaina

täynnä porukkaa.  Aivan ihana tapa viettää pyhäpäivää.

  Vierailla hütteillä hyvässä tunnelmassa ja

 näillä vuorilla ei voi kävellä hengästymättä.

Nousimme Sechszeigerille jo viikko sitten tutuksi tullutta tietä. Ristin äärelle pääsee aika lähelle hisseillä, joten aika moni valitsi helpomman tien sanan äärelle. Jossakin kohdassa nousuamme alkoi takaa kuulua sauvojen kalinaa. Pitkä mies hikinauha päässä lähestyi ja ehdottomasti sitä vauhtia, että ohittaisi meidät. What the H...! Sen verran hienotunteinen hän oli, että lähti oikaisemaan laskettelurinteen kautta, kun me teimme metsän puolella polun kanssa pienoiset siksakit. Miehellä oli kyllä sellainen vauhti, että meikäläisillä ei ollut mitään jakoa. Lopuksi ilmeni, että sama "kainaloihin asti halaki" -tyyppi seisoi Bergrettungin joukoissa. Jos jollekin hätä tulee vuorilla on hienoa, että paikalla on hänenlaisensa tyypit. Meidät on ohitettu patikkareissulla viimeksi syyskuussa vuonna 2009 ja silloinkin alamäessä, kun olimme jo seuraavan päivän Münchenin Oktoberfestin tunnelmissa. Me emme tilastoi tai merkitse muistiin mitään.

Hups, mikä aikaennuste! 7,5 tuntia mustaa eli vaikeaa reittiä.

No, yritetään. Emme suosittele tätä reittiä muille kuin fyysisiä rajojaan etsiville.

Maanantaina alkoi taas arki, ja seisoimme 7.40 bussia odottelemassa. Puoli tuntia myöhemmin ihmettelimme Trenkwaldin pysäkillä vaelluskyltin äärellä, että tämäkö on musta reitti, tämä suunnittelemamme.

Nousureittiä. Kapeaa ja aamukasteista

 polkua äkkijyrkällä pudotuksella.

  

Reittimme: Trenkwald-Kapuzinerjöchl- Rötkarle (Rüsselsheimer Höhenweg)-Gahwinden-Rüsselsheimerhütte-Plangeross

Alkunousu aamukasteisessa metsässä, ja vehreällä vesiputouspolulla kuulostaa idylliseltä, mutta rehellisesti sanoen se oli kaikkea muuta. Polku oli erittäin jyrkkä alusta asti ja todella kapea. Pitkät pätkät piti kahlata korkeassa kasvillisuudessa, joka pirullisesti salasi vasemmalla puolella olevan jyrkän pudotuksen. Ensimmäisenä kulkeva K sai luututa hämähäkinseittejä naamastaan jatkuvasti.

 Onneksi pääsimme jyrkältä putousreunalta avaralle

laitumelle. Kuvaa tulosuuntaamme.

Avoimessa maastossa kohtasimme ylälaitumella olevat lampaat ja ihmettelimme, kuinka ne sinne oli saatu. Samaako onnetonta poluntapaista pitkin alhaalta vai helikopterilla? Hetkenkään tasamaata ei ollut helpotuksena. Nousimme nyt jonnekin kohti joka puolella ympäröiviä uskomattoman näköisiä pahtavuoria. Siellä oikean käden puolella piti oleman Kapuzinerjöchl, josta ylitys seuraavaan laaksoon alkoi. Näytti kyllä ihan uskomattomalta. Seurasimme punaisella merkittyjä kiviä läpi nummimaaston yhä jyrkkenevään ylämäkeen. Lumivyöryt olivat katkoneet tieltä viitat, joiden kappaleita löytyi matkalta. Etenimme satunnaisten maalausten, kartan ja mutu-tuntuman mukaan.

Hulluutta on monenlaista.

Tuolta mennään yli.

Eilisestä hartaudesta ei ollut tietoakaan, kun puristettiin pystysuoralta tuntuvaa rinnettä. Lähinnä meni terveisiä sinne alakerran herralle.

Nyt on jo äimät hyvin hatussa.

Löytyi vaijeri, josta voi itsensä hilata ylös.

Lähes helpotus oli, kun ennen varsinaista Jöchliä eli solaa alkoi jyrkkä vaijeriosuus. Laitoimme sauvat reppuun ja tartuimme vaijereihin. Nyt sai käyttää kunnolla käsivoimiakin ja solan ylitys oli ihan lähellä. Olimme viimein reittimme korkeimmalla kohdalla 2710m.

Tuon pienen lumilaikun takana on solan ylitys

Uusi laakso Rötkarle avautui varsin kivikkoisena. Reittikuvauksessa mainittiin, että täällä voisi hyvinkin bongata steinbockeja, mutta mitään elävää ei nähty. Kivisten polkujen ja louhikkojen läpi kapuaminen kesti kauan. Lumialueitakin tuli vastaan. Reitti toi alaspäin parisataa metriä, joten piti alkaa uusi nousu kohti Gahwindenia 2648.

Tämäkin kyltti oli kumollaan.

Onneksi löytyi sille pitelijä.

Nyt katsotaan seuraava pätkä:

Rötkarlen ylitys. Notko alas ja taas ylös

kohti Gahwindea

Louhikossa kulkeminen on hidasta.

Sieltä viimein näimme Rüsselsheimerhütten kolmesataa metriä alempana. Siellä varmaankin alettiin lämmittää hellaa tuloamme varten. Alas ei tietenkään ollut nopeaa tietä. Pitkä kunniakierros laakson pohjukan halki kruunasi tulomme.

Jane ja Gahwinden risti. 2648m

Tuloreittimme Rötkarlen yli. Ylittämämme sola on keskellä.

Näkymää Pitztalin jäätköiden suuntaan.

 Rüsselsheimerhütte jalkojen juuressa.

Vaikka nälkä olikin, ehti vielä ottaa tällaisen yllättävän kuvan.

K lähestyy Rüsselheimerhütteä 2328m.

 Kohta istui pöydässä kaksi nälkäistä ja janoista suomalaista.

Lähtökyltiltä aikaa tänne kului viisi tuntia.

Nopean spagettilounaan jälkeen lähdimme viimeiselle taipaleelle kohti bussipysäkkiä. 700m:n lasku sujui tunnissa ja asfalttitie jalkojen alla tuntui ihanalta. Bussi sattui juuri kohdalle, joten ihan normi työpäivä tuli tehtyä. Kämpillä olimme neljältä iltapäivällä.

AAH! So schön, tasaista asfalttia jalkojen alla. 600m bussipysäkille 

34 asteen helteessä totaalisen väsyneenä. Bussi tuli pysäkille, kun olimme 200m päässä.

 Ihana ottaa loppuspurtti vaelluskengissä. Usain Bolt nähty Pitztalissa!

Oli kyllä kova reitti varsinkin näin päin tehtynä. Täytyy tunnustaa, että alkunousussa tuli mieleen kääntyä takaisin. Ainoa asia, joka sen esti oli se, ettei haluttanut mennä niitä juuri ylittämiämme jyrkkiä paikkoja alaspäin.

Päivän mitat: 14 km matkaa ja korkeusmetrejä 1500m. Kesän saldo 297,5 km pituutta ja korkeusmetrejä 20200. Pitäisi pian olla perät kunnossa.