Patikoitsijan viisi kultaista sääntöä

Stoanalm Maurertalin alussa. Maurertal on laakso Virgentalin päädyssä

 ja ajoimme sen alkuun parkkipaikalle aamulla.

Tämänpäiväisen mainion patikkareissun vaiheet kerrotaan valokuvien kuvateksteissä.

Tällä kertaa panostamme kuitenkin bloggauksessa enemmän siihen miten maksimoida alppipatikoinnin ihanuus? Loppuun olemme koonneet viisi tärkeintä sääntöä, joita noudattamalla palaat näille ihanille vuorille aina uudelleen ja uudelleen. Vuosi vuoden jälkeen. Palaat kotiisi levänneenä ja mieli totaalisen rentoutuneena.

 Ystävillesi voit esitellä marraskuisena lauantai-iltana kotonasi valokuvia Alppien kauneudesta ja yllätät itsesi ja kaverisi kuinka ihanin sanakääntein osaat kuvailla sitä luonnon ja mielen täydellistä harmoniaa, joka täällä puhkeaa täyteen kukkaansa. Noin 2000 valokuvaa valtavan suurista kivistä eri kuvakulmista tekevät tehtävänsä. Näkyy myös lunta. Hei, siis kesällä lunta!

 Ystäväsi ovat ihastuksissaan, osa jopa liikuttuu. Aiemmin hiukan etäisenä pitämäsi serkun naapuri jopa halaa sinua neljän tunnin PowerPoint-esityksesi jälkeen. Ilmoittavat haluavansa lähteä kanssanne Alpeille ensi kesänä. Lupaat hoitaa matkajärjestelyt ja voit aivan vaivatta katsoa mukavat patikkareitit valmiiksi ehkä vähän pimeän, mutta niin kovin lyhyen talven aikana. "Ei toki, ei siitä ole mitään vaivaa. Kattelenhan nuita muutenkin".

 Ei kai joku tule takaa?

Päivän reitti oli yllättävän kaunis. Paljon parempi kuin edellispäivän.
 Ei aina tarvitse olla aurinkoa ja sinitaivasta.

Yksi hienoimmista laaksoista tähän saakka

Hütte näkyy jo!

Paluumatkalla autollemme ja Ove Sundbergin yhä puuttuessa seurastamme pohdimme siis miten maksimoida tämä alppivaellusten ihanuus? Täällähän ovat ulkoiset puitteet kunnossa. Ilma on puhdasta ja vesi kristallinkirkasta. Pienet kylät ovat kauniita ja rauhallisia.  Paljon alppivuoria on esitelty tämän blogin vain noin kahdeksassa tuhannessa aiemmassa vuorikuvassa. Vilkaise läpi ihan pikaisesti. Ihmiset ovat ystävällisiä ja täällä on turvallista. Kannattaa siis vielä panostaa itse patikointiin ja seuraavassa viisi kultaista ja tärkeintä sääntöä:

Joet virtaavat joka laaksossa.

Ne saavat alkunsa jäätiköiden sulamisvesistä.

 

 Ja lisää kristallinkirkasta vettä...

1. Tämä on myös se kaikista tärkein. Opasteviitoissa mainitaan lähes aina arvioitu aika kohteesta A kohteeseen B. Pyri AINA alittamaan tämä aika kaikin keinoin ja mielellään vielä mahdollisimman reilusti.

Ja sitä riittää...

2. Älä ikinä koskaan anna kenenkään ohittaa itseäsi patikkareitillä! Jos takaasi alkaa kuulua lähestyvää ääntä, lisää välittömästi vauhtia. Sulje portit ja veräjät, kaada kiviä polulle ja yllytä polun vieressä makaavat lehmät siirtymään keskelle polkua. Osoittele olemattomia nähtävyyksiä vuorten rinteillä ja yritä saada takaa-ajajasi reagoimaan niihin ja pysähtymään. Kun näköyhteys takaa-ajajaan katkeaa, juokse! Hidasta kaikin ihmismielen keksimin keinoin takaa-ajajan matkaa.

Tässä ollaan jo majan tuntumassa.

3. Pyri kaikin tavoin ohittamaan edelläsi etenevät patikoitsjat! Jos saat näkyviisi edellä menevän selän, ponnistele kaikin voimin kovempaan vauhtiin. Ota jokainen edellä olevasi ihminen henkilökohtaisena haasteena.

Essener-Rostocker Hütte 2208m.

4. Älä pidä taukoja. Mitään tekemätön ihminen turhautuu. Esim. kaikki valokuvaamisen arvoiset alppivuoret on jo pomminvarmasti aiemmin kuvattu ja valokuvat löytyvät internetistä. Panosta nettiyhteyksiin.

Vielä ylempänä matkalla jäätikön reunalle.

Simonysee oli vielä ihan pikkuisen jäässä. Päivän reitin pituus
 16km ja korkeusmetrejä aika tasan 1000. Homma alkaa taas kulkea.

5. Viimeinen, mutta tärkeä käytännön neuvo. Hüttellä ruokaillessasi tarkkaile muiden pöytien tilannetta. Jos näyttää siltä, että samaan aikaan ruokailuaan on lopettelemassa enemmän ihmisiä, pyri ensimmäiseksi! Syö nopeammin, jätä loppu Gröstl tai älä odota laskuasi pöydässä vaan mene tiskille maksamaan. Piilota eteiseen jätetyt naapuripöydän ihmisten kävelysauvat! Pääasia, että pääset ensimmäisenä neitseelliselle reitille!

Iltapäiväkahvilla Stoanalmilla isäntä innostui esiintymään kuultuaan,

 että kaukaiset vieraat ovat Suomesta.

 Tällä kertaa K:ta ei pyydetty lyömäsoittajaksi,

 mutta musiikki ei siltikään ollut ihan hanurista.

Nautinnollisia alppipatikointeja kaikille!

Jaaskareiden viittä kultaista patikkasääntöä noudattamalla tulee näin rennoksi.

Kesän 2013 saldo tämän päivän jälkeen: 3600 korkeusmetriä ja 63,5 pituuskilometriä.

Vaappu ja Viippu Lienzissä

Stadlerin nuori perhe asuu yläkerrassa.

Alakerrassa on 70 neliön lomahuoneistomme.

Tiistaina maksoimme hintaa Virgentalin loman ensimmäisistä upeista päivistä, jotka houkuttelivat meidät vaativiin alppirinteisiin. Kilometreittäin nousuja ja laskuja saivat tottumattomat reidet niin hapoille, että kauniista päivästä huolimatta hyppäsimme vaelluskenkien sijasta autoon ja ajoimme vajaan 40 km päähän Lienzin kaupunkiin. Autolla on muuten paljon helpompi nousta ja laskeutua rinteitä kuin kävelemällä.

Hauptplatz

Kävelykatua. Oli mukavampi mennä hiljaista pätkää,

 kun baarissa ei ollut porukka nauramassa.

Lienzissä "kävelimme" kolmisen tuntia shoppaillen ja lounastaen. Oletko koskaan yrittänyt kävellä käyttämättä lainkaan reisilihaksia? Kokeilepa joskus. Lienzin kauniissa keskustassa vaapuimme polvet mahdollisimman lukittuina, jotta reisiin ei sattuisi. Nauroimme, että paikalliset varmaan ihmettelevät kahviloistaan kävelytyylejämme ja naureskelevat, kun "Vaappu ja Viippu kallistelevat hitaasti eteenpäin kuin olisi molemmilla kilo tavaraa housuissa". Tietysti poikkesimme myös Bipaan. Onko nyt aivan tosi, että kukaan ei halua todella halpoja Twin Plackerseja?

"Miksi sinä nuori mies kävelet noin vaikeasti?"

 "Onko tavaramarkkinat capreissa?" 

Mitä noihinkin nyt vastaisi?

Nousu Johannishüttelle seurasi Dorferbachin jokiuomaa.

Jonkun tohtorin kunniaksi pystytetty

risti oli välietappi nousun puolivälissä

K tekee ristin. Aika hyvin näkyy vai mitä?

Pohjalta on vain yksi tie ja keskiviikkona palasimme rinteeseen. Tosin kevyesti, mutta se johtui myös sääennusteesta, jonka mukaan jo puoliltapäivin alkaa sataa. Ennuste piti paikkaansa. Kävelimme Virgentalin perältä Johannishüttelle ja samaa reittiä takaisin.  Nousu oli helppoa. Paikoin käveltiin tietä pitkin ja paikoin vaelluspolku oikaisi kurveja metsän kautta. Välillä oli pieni kivilouhos, joka oli runnellut maiseman aika perusteellisesti. Mutta jostain kai ne hienot kivetkin pitää louhia.

Louhos

Kevyt patikka oli pituudeltaan noin 12 km ja nousua 700m, mutta ihan sopiva tälle aamupäivälle ja nyt mennään taas hyvään suuntaan. Ilmeisesti myös sään puolesta, sillä jatkossa pitäisi taas tulla parempaa. Näyttää siltä, että voimme suunnitella tuleville päiville haastavampia reittejä sekä kuntomme että ilman puolesta. Magnesiumtabletit tekevät ihmeitä. Toivottavasti.

Johannishüttellä ei vähään aikaan vieraat ole vaihtuneet?

 Totta puhuen kuva on vuodelta 1909.

 Ei siis meidän silloin ottama vaan valokuva majan seinältä.

 Meillä ei ollut tuolloin kamera mukana, sillä se oli unohtunut autoon.

Olot ovat hieman ehkä muuttuneet. Otimme kuvan itselaukaisijalla,

 mutta jalat olivat niin "hitaalla" yhä, että emme kumpikaan ehtineet kuvaan.

Tirolin hütteillä vihanneksia näkyy vain telkkarimainoksissa.

 Anteeksi, olihan tuossa kolme viipaletta paprikaa ja neljä viinirypälettä.

 Retiisiä ei lasketa vihannekseksi, retiisi on retiisi.

Juustoleipä on tämän annoksen nimi.

Leipääkin löytyy juustokasan alta.

Seuraava kappale avautuu niille, joille Solsidan on tuttu: Reilun kuukauden reissulla on aina välillä hiljaisiakin hetkiä. Etenkin ylämäkeä kipeillä reisillä punnertaessa. Pohdimme, että olisi hyvä olla Ove Sundberg mukana reissussa. Ove voisi ajan kuluksi täyttää hiljaiset hetket vaikkapa muistelemalla olivatko he rouvansa kanssa Kanarialla vuonna 1998 marraskuun toisen vai kolmannen viikon. Vai oliko se sittenkin vuonna -99? Sitten huomasimme, että ei se ehkä olisikaan hyvä idea. Olisi suuri vaara, että Oven lompakko olisi unohtunut alas laaksoon ja reppu hiertäisi olkapäät siihen kuntoon, että naapurilta kaivattaisiin kantoapua. Parempi turvautua tuttuun ja turvalliseen vaihtoehtoon.

K nousee törmälle

Johannishütte 2121m ja Jane.

Jotain tässä Tirolissa on, koska monet muutkin huippu-urheilijat (heh, heh) leireilevät täällä paljon. Joka kesä kanssamme yhtä aikaa täällä on ollut useita futiksen huippuseuroja. Mm. tänään Kitzbühelin lähelle Kirchbergiin saapui monivuotiseen tapaansa K:n suosikki Borussia Dortmund hakemaan reisiin ruutia tulevaan kauteen. Juuri tässä meidän loma-asunnossamme (!) on puolestaan vieraskirjan mukaan asunut viimeksi ihan eri lajin mestari. Naisten nyrkkeilyn maailmanmestari Christina Hammer on hakenut iskuihinsa lisää painoa täältä Virgentalin rinteiltä. Tirolissa voi hoitaa itsensä huippukuntoon ja sinne mekin ehkä olemme matkalla!

Johannishütten kohdalla joki virtaa

syvällä rotkossa.

Mehän emme pidä mistään tilastoa kuten esim tämänkin blogin matkailuhistoriasta näkyy. Silti ihan vahingossa olemme laskeneet, että tällä lomalla olemme kävelleet korkeusmetrejä tähän mennessä noin 2600m ja pituussuunnassa 53,5 patikkakilometriä. Mutta pitäisikö sisällä hütteillä kävellyt metrit laskea myös? Hmm....