Kultainen lokakuu

 

Puolalainen pappa matkalla Sopotiin. 

Tasamaapyöräilyä upeissa olosuhteissa.

Toista se oli ennen kun saattoi päästä

Polski Fiatin kyytiin!

Itämeren rantalomamme on sujunut mitä mukavimmin. Lauantain ohjelmassa oli polkupyöräily naapurikaupunkiin Sopotiin. Fillarit toimitettiin suoraan hotellillemme sovittuun ajankohtaan. Pjotr toi pyörät ja antoi kartan. Kaksi pyörää päiväksi maksoi 100 zlotya, eli noin 25 euroa.

Molo. Laituri on puolaksi molo.

Helppo reitti kohti merenrantaa alkoi kaupungin keskustasta. Ensin pari kilometriä seurailtiin valtatien reunaa hyvää pyörätietä pitkin. Sen jälkeen käännyttiin kohti merenrantaa, jonne ajeltiin paikallisasutuksen halkovaa maantietä reunustavaa pyörätietä. Rannassa tuli ensimmäiseksi vastaan pitkä laituri, jossa väki kuljeskeli ja vietti kaunista päivää. Moni näkyi nauttivan hiekkarannalla kulkemisesta ja näkyipä vielä joku uimarikin.

Rantalinjaa kohti Gdanskia.

 Puolahan on tunnettu rantalomakohde.

Kuvan vasemmassa reunassa häämöttää

Sopot, jonne tästä matkaa on viitisen kilometriä.

Joku puolalainen mummu

 

Pitkä rantatie kohti Sopotia kulkee joko hiekkarantaa myöten talsien tai viimeisen päälle rakennettua kevyen liikenteen väylää, jossa pyöräilijät ja jalankulkijat on opastettu omalle reitilleen. Tasamaan fillarointi lomatempolla sujui mukavasti. Päivän mittaan kulkijoiden määrä lisääntyi potensseissa, ja ihmetyttikin mistä porukkaa niin paljon riitti. Enimmäkseen puolan kieltä kuului.

 Sopotin hurjastelija

Sopotiin saapuessa oli kilometrejä kertynyt 14 . Kaikesta päätellen saavuttiin merkittävään resorttiin. Upeat kylpylätyyppiset hotellit, suihkulähteet ja vilkas katuelämä kertoivat, että tänne tultiin kesällä ja kauniilla säällä milloin tahansa. Olisimme voineet yhtä hyvin olla missä tahansa Euroopan rantakohteessa.

Toinen ja vielä upeampi molo Sopotin rannassa.

 Sopotin kävelykatua. 

Matka Gdanskiin on avannut ennakkoluuloiset silmämme. Jostain merkillisestä syystä on tullut Puolaakin pidettyä "Itä-Eurooppana". Ja siihen liittyen on ollut ennakkoluuloja. Mitä vielä! Täällä sitä ollaan ihan keskeisimmässä Euroopassa. Lisäksi voi Gdanskissa kiittää ystävällistä palvelua kaikkialla. Samaa ei voinut sanoa esim. viime vuonna Budapestissa.Katukuva on siisti ja turvallinen. Täällä laitapuolenkulkijat eivät makaa keskustan kävelykatujen parhaimmilla penkeillä kuten esim. Turussa. Aivan erinomainen lomakohde.

Gdanskia.

Dlugi Targ

Sunnuntai-iltana  söimme puolalaista perusruokaa.

 No ei sentään, vaan testasimme paikallisen sushibaarin.

Viimeinen kuva Gdanskista.

 Aika hieno.

Downshiftausta Gdanskin malliin

Downshiftaajat. Virallisen valokuvan jälkeen piti

 käydä viemässä takit hotellihuoneeseen.

Päivän sana on downshiftaus. Syyslomalla Gdanskissa ei ole tarkoitus tehdä juuri mitään. Katsella kaupunkia ja syödä, kun on nälkä ja juoda jos vaikkapa tunnin päästä saattaa olla orastava jano. Downshiftata. Jos vielä enemmän downshiftaa niin aika palautuu jo taaksepäin ja jos hitaammin kävelee niin kaatuu. Siihen tämä kaupunki tuntuu olevan sopiva, sillä kaikki on käden ulottuvilla. Ilmakin hellii eli täällä on aivan kesäiset kelit. Aurinko paistaa sinitaivaalta ja lämpötilä pyörii yli 20 asteessa, joten mikäpä täällä on ollessa.

Rantakatu, jonka varrella hotellimme Hanza sijaitsee.

K luuli viettäneensä vuoden 2012 viimeisen kesäpäivän 3 viikkoa sitten Bundesliigamatkalla Saksassa, mutta oli väärässä. Gdansk pisti paremmaksi.

Dlugi Targ

 

Talot ovat kapeita verotussyistä.

Gdansk on kaunis kaupunki. Tai no vanha kaupunki on kaunis ja siellä on hienoja vanhoja rakennuksia, kun taas toisaalla on hyvinkin rappeutunutta ja aika surkeankin näköistä asumusta. Kyllä täällä pitkä viikonloppu hyvin sujuu ja onpa taas vähän erilainen loma vaikkapa edelliseen Itävallan patikointilomaan verrattuna. Aina tämä kotiolot voittaa. Edullisten lentoyhteyksien vuoksi jokaisen turkulaisen peruserkin matkakohde, mutta ihan mukava sellainen.

Hotellimme vieressä on baari, jossa kaikki juomat maksavat
 4 zlotyä eli noin yhden euron. Kävimme  hämmästelemässä ihmettä

 ja nappasimme siitä jopa valokuvan, vaikka blogimme kuvatila alkaa olla lopussa.

Vähäinen kulutus, kevyet eväät.
Perunapannukakut ja erityisen maukas lohi!

Emme me kuitenkaan ihan kauhean downshiftaajia taideta perusluonteeltamme olla. Päivän maleskelun jälkeen tuli sellainen olo, että pitäisi tehdä jotain ja olemme vuokranneet huomiselle polkupyörät. Tarkoitus on pyöräillä Sopotiin, jonne arvelujemme mukaan on noin 15 kilometriä. Tasamaata ja auringon pitäisi taas paistaa, joten ei kai se ihan surkea lauantaipäivän ohjelma ole. Kuuntelimme juuri sujuvasti puolan kielisen sääennusteen ja tänne luvattiin aurinkoa ja Itä-Eurooppaan mm. Suomi-nimiseen maahan sateista. Pitää muuten muistaa kertoa siellä Sopotissa kaikille, että olemme samasta maasta kuin Marion Rung, joka voitti Sopotin laulukilpailut 1970-luvulla kerran vai kahdesti?

Aamupalan voisi syödä vaikka nojatuolissa.
Hotellimme lobby houkuttelee lököilyyn.

Viimeisiä vietiin

Minilomamme kaksi viimeistä päivää olemme viettäneet  totutulla tavalla ja harjoittaneet reisipeppujumppaa tirolilaiseen tapaan vuorilla patikoiden. Täällä ihmiset tuskin tarvitsevat erillistä kuntosalikorttia. Vuorenrinteissä riittää haastetta hyväkuntoisillekin. Eilen luulimme hetken jo kävelleemme melko rankan reissun, mutta sitten pari ihmistä teki samaa reittiä juosten, joten se siitä.

Seuraavassa tiistain Puittalin patikan kuvasatoa:

 Matka ylös Puittaliin alkaa

 Haflinger-hevoset ovat leppoisia kavereita

 

 Jane pistelee loivaa ylämäkeä

"Sanat eivät riitä kertomaan,

 tuskin niitä tarvitaan"

Gemssilauma oli levittäytynyt niin laajalle pitkin vuoren rinnettä, 

että kuvaan mahtui vain muutama.

Pilvirintama pysyy tahdonvoimalla harjanteen toisella puolella.

Reitti Gehrenspitzelle

 

Pitäähän sitä joka reissulla yksi Spitze huiputtaa

 

Yhtäkkiä pilvet avasivat tällaisen ikkunan

 

 Aina kaikki ei mene suunnitellusti.

 Muistolaattoja reitin varrella.

 

Kauniilla Wettersteinhüttellä nautimme myöhäisen lounaan

 Bussipysäkillä alhaalla Gaistalissa.

 Kolmas nyppylä oikealla oli kohteemme Gehrenspitze.

Tiistaina ja keskiviikkona olemme kuitenkin tehneet meille taviksille reippaat kokopäiväpatikat molempina päivinä. Tiistain reissu Puittaliin ja Gehrenspitzelle oli noin 21 km pituinen ja nousu- ja laskumetrejä kertyi noin 1300m. Reissun erikoisuus oli suurin koskaan näkemämme gemssilauma, johon kuului noin 50 eläintä.

 Keskiviikkoaamu Gaistalissa

Keskiviikkona patikoimme Gaistalissa myös 21 km pituisen reissun, mutta nousua ja laskua tuli vain reilut 1000 metriä. Tämän reissun erikoisuus oli kesyin näkemämme murmeli, joka oli todellinen linssilude ja esitteli itseään kameralle parin metrin päässä kuin paraskin malli.

Vaellushistoriamme kesyin, uteliain tai ahnein murmeli oli ollut

 ruoka-aikoina kotona tai vaeltajien eväiden lähellä.

Hienoja reissuja molemmat ja maisemat ovat olleet upeita vaikka pilvet välillä ovatkin leikitelleet kanssamme. Ilmat ovat viikkomme aikana olleet kuitenkin kokonaisuutena oikein hyvät ja kohdallemme on osunut vain yksi sadepäivä.

 Steinernes Hüttln jälkeen nousimme keskiviikkona ylhäällä näkyvälle harjanteelle,

 mutta pilvet ehtivät sinne ennen meitä. Keine Zugspitzeblick heute.

 Se perinteinen vaeltajanrusketus on hankittu eli käsivarret, niska, naama ja pohkeet ovat oikein mukavan ruskeita ja muu kroppa lumivalkoinen. Aiemmasta poiketen K:n kalju ei ole tosin palanut, kun anoppi on hankkinut sille mukavamman lippiksen.

 Todellista tunturipurojen raikkautta.

Huomenna pitäisi palata kotiin mikäli Lufthansan lentoemot eivät järjestä meille ylimääräisiä lomapäiviä, joten reissu on lähtöitkuja vaille valmis. No, ei nyt ihan kirjaimellisesti, mutta ikävä täältä on taas pois lähteä. Itävalta on mielestämme ihana maa, mutta taitaa mennä ensi kesään ennen kuin pääsemme tänne uudelleen. Landhaus Gemsenblick on yksi parhaita majoituksia, jossa olemme olleet. Ei mitään valittamista ja tiistaina isäntäväki tarjosi vierailleen grilli-illallisen ilmaiseksi natürlich. Tulipa taas testattua kuinka helppoa on keskustella parin tunnin ajan sujuvasti saksan kielellä noin 20 sanan sanavarastolla ja käsitellä kaikki asiat urheilusta eurokriisiin. Tuossa määrässä on jo mukana kaikki persoonapronominit.

 Gaistalalmilla nautimme kesän viimeisen alppilounaan

 Ja siinä se kesän viimeinen hüttelounas eli Gaistalalmbrettl. Mukavampi lentää

  Suomeen, kun on kolesteroliarvot kohdillaan.

Reisiä pakottaa ja jalat on hiukan muusina joka tavalla, mutta enää ei tarvitse kävellä ylä- tai alamäkiä ainakaan yhdeksään kuukauteen. Vaelluskenkien pohjista kaivellaan pois suurimmat gemssinpapanat ja sen jälkeen ne saavat jäähtyä. Auf Wiedersehen taas!

Löytyihän sitä vaelluskengille käyttöä talveksi.

"Donnerwetter"

Tämän päivän huippunäkymät. Kakkoskerroksesta näkee maisemia,

 joita Garmisch-Partenkirchenin baarista ei näe. Alpspitze ja Zugspitze.

 Valkoinen peitto ei ole lunta vaan pilviä.

Maanantain ohjelmaan kuului patikkareissu Meilerhüttelle Leutaschin kupeessa. Noin 1300 metrin nousu ja lasku ja reilun 20km pituinen kävely kävi liikunnasta eikä paikoin sumuisilla vuorilla ollut ruuhkaa. Näimme viiden tunnin reissun aikana kymmenkunta ihmistä ja kuusi gemssiä. Päivän hauskin tapahtuma oli palatessa, kun tapasimme kaksi saksalaista herraa, jotka olivat matkalla alas Meilerhütteltä, kun me olimme vielä menossa ylös. Paluumatkalla kuitenkin ohitimme herrat uudelleen ja he ihmettelivät kävimmekö lainkaan Meilerhüttellä. Vastasimme myöntävästi ja toinen  herroista puuskahti spontaanisti "Aber Donnerwetter!" Edellisen kerran "Donnerwetter" on luettu 1970-luvulla Ilmojen Korkeajännityksen sivuilta, kun saksalainen lentäjä-ässä menettää lentokoneensa siivet Lontoon yllä, mutta ilmoittaa kuitenkin selviävänsä koneellaan takaisin Berliiniin.

Alkumatka ei paljoa näkymien puolesta lupaillut.

Tuonne pilveen käveltiin.

Die Sonne scheint!

 Pienikin hetki oli vielä tuossa vaiheessa voitto!

Mustersteinhütte reilussa 2000 m:ssä oli tyhjä, mutta

tervetullut etappi kolmen tunnin ylämäkinousussa.

 Sumu hälvenee hiljalleen.

 

Pilvien päällä 

Jokainen hikipisara kannatti tämän vuoksi vuodattaa! 

 Joskus jäyhä suomalainenkin tuntee elävänsä.

 Tuo oli oikeasti hienoa.

Pilvet alla ja hienot vuoret ja sinitaivas yllä.

 

 Matka jatkui kohti Meilerhütteä

Suunnannäyttäjällä pitäisi olla oikealle käyrä keppi, jos

mielii näyttää kohteemme Meilerhütten. Matkaa on 

nimittäin vielä reippaasti. Ja hieman oikealle kaartaen.

Vielä viime silmäys Leutaschin laakson pilviin. 

Alhaalla olevaa sepelipolkua pitkin tultiin.

 Donnerwetter ukkelit kuvassa pienenä juuri ennen pilviä,

 kun olimme matkalla vielä ylös.

Meilerhütte sijaitsee Saksan ja Itävallan rajalla. Tulipahan

tänäänkin käytyä Saksassa parin askeleen verran.

Tämän päivän reitti oli majapaikan emäntämme suosittelema. Hieno reitti, mutta aika vaativa pituudeltaan, korkeuseroltaan ja maastoltaan. Raskaassa nousussa ja varsinkin laskussa polulla olleet kivet pyörivät vaarallisesti jalan alla. Laskussa sauvat pelastivat monta kertaa persuksien pyllähtämisen Tirolin kivikovaan vuoristoon. Kyltit antoivat nousuajan ennusteeksi 4½ h. Meillä kului 3h ylöspäin ja 2h alastullessa.

Pilvien ylle kohoavat Saksan korkeimmat huiput 

Zugspitze sekä Alpspitze.