Tirol Heute

Virgental aamulla klo 07.00. Herätys. Aivan ihana aamu. Aurinko paistaa ja vuoret ympäröivät kauniina ja kirkkaina. Tänään voisi mennä kylän kivaan maauimalaan ja nauttia auringosta. Ehkä voisi jopa uida? Voisi pistäytyä uimalan kivassa Biergartenissa. Lounaalle voisi mennä toiseen kylän kahdesta ravintolasta. Ihan periaatteen vuoksi vaikka siihen, joka on auki. Sen jälkeen voisi ehkä pistäytyä kylän mukavassa Biergartenissa.

Iltapäivällä hyvä kirja asunnon aurinkoterassilla ja elämästä nautiskelua. Voisi vaikka pistäytyä jossakin välissä kylän Biergartenissa. Unohtaisi estot ja rupeaisi sosiaaliseksi . Kysyisi joltakin turistilta, että "Wie geht's" eli kuinka hurisee? Onko turistilla ollut kivaa? "Viel Spass"? Nyökkäilisi vastauksille ja naurahtaisi kohteliaasti välillä. Sitten voisi vielä ohimennen kysäistä, että alittaako turisti aina reittiopasteiden aika-arviot, mutta se on jo kielellisesti paljon haastavampaa. Pitääkö vaivata tarjoilijaa vielä kerran, jotta oikeat sanat löytyisivät? Pois lähtiessä kättelisi turistin ja kertoisi olevansa Suomesta. "Aus Finland". Tehoaa aina. Pieni, harmiton kansa, joka asuu tarpeeksi kaukana kaikesta tärkeästä. Joulupukki asuu siellä! Puhuvat hyvin saksaa. Elämä ja etenkin loma on ihanaa!

Todellisuus on toista: Viiden kilon reppu selkään ja

 22 km ja 1500 korkeusmetriä edessä.

 Bitte schön! Viel Spass!

Todellisuus on todellakin toista. Aamulla kahdeksalta kauppaan tekemään viikonlopun ruokaostokset, jotta nekin tulevat hoidettua ja sitten tuli persiissä vaellusmestoille. Kuinka moni kotimaassa on hoitanut viikonloppuostokset lauantaiaamuna klo 8.15. mennessä? Jääkaapituksen jälkeen äkkiä autolla Bichlin kylän parkkipaikalle (1400m), josta 09.00 lähtee päivän reisipeppujumppa käyntiin.

"Super! Olisi ollut aivan karmeaa

 mennä tänään sandaaleissa Biergarteniin!"

 Tauko. Janen oikealla puolella näkyvällä jäätiköllä

 kävimme eilen vähän käveleskelemässä.

Kohteena on Neue Sajathütte (2600m) ja etenkin sinne johtavat patikkareitit. Kartasta päätellen hienoja ja olivathan ne. Upeita. Nousureitin nimi oli Katinweg ja se kulki pientä alkupätkää lukuunottamatta avoimessa maastossa. Koko Virgental levisi allamme ja myös laakson perän korkeat huiput näkyivät koko ajan.

 "Hütte näkyy jo" Neue Sajathütte iskuetäisyydellä.

Pienen, kaukaisen ja harmittoman kansan edustaja punnertaa.

 " Ei nyt mun takia tarvi kameraa esille ottaa".

1200 metrin nousu vei aikaa 2h 10 min ja löimme reittiennusteen 50 minuutilla. Emme ole vielä päättäneet mihin käytämme sen ajan, mutta sen on punakynällä alleviivattuna henkisessä kirjanpidossa. Onhan tässä vielä lomaa.

 Näissä maisemissa tehdään varmaan patikkavaatteiden myyntikuvastot.

 Paita Budgetista 2 kpl kympillä. Housut vuonna 2007 Frankfurtista 60 euroa.

 Mitä nyt? Menikö joku pieleen? Joo, mannekiinilla on hiki! Sori!

 Neue Sajathütte 2600m. K:lla on varmaan viimeksi ollut lippis

 väärin päin päässä Kemissä Esson baarissa vuonna 1981.

Hieno päivä yllyttää hulluttelemaan aivan kuten olisi ollut vaarana Biergartenissa turistin aikaennätyksiä kysellessä. Jatkoimme Eissee Hüttelle toiseen laaksoon ja sinne kulki mukava panoraamamatie nimeltään Prägratener Höhenweg. Kiva reitti. Tuollaisista me tykätään kuin hullu puurosta. Aurinko vaan meni välillä pilveen ja aika kylmä tuuli puhalsi, joten piti vähän lisätä välillä vaatetta.

Eka hütte jää taakse. Nousureitin siksakki näkyy.

Nyt matkataan seuraavaan laaksoon Eisseehüttelle...

... joka jo siellä näkyykin.

Varmasti pisin matka kuljettiin "hütte näkyy jo" -huudosta.

Linnuntietä matka näytti lyhyeltä, mutta polut tekivät mutkia.

 "MITÄ HUUDAT SIELLÄ"?

 " No ei varmasti petä, siellä on alla ikiaikainen peruskallio!"

Näissä maisemissa vesiputoukset kohisevat sellaisella voimalla,

 että on parempi heittää pikku kivellä selkään kuin yrittää huutaa huomion saadakseen.

 Eissee Hüttellä söimme lättykeittoa. Totta, se oli varmasti lättykeittoa. Paluumatkalla parkkipaikallemme teimme vielä pienen mukavan pummin reittivalinnassa ja matka hiukan piteni. Ei ollut kyllä ihan meidän vika, koska reittiopasteet oli poistettu jonkin työmaan vuoksi. Harmitti vaan, kun sen vuoksi emme alittaneet tavoiteaikaa tarpeeksi paljon. Ei sentään, tänään on ollut hieno patikka ja olemme nauttineet siitä täysin palkein. On valokuvattu ja nautittu hienoista maisemista. Siinä ohessa tuli tassuteltua 22 km ja 1500 korkeusmetriä. Jospa vaikka huomenna sinne maauimalaan? Biergarteniin?

Jane Timmeltalissa ihailemassa 400m alempana

 Eisseehütten suunnasta putoavaa vettä.

 Täällä tuo vesi näköjään virtaa alaspäin.

Kesän 2013 saldo: 111,5 km ja 6350 korkeusmetriä. Terveisin Virgentalin Tilastokeskus. Naapurissamme on muuten vuohia ja muita tänne kuuluvia normaaleja päkäpäitä. Hauskoja, mutta pienenä harmina alamme jatkossa tilastoimaan myös asunnostamme tapettuja kärpäsiä. Eilen ja tänään yhteensä 12.

 Totaalinen Stau. Nuo ei muuten ihan oikeasti lotkauta sinulle korvaansakaan.

 Ei auta jäädä kanssamärehtimään vaan on väistettävä.

Päivän kaverikuva otettiin tietysti taas itsestäänlaukeavalla.

  Olemmeko viettäneet liikaa aikaa viime vuosina Alpeilla?

Grossbachtal ja Neue Reichenberger Hütte

Neue Reichenberger Hütte 2586m

Perjantaina ajoimme jälleen tutulle Strödenin parkkipaikalle Virgentalin päätyyn. Reittimme vei kohti Neue Reichenburger Hütteä Grossbachtalin kautta. Kaikille varmasti hyvinkin tuttuja paikkoja. Ilma oli viime päivinä tutuksi tullut hiukan aurinkoisen pilvipoutainen vailla suuria kohokohtia.

Tässäkin taas etsittiin kamerasta jotain sopivaa

taidetoimintoa. Arvokasta vaellusaikaa tuhraantui ihan turhaan.

Täältä se päiväpatikkamme kuitenkin alkoi, Umbachtalin alusta.

Reitti oli tämän kesän reissumme pisin. Kokonaismatkan pituudeksi tuli 25 km ja korkeuseroa mennen tullen oli 1250 metriä, koska oli syytä palata takasin samalle parkkipaikalle missä auto huilasi. Hyvä reissu, jalat kestivät.

Hmm... Lehmä pään päällä. Taidetta tämäkin!

Vaellus kulki Grossbachtalin myötäisesti.

Alkupätkän jyrkähkö nousu tasoittui kilometrien pituiseksi

poluksi lähes tasamaata pitkin avoimessa laaksomaisemassa.



Olimme alunperin ajatelleet tehdä jonkinlaisen rengasreitin. Mieluummin jotain toista kautta takaisin. Vaihtoehtoja kartan mukaan olisi ollut kaksi. Toinen olisi nostanut polkumme vielä pari sataa metriä ylemmäksi ja toinen olisi kävelyttänyt meitä koko ajan alaspäin, mutta pitkän kierroksen kautta.

Ylitimme useita lumialueita, joiden ainoa harmittavuus oli

se, että pehmeissä kohdissa saapas haukkasi annoksen talvea.

Eihän sitä tasamaata kävellen 2600 metriin nousta.

Viimein alkoi loppunousut.

Upeat maisemat tulosuuntaamme Grossbachtaliin

Nautimme Neue Reichenburger Hüttellä jo tutuksi tulleen salaattipommin ja sen jälkeen emäntä kysyi minne aiomme seuraavaksi mennä? Hän oli havainnoinut kartan tutkimiset ja puheessamme kuuluvat tutut paikannimet ja osasi reagoida. Olimme jo itsekin hylänneet korkeamman reitin Rote Lenken kautta, sillä jo tänne itse hüttelle päästäksemme piti ylittää monia lumikenttiä. Ylempänä niitä oli vielä enempi.

 Hütte ilmestyi näkyviin vasta kun kaikki metrit

2620:een oli noustu. Se sijaitsi hieman alempana

tulosuunnastamme

 Suunnittelimme paluuta pitkää rengasreittiä Clarahütten kautta Dabertalin ja Umbachtalin kautta. Suunnitelmamme kuultuaan rouva suorastaan kielsi meitä palaamasta takaisin muualta kuin samaa reittiä mistä olimme tulleet. Liikaa lunta ja liian jyrkkiä lumisia rinteitä muilla rinteillä. Parempi olisi seurata omia jälkiään takaisin. Tällaiset asiantuntijaneuvot otetaan kyllä vakavasti ainakin tällä harrastelijatasolla, joten matkalaskurin saattoi ottaa pois päältä. Kerrotaan vain kahdella tulomatkan kilometrit.

Neue Reichenberger Hütten sijainti on todella upea.

Koko aamuna ei ketään ollut tullut vaelluspolulla vastaan.

Hieman epäilimme, olisiko koko majakaan auki.

Hütte oli sisältäkin kaunis, mutta ruokalista ei ollut järin pitkä.

Onneksi listalta löytyi kuitenkin nauravat nakit

 tirolilaisten terveysstandardien mukaan.



Noudatimmeko Jaaskareiden viittä kultaista patikoitsijasääntöä? Lähtökohtaisesti periaatteessa kyllä. Opastetaulujen edestakainen aika-arvio 8,5 tuntia alittui reilusti ja nostimme sille asunnossamme maljan. Olimme onnistuneet! Suoritimme reissun 6,5 tunnissa, mutta siitä ajasta meni vähintään tunti valokuvaamiseen.

"Tästä kuvasta on kiva luennoida kavereille marraskuussa matkakuvaillassa"

Kaikki muut kultaiset säännöt jäivät vähemmälle huomiolle, koska näimme päivän aikana vain neljä muuta ihmistä, joista yksi oli hütte-emäntä. Ei ketään ketä ohittaa, ei yhtään takaa-ajajaa.

Aika jyrkkä pudotus

Valokuvaamiseen kyllä vähän sorruimme. Ajattelimme, että ei tuosta laaksosta voi olla kuvia netissä, koska ei siellä liiku muita kuin me. Varmuuden vuoksi sitten kuvasimme toisiamme suurien kivien edustalla.

Notkea nuorimies hilipasee veräjän yli.
 Oliko joku edellä mennyt sulkenut veräjän?
 Yrittääkö joku paeta meitä?

Hüttellä ruokaili samaan aikaan kanssamme yksi nuori mies, joka sai annoksensa niin paljon myöhemmin, että ei tarvinnut häntäkään etuilla maksettaessa. Hän oli sitä paitsi menossa takaisin ihan toiselle puolelle vuorta Defereggentaliin, joten onneksi ei tarvinnut lähteä kilpailemaan alasmenossa. Oheistapahtumiltaan siis hiukan tavallista värittömämpi reissu, mutta muuten super, kuten saksalaiset sanovat! 

Patikoitsijan viisi kultaista sääntöä

Stoanalm Maurertalin alussa. Maurertal on laakso Virgentalin päädyssä

 ja ajoimme sen alkuun parkkipaikalle aamulla.

Tämänpäiväisen mainion patikkareissun vaiheet kerrotaan valokuvien kuvateksteissä.

Tällä kertaa panostamme kuitenkin bloggauksessa enemmän siihen miten maksimoida alppipatikoinnin ihanuus? Loppuun olemme koonneet viisi tärkeintä sääntöä, joita noudattamalla palaat näille ihanille vuorille aina uudelleen ja uudelleen. Vuosi vuoden jälkeen. Palaat kotiisi levänneenä ja mieli totaalisen rentoutuneena.

 Ystävillesi voit esitellä marraskuisena lauantai-iltana kotonasi valokuvia Alppien kauneudesta ja yllätät itsesi ja kaverisi kuinka ihanin sanakääntein osaat kuvailla sitä luonnon ja mielen täydellistä harmoniaa, joka täällä puhkeaa täyteen kukkaansa. Noin 2000 valokuvaa valtavan suurista kivistä eri kuvakulmista tekevät tehtävänsä. Näkyy myös lunta. Hei, siis kesällä lunta!

 Ystäväsi ovat ihastuksissaan, osa jopa liikuttuu. Aiemmin hiukan etäisenä pitämäsi serkun naapuri jopa halaa sinua neljän tunnin PowerPoint-esityksesi jälkeen. Ilmoittavat haluavansa lähteä kanssanne Alpeille ensi kesänä. Lupaat hoitaa matkajärjestelyt ja voit aivan vaivatta katsoa mukavat patikkareitit valmiiksi ehkä vähän pimeän, mutta niin kovin lyhyen talven aikana. "Ei toki, ei siitä ole mitään vaivaa. Kattelenhan nuita muutenkin".

 Ei kai joku tule takaa?

Päivän reitti oli yllättävän kaunis. Paljon parempi kuin edellispäivän.
 Ei aina tarvitse olla aurinkoa ja sinitaivasta.

Yksi hienoimmista laaksoista tähän saakka

Hütte näkyy jo!

Paluumatkalla autollemme ja Ove Sundbergin yhä puuttuessa seurastamme pohdimme siis miten maksimoida tämä alppivaellusten ihanuus? Täällähän ovat ulkoiset puitteet kunnossa. Ilma on puhdasta ja vesi kristallinkirkasta. Pienet kylät ovat kauniita ja rauhallisia.  Paljon alppivuoria on esitelty tämän blogin vain noin kahdeksassa tuhannessa aiemmassa vuorikuvassa. Vilkaise läpi ihan pikaisesti. Ihmiset ovat ystävällisiä ja täällä on turvallista. Kannattaa siis vielä panostaa itse patikointiin ja seuraavassa viisi kultaista ja tärkeintä sääntöä:

Joet virtaavat joka laaksossa.

Ne saavat alkunsa jäätiköiden sulamisvesistä.

 

 Ja lisää kristallinkirkasta vettä...

1. Tämä on myös se kaikista tärkein. Opasteviitoissa mainitaan lähes aina arvioitu aika kohteesta A kohteeseen B. Pyri AINA alittamaan tämä aika kaikin keinoin ja mielellään vielä mahdollisimman reilusti.

Ja sitä riittää...

2. Älä ikinä koskaan anna kenenkään ohittaa itseäsi patikkareitillä! Jos takaasi alkaa kuulua lähestyvää ääntä, lisää välittömästi vauhtia. Sulje portit ja veräjät, kaada kiviä polulle ja yllytä polun vieressä makaavat lehmät siirtymään keskelle polkua. Osoittele olemattomia nähtävyyksiä vuorten rinteillä ja yritä saada takaa-ajajasi reagoimaan niihin ja pysähtymään. Kun näköyhteys takaa-ajajaan katkeaa, juokse! Hidasta kaikin ihmismielen keksimin keinoin takaa-ajajan matkaa.

Tässä ollaan jo majan tuntumassa.

3. Pyri kaikin tavoin ohittamaan edelläsi etenevät patikoitsjat! Jos saat näkyviisi edellä menevän selän, ponnistele kaikin voimin kovempaan vauhtiin. Ota jokainen edellä olevasi ihminen henkilökohtaisena haasteena.

Essener-Rostocker Hütte 2208m.

4. Älä pidä taukoja. Mitään tekemätön ihminen turhautuu. Esim. kaikki valokuvaamisen arvoiset alppivuoret on jo pomminvarmasti aiemmin kuvattu ja valokuvat löytyvät internetistä. Panosta nettiyhteyksiin.

Vielä ylempänä matkalla jäätikön reunalle.

Simonysee oli vielä ihan pikkuisen jäässä. Päivän reitin pituus
 16km ja korkeusmetrejä aika tasan 1000. Homma alkaa taas kulkea.

5. Viimeinen, mutta tärkeä käytännön neuvo. Hüttellä ruokaillessasi tarkkaile muiden pöytien tilannetta. Jos näyttää siltä, että samaan aikaan ruokailuaan on lopettelemassa enemmän ihmisiä, pyri ensimmäiseksi! Syö nopeammin, jätä loppu Gröstl tai älä odota laskuasi pöydässä vaan mene tiskille maksamaan. Piilota eteiseen jätetyt naapuripöydän ihmisten kävelysauvat! Pääasia, että pääset ensimmäisenä neitseelliselle reitille!

Iltapäiväkahvilla Stoanalmilla isäntä innostui esiintymään kuultuaan,

 että kaukaiset vieraat ovat Suomesta.

 Tällä kertaa K:ta ei pyydetty lyömäsoittajaksi,

 mutta musiikki ei siltikään ollut ihan hanurista.

Nautinnollisia alppipatikointeja kaikille!

Jaaskareiden viittä kultaista patikkasääntöä noudattamalla tulee näin rennoksi.

Kesän 2013 saldo tämän päivän jälkeen: 3600 korkeusmetriä ja 63,5 pituuskilometriä.

Vaappu ja Viippu Lienzissä

Stadlerin nuori perhe asuu yläkerrassa.

Alakerrassa on 70 neliön lomahuoneistomme.

Tiistaina maksoimme hintaa Virgentalin loman ensimmäisistä upeista päivistä, jotka houkuttelivat meidät vaativiin alppirinteisiin. Kilometreittäin nousuja ja laskuja saivat tottumattomat reidet niin hapoille, että kauniista päivästä huolimatta hyppäsimme vaelluskenkien sijasta autoon ja ajoimme vajaan 40 km päähän Lienzin kaupunkiin. Autolla on muuten paljon helpompi nousta ja laskeutua rinteitä kuin kävelemällä.

Hauptplatz

Kävelykatua. Oli mukavampi mennä hiljaista pätkää,

 kun baarissa ei ollut porukka nauramassa.

Lienzissä "kävelimme" kolmisen tuntia shoppaillen ja lounastaen. Oletko koskaan yrittänyt kävellä käyttämättä lainkaan reisilihaksia? Kokeilepa joskus. Lienzin kauniissa keskustassa vaapuimme polvet mahdollisimman lukittuina, jotta reisiin ei sattuisi. Nauroimme, että paikalliset varmaan ihmettelevät kahviloistaan kävelytyylejämme ja naureskelevat, kun "Vaappu ja Viippu kallistelevat hitaasti eteenpäin kuin olisi molemmilla kilo tavaraa housuissa". Tietysti poikkesimme myös Bipaan. Onko nyt aivan tosi, että kukaan ei halua todella halpoja Twin Plackerseja?

"Miksi sinä nuori mies kävelet noin vaikeasti?"

 "Onko tavaramarkkinat capreissa?" 

Mitä noihinkin nyt vastaisi?

Nousu Johannishüttelle seurasi Dorferbachin jokiuomaa.

Jonkun tohtorin kunniaksi pystytetty

risti oli välietappi nousun puolivälissä

K tekee ristin. Aika hyvin näkyy vai mitä?

Pohjalta on vain yksi tie ja keskiviikkona palasimme rinteeseen. Tosin kevyesti, mutta se johtui myös sääennusteesta, jonka mukaan jo puoliltapäivin alkaa sataa. Ennuste piti paikkaansa. Kävelimme Virgentalin perältä Johannishüttelle ja samaa reittiä takaisin.  Nousu oli helppoa. Paikoin käveltiin tietä pitkin ja paikoin vaelluspolku oikaisi kurveja metsän kautta. Välillä oli pieni kivilouhos, joka oli runnellut maiseman aika perusteellisesti. Mutta jostain kai ne hienot kivetkin pitää louhia.

Louhos

Kevyt patikka oli pituudeltaan noin 12 km ja nousua 700m, mutta ihan sopiva tälle aamupäivälle ja nyt mennään taas hyvään suuntaan. Ilmeisesti myös sään puolesta, sillä jatkossa pitäisi taas tulla parempaa. Näyttää siltä, että voimme suunnitella tuleville päiville haastavampia reittejä sekä kuntomme että ilman puolesta. Magnesiumtabletit tekevät ihmeitä. Toivottavasti.

Johannishüttellä ei vähään aikaan vieraat ole vaihtuneet?

 Totta puhuen kuva on vuodelta 1909.

 Ei siis meidän silloin ottama vaan valokuva majan seinältä.

 Meillä ei ollut tuolloin kamera mukana, sillä se oli unohtunut autoon.

Olot ovat hieman ehkä muuttuneet. Otimme kuvan itselaukaisijalla,

 mutta jalat olivat niin "hitaalla" yhä, että emme kumpikaan ehtineet kuvaan.

Tirolin hütteillä vihanneksia näkyy vain telkkarimainoksissa.

 Anteeksi, olihan tuossa kolme viipaletta paprikaa ja neljä viinirypälettä.

 Retiisiä ei lasketa vihannekseksi, retiisi on retiisi.

Juustoleipä on tämän annoksen nimi.

Leipääkin löytyy juustokasan alta.

Seuraava kappale avautuu niille, joille Solsidan on tuttu: Reilun kuukauden reissulla on aina välillä hiljaisiakin hetkiä. Etenkin ylämäkeä kipeillä reisillä punnertaessa. Pohdimme, että olisi hyvä olla Ove Sundberg mukana reissussa. Ove voisi ajan kuluksi täyttää hiljaiset hetket vaikkapa muistelemalla olivatko he rouvansa kanssa Kanarialla vuonna 1998 marraskuun toisen vai kolmannen viikon. Vai oliko se sittenkin vuonna -99? Sitten huomasimme, että ei se ehkä olisikaan hyvä idea. Olisi suuri vaara, että Oven lompakko olisi unohtunut alas laaksoon ja reppu hiertäisi olkapäät siihen kuntoon, että naapurilta kaivattaisiin kantoapua. Parempi turvautua tuttuun ja turvalliseen vaihtoehtoon.

K nousee törmälle

Johannishütte 2121m ja Jane.

Jotain tässä Tirolissa on, koska monet muutkin huippu-urheilijat (heh, heh) leireilevät täällä paljon. Joka kesä kanssamme yhtä aikaa täällä on ollut useita futiksen huippuseuroja. Mm. tänään Kitzbühelin lähelle Kirchbergiin saapui monivuotiseen tapaansa K:n suosikki Borussia Dortmund hakemaan reisiin ruutia tulevaan kauteen. Juuri tässä meidän loma-asunnossamme (!) on puolestaan vieraskirjan mukaan asunut viimeksi ihan eri lajin mestari. Naisten nyrkkeilyn maailmanmestari Christina Hammer on hakenut iskuihinsa lisää painoa täältä Virgentalin rinteiltä. Tirolissa voi hoitaa itsensä huippukuntoon ja sinne mekin ehkä olemme matkalla!

Johannishütten kohdalla joki virtaa

syvällä rotkossa.

Mehän emme pidä mistään tilastoa kuten esim tämänkin blogin matkailuhistoriasta näkyy. Silti ihan vahingossa olemme laskeneet, että tällä lomalla olemme kävelleet korkeusmetrejä tähän mennessä noin 2600m ja pituussuunnassa 53,5 patikkakilometriä. Mutta pitäisikö sisällä hütteillä kävellyt metrit laskea myös? Hmm....