Minilomamme kaksi viimeistä päivää olemme viettäneet totutulla tavalla ja harjoittaneet reisipeppujumppaa tirolilaiseen tapaan vuorilla patikoiden. Täällä ihmiset tuskin tarvitsevat erillistä kuntosalikorttia. Vuorenrinteissä riittää haastetta hyväkuntoisillekin. Eilen luulimme hetken jo kävelleemme melko rankan reissun, mutta sitten pari ihmistä teki samaa reittiä juosten, joten se siitä.
Seuraavassa tiistain Puittalin patikan kuvasatoa:
Matka ylös Puittaliin alkaa
Haflinger-hevoset ovat leppoisia kavereita
Jane pistelee loivaa ylämäkeä
"Sanat eivät riitä kertomaan,
tuskin niitä tarvitaan"
Gemssilauma oli levittäytynyt niin laajalle pitkin vuoren rinnettä,
että kuvaan mahtui vain muutama.
Pilvirintama pysyy tahdonvoimalla harjanteen toisella puolella.
Reitti Gehrenspitzelle
Pitäähän sitä joka reissulla yksi Spitze huiputtaa
Yhtäkkiä pilvet avasivat tällaisen ikkunan
Aina kaikki ei mene suunnitellusti.
Muistolaattoja reitin varrella.
Kauniilla Wettersteinhüttellä nautimme myöhäisen lounaan
Bussipysäkillä alhaalla Gaistalissa.
Kolmas nyppylä oikealla oli kohteemme Gehrenspitze.
Tiistaina ja keskiviikkona olemme kuitenkin tehneet meille taviksille reippaat kokopäiväpatikat molempina päivinä. Tiistain reissu Puittaliin ja Gehrenspitzelle oli noin 21 km pituinen ja nousu- ja laskumetrejä kertyi noin 1300m. Reissun erikoisuus oli suurin koskaan näkemämme gemssilauma, johon kuului noin 50 eläintä.
Keskiviikkoaamu Gaistalissa
Keskiviikkona patikoimme Gaistalissa myös 21 km pituisen reissun, mutta nousua ja laskua tuli vain reilut 1000 metriä. Tämän reissun erikoisuus oli kesyin näkemämme murmeli, joka oli todellinen linssilude ja esitteli itseään kameralle parin metrin päässä kuin paraskin malli.
Vaellushistoriamme kesyin, uteliain tai ahnein murmeli oli ollut
ruoka-aikoina kotona tai vaeltajien eväiden lähellä.
Hienoja reissuja molemmat ja maisemat ovat olleet upeita vaikka pilvet välillä ovatkin leikitelleet kanssamme. Ilmat ovat viikkomme aikana olleet kuitenkin kokonaisuutena oikein hyvät ja kohdallemme on osunut vain yksi sadepäivä.
Steinernes Hüttln jälkeen nousimme keskiviikkona ylhäällä näkyvälle harjanteelle,
mutta pilvet ehtivät sinne ennen meitä. Keine Zugspitzeblick heute.
Se perinteinen vaeltajanrusketus on hankittu eli käsivarret, niska, naama ja pohkeet ovat oikein mukavan ruskeita ja muu kroppa lumivalkoinen. Aiemmasta poiketen K:n kalju ei ole tosin palanut, kun anoppi on hankkinut sille mukavamman lippiksen.
Todellista tunturipurojen raikkautta.
Huomenna pitäisi palata kotiin mikäli Lufthansan lentoemot eivät järjestä meille ylimääräisiä lomapäiviä, joten reissu on lähtöitkuja vaille valmis. No, ei nyt ihan kirjaimellisesti, mutta ikävä täältä on taas pois lähteä. Itävalta on mielestämme ihana maa, mutta taitaa mennä ensi kesään ennen kuin pääsemme tänne uudelleen. Landhaus Gemsenblick on yksi parhaita majoituksia, jossa olemme olleet.
Ei mitään valittamista ja tiistaina isäntäväki tarjosi vierailleen
grilli-illallisen ilmaiseksi natürlich. Tulipa taas testattua kuinka
helppoa on keskustella parin tunnin ajan sujuvasti saksan kielellä noin 20 sanan
sanavarastolla ja käsitellä kaikki asiat urheilusta eurokriisiin. Tuossa määrässä on jo mukana kaikki persoonapronominit.
Gaistalalmilla nautimme kesän viimeisen alppilounaan
Ja siinä se kesän viimeinen hüttelounas eli Gaistalalmbrettl. Mukavampi lentää
Suomeen, kun on kolesteroliarvot kohdillaan.
Reisiä pakottaa ja jalat on hiukan muusina joka tavalla, mutta enää ei tarvitse kävellä ylä- tai alamäkiä ainakaan yhdeksään kuukauteen. Vaelluskenkien pohjista kaivellaan pois suurimmat gemssinpapanat ja sen jälkeen ne saavat jäähtyä. Auf Wiedersehen taas!
Löytyihän sitä vaelluskengille käyttöä talveksi.
