Do you really want such a small car, Sir?

Lomamme toisella Honolulun osalla emme asu enää

 Waikiki Beachin rannassa. Aqua Aloha Surf hotellista on matkaa rantaan 500m.

 Ei näissäkään aamukävelypuitteissa ole suurta valittamista.

Ensimmäistä kertaa tällä lomalla olemme saaneet kunnolla toimivan nettiyhteyden hotellihuoneeseemme. Eilen illalla paikallinen sähköputkimies koputti huoneemme ovea ja vaihtoi kaapelit ja modeemin ja sen jälkeen olemme olleet yhteydessä ulkomaailmaan. Kolmen viikon reissulla nettiyhteys on välttämätön nykyään ja tässä hotellissa se ei aiemmin toiminut lainkaan. Valitimme aina respan ohi mennessämme ja ilmeisesti he kyllästyivät meihin ja soittivat Honolulun jimcarreyn töihin.

 Perjantain ajoreissumme käynnistyi näistä maisemista.

Koko Crater.

Lauantaina autoilimme Oahun saaren etelärannikolla. Päivä oli välillä aurinkoinen ja välillä pilvinen, mutta maisemat olivat komeita. Mauilla meillä oli muutama pilvinen päivä, mutta samana aikana Oahulla on satanut kovasti, joten olemme olleet täältä pois hyvään aikaan. Täällä on ollut selvästi kuumempaa kuin etukäteen ajattelimme. Luulimme päivälämpötilojen olevan reilun 20 astetta, mutta siihen on tullut 10 astetta lisää. Emme valita.

Pysähdys- ja valokuvauspaikkoja on muutaman kilometrin välein

Uimaankin pääsee, jos kuski kuumenee liikaa vaikkapa tässä Sandy Beachilla

 Seitsemän tunnin reissuun mahtui autoilua, kävelyä ja auringonottoa hienoilla rannoilla. Oahun eteläreitti on saaren suosituin ja komeimmilla paikoilla oli väkeä ruuhkaksi saakka. Yksi suosituimmista kohteista on suojaisa Hanauma Bay-niminen lahti. Sinne oli jo aamulla yhdeksän (!) aikaan niin pitkä auto- ja turistijono, että ohitimme paikan tällä kertaa. Aiomme tehdä sinne ehkä ihan oman retkensä ja lähteä aiemmin.

Makapuu Pointilla löimme auton parkkiin ja kävelimme 45 min näköalapaikalle, josta oli tällaiset maisemat Oahun rannikolle. Mitä sanoisi Jorma Uotinen....EI PAHA!

Majakan lisäksi saimme bongata valaita! Niitä on Oahunkin rantavesissä. 

Saldo: kymmenkunta ryhävalasta ja neljä upeaa hyppyä! 

Luulimme jo valaiden menneen hyppylakkoon, kun emme pariin päivään nähneet niiden hyppivän.

Lensimme Honoluluun Mauilta torstaina. Lento kesti 25 minuuttia, joten hätäisesti ehti henkilökunta tarjota mehut ennen kuin nousun jälkeen aloitimme laskeutumisen. Otimme lentokentältä vuokra-auton ja bussimatkalla Dollar-autovuokraamoon saimme taas aihetta hymyyn. Hyperaktiivinen ja puhelias bussikuskimme oli kotoisin Filippiineiltä, mutta oli asunut 32 vuotta Havaijilla, koska piti tätä mukavana paikkana. Hän sijoitti meidät "First Classiin" ihan viereensä. Ja loi paheksuvan katseen K:iin, joka suomalaiskansalliseen tyyliin aikoi istahtaa yhtä penkkiä kauemmas. Onneksi K ymmärsi yskän ja siirtyi piikkipaikalle ja otti keskustelutyyliin etunojan. Joskus täytyy meidän venyä paikalliseen tapaan sopeutuessamme.

Oahun rantamaisemaa

Ajaessaan (puolet matkasta kasvot taakse matkustajiin päin) kaveri otti kaikki mukaan keskusteluun ja lähes esitteli ihmiset toisilleen. Bussissa oli kaksi muuta matkustajaa lisäksemme ja he olivat lentäneet Los Angelesista "in first class" ja majoittuvat "in a private residence". Danny de Viton näköinen kaveri kyseli kuultuaan kotimaamme, että "are you hockey fans, guys", mutta ilmoitimme ettemme oikeastaan ole. Ei haitannut, " have a good time, guys"!

  Puolentoista tunnin Makapuu Pointin kävelyn ja valaiden bongailun jälkeen rentouduimme kuvassa näkyvällä Makapuu Beachilla. Uimaan ei menty, koska siellä on niin vaaralliset rantatyrskyt, että rantaa suositellaan vain kokeneimmille bodysurffareille.

Näkymä Makapuulta Honoluluun päin. Hienoa rannikkoa ja Koko Head Crater hallitsevana. Meinasimme kävellä sen huipulle, mutta valitsimme väärän parkkipaikan. Kuultuamme, että joutuisimme kävelemään tasamaata puutarhassa palasimme autollemme ja jatkoimme matkaa.

 Täällä on oikeasti tuon väristä vettä ja tuollaisia rantoja.

 Vastaavaa olemme nähneet vain Barbadoksella.

 Hienoa Oahun maisemaa

Pakko laittaa yksityiset erityisterveiset Lietoon. Osuimme aivan sattumalta Tripadvisorin ykköspaikkaan Waimanolossa. Mainiot fish tacot! Maksoivatkin peräti 4 dollaria kappale.

 Lomakassa kiittää!

Autovuokraamossa hymyilimme myös, kun virkailija kysyi K:lta, että "Do you really want a small car, sir"? Olisi kuulemma ollut isompiakin vapaana, mutta otimme varaamaamme kokoluokkaa. Pienihän se on, vain seitsemän henkeä vetävä, mutta yritämme sillä tämän viikon pärjätä. Jäimme myös pohtimaan automme nähtyämme, että mikähän se isompi auto olisi ollut?

 Hang Loose guys! Pienessä "Söörin" kuljettamassa autossa olisi

 pari penkkiriviä tyhjänä kuskin ja kartturin takana. Kuudelle mukavalle hepulle olisi tilaa,

 jos Oahun maisemat kiinnostavat tulevina päivänä. Keep in touch!

 Lauantaiaamuna autoilimme Pearl Harboriin. 7.12.1941 Japani

 hyökkäsi tänne ja iskussa kuoli yli 2000 amerikkalaista merisotilasta.

Kevensimme tunnelmaa jatkamalla ostosparatiisiin nimeltä Waikele Premium Outlets

Olemme joskus aiemminkin blogissa ihastelleet japanilaisten valokuvausintoa ja poseerausta. Iltapäivällä ehdimme vielä Waikiki Beachille todistamaan tyttöporukan hauskanpitoa.

Waikiki News

 Tämä se karisti viimeisetkin unihiekat silmistä heti aamulla.

Aiemmin on tainnut tulla jo ilmi, että meillä on täällä ongelmana saada uni riittämään aamuun saakka. Tänään kuitenkin nukuimme jo kuuteen saakka aamulla, joten ehkä asia on paranemassa. Meille tuodaan sanomalehti aamuisin ja lehteä on kiva selailla aamukahvia nauttiessa. Tänään hätkähdimme uutista, jonka mukaan 10-jalkainen hai kierteleee Waikiki beachin tuntumassa ja on havaittu jo kaksi kertaa viimeisen kolmen päivän sisällä. Siis kymmenjalkainen hai! No, '10-foot' tarkoittaa ehkä kuitenkin hain pituutta ja on noin kolme metriä eurooppalaisessa mittakaavassa eikä kymmenjalkaista haita. Okei, ollaan vielä vähän aikaerosta väsyneitä.

 Upean sään ansiosta toivuimme uutisesta ja lähdimme

 Diamond Headille. Tuppasi naurattamaan.

Tällä reitillä ei tarvinnut vaelluskenkiä vaikka betonipäällystettä

ei ihan loppuun saakka riittänytkään.

Rannan yläpuolella pörrää helikopteri pitkin päivää ja K väittää nähneensä tv-ohjelman, jossa mm. juuri haiden liikkeitä tarkkaillaan koptereista uimarantojen yllä. Havaijilla tapahtui viime vuonna 14 ihmiseen kohdistunutta haihyökkäystä ja samaisen sanomalehden mukaan Mauin saarella hai oli eilen törmännyt surffilautailijaan ja pudottanut tämän mereen. Emme ylireagoi koskaan, mutta kävimme tänään asennuttamassa paikallisessa sähköliikkeessä keltaiseen Barbaraamme liiketunnistimet alapinnalle. Barbara kaikilla herkuilla.

Menomatkalla sai vielä mennä rauhassa, mutta palatessa oli jo ruuhkaa.

Tänään kävimme Diamond Headilla, joka on tulivuoren kraatteri ihan Waikikin kupeessa. Päivä oli taas aurinkoinen ja pilvetön ja huipulta oli upeat maisemat Honolulun kaupunkiin ja osaan muutakin Oahun saarta. Reitin alkuun hurautimme bussilla kymmenen minuutin matkan hotellin kulmalta. The Bus maksaa 2,50$ henkilöltä ja samaan hintaan saa käyttää lippua vielä muutaman tunnin ostamisen jälkeenkin. Vaihtoaika ilmenee lipusta.

 Kalderan muoto näkyi hyvin vähän ylempää.

Kuvauksellinen majakka

Aamuvirkut meikäläiset olivat "trail headillä" jo puoli yhdeksältä aamulla. Kävely oli alppiolosuhteisiin verrattuna tasamaata. Alkuvaihe oli päällystettyä kävelytietä ja rinteessäkin helppoa. Osa noususta kulki valaistussa tunnelissa ja viimeiset pätkät noustiin metallisia portaita pitkin. Kävely huipulle kesti puoli tuntia. Olimme tyytyväisiä aikaiseen lähtöömme, sillä paluumatkalla polku oli jo lähes mustanaan ihmisiä.

 Kyllä tuosta vedestä hain helikopterista erottaa. Miten ne muuten voi varmasti tietää,

 että kyseessä on varmuudella juuri se sama yksilö? Lehdessä lukikin, 

että ei se varmaa olekaan, sillä puuttuu vielä kattava merkitsemisjärjestelmä.

 Näköalatasanteilla on aika vähän tilaa, joten ne kaikki menijät joutuivat kyllä jonottamaan paikkaansa parhaimmille kuvausmestoille. Palatessamme alas huomasimme että parkkipaikka oli jo täynnä autoja ja uudet autolla tulleet joutuivat odottamaan jonossa vapautuvia paikkoja. Meikäläisiä bussin tuomia se ei haitannut.

Diamond Headilta oli huikeat maisemat Honoluluun

 Ja muuallekin saarelle

Täällä näyttäisi olevan pääosin amerikkalaisia, kanadalaisia ja japanilaisia turisteja. Japanilaisten kanssahan ei juuri tarvitse turista, mutta kyllä nämä jenkit ja kanadalaiset ovat small talkin mestareita. Sivusta kuunnelleena saa todistaa heidän selvittävän juuri tapaamilleen kanssaturisteille veljensä soitto- ja laulutaitoja (ei kuulemma ole kaksiset) tai taivastelevan yhdessä Nova Scotian upeita värejä johonkin vuodenaikaan. Kiitos passiivisen kielitaidon nuo jutut kyllä ymmärtää kuunnellen, mutta ihan toinen juttu olisi osallistua keskusteluun. Sitäpaitsi ainakin Janen velipojan musikaaliset kyvyt ovat ihan kehuttavat.

 Takaisin alhaalla ja Pepsi light maistui

Palasimme bussilla Waikiki beachille ja menimme heti

 testaamaan Barbaraan asennetut liiketunnistimet.

 Niinpä niin, siis monta kertaa näiden ensimmäisten päivien aikana ujoilevat Jaaskarit ovat joutuneet vastailemaan jenkkien tai kanadalaisten kaikenlaisiin kysymyksiin bussipysäkillä, rannalla tai kadulla. Suomessa jos menet oudolta ihmiseltä kyselemään jotain niin olet humalassa tai hullu, mutta nämä ne eivät ujostele. Ei siinä mitään, se on ihan hauskaa, kun alkuhämmennyksestä selviää.

"Nyt hälyttää, mutta signaali on tosi heikko. Ei Barbaran alla ole varmaan mitään isoa.

 Varmaan vaan suurehko parvi ruotsalaisia hapansilakoita".

Kohti sporttista elämää!

 Täällä sitä mietitään pää punaisena, 

kuinka Suomelle saadaan mitaleita olympialaisissa?

Maanantaiaamuna heräsimme klo 04.00 aamuyöllä. Kyllä, molemmat samaan aikaan ja olimme virkeitä kuin peikkoset. Vahinko, että siihen aikaan on vaikea keksiä mitään kovin järkevää tekemistä. Pari tuntia sinnittelimme ennen kuin hotellimme alakerrassa oleva mainio ravintola Egg's n Things avasi ovensa aamulla klo 06.00.


 Emme kuitenkaan ole ilmeisesti ainoita uniongelmaisia, sillä suosittuun ravintolaan oli pieni jono jo mennessämme ja paikka oli täynnä japanilaisia viimeistä pöytää myöten. Siis hei, jono klo 06.00 aamulla! Suomessa siihen aikaan on enintään taksijonoja ja on vielä normaalista kohonnut riski saada jonossa typerykseltä turpaansa. Henkilökunta sekoili tilauksessamme ja saimme kolme munakasta pannukakkuineen tilaamamme kahden sijaan. Mikäs siinä, syömäänhän tänne on tultu!

Parit pannarit ja munakkaat ennen kuin tuli vielä kolmannet.

 Päiväohjelmaan oli merkitty kävelyreissu Honolulu downtowniin ja Chinatowniin. Chinatowniin tulee hotelliltamme noin 7 km ja suurkaupungin helteisillä kaduilla tuo matka edestakaisin oli riittävä liikuntasuoritus tälle päivälle. Downtownin satamasta palasimme kohti Ala Moanaa, jonka ostoskeskuksen food courtilla nautimme lounasta.

 Tiesitkö muuten mikä on havaijilainen promilletesti?

 Lausu viisi kertaa nopeasti peräkkäin ex-kuningattaren nimi virheettömästi:

Lydia Liliʻu Loloku Walania Wewehi Kamakaʻeha. Onnistuitko?

 Hyvää ja turvallista matkaa!

 Tuossa rakennuksessa istuu täälläkin varmasti erehtymätön Korkein oikeus.

Kamehameha I oli Havaijin kuningas 1800-luvun paikkeilla.

 Vaatetuksesta päätellen vaatimattomuus ei kuulunut herran hyveisiin.

Ala Moanalta hyppäsimme trolley-bussiin, joka parin dollarin hintaan toi meidät viimeiset kilometrit Waikikille takaisin. Jalkavaivaisuusvuoro on näemmä tällä erää siirtynyt Janelle, jonka kantapohjakivut yllättivät pari viikkoa sitten.

Honolulun Chinatownissa

 Mitähän pahaa rouva on tehnyt?
 Viinimarjamehua sukulaisille ilman lisenssiä?

Chinatownista jatkoimme matkaamme satamaan.

 Taustalla Aloha Tower.

 Olet varmaan joskus miettinyt miltä näyttää mies, joka on löytänyt viihtyisän baarin käveltyään 3 tuntia 30 asteen helteessä suurkaupungin asfalttiviidakossa? Vastaus on edessäsi.

 Paluumatkalla poikkesimme Ala Moana beachille

Tuleva vuokra-autommekin odotteli meitä satamassa. Takapenkillä on vielä tilaa,

 jos olet nurkilla niin soittele ja saatat päästä kyytiin!

K ja Barbara. Olemme ristineet uimapatjamme Barbaraksi.

 Honolulu on rento paikka eikä kadulla kävelevä herrasmies

 Barbaran kanssa herätä suuria tunteita ohikulkijoissa.

Olemme muuten tänään ottaneet piiitkän askeleen kohti sporttisempaa lomaelämää Honolulussa! Miten niin? Illalla istuimme parvekkeella auringon laskua ihailemassa. Nautimme sushia ja kuohuviiniä ja katselimme, kun naapuritalossa sijaitsevassa kuntosalissa ihmiset spinningpyöräilevät rytmikkään musiikin tahdissa ohjaajan kannustaessa. Huomenna otamme taas askeleen pidemmälle kohti sporttielämää ja jätämme sushin pois. Ehkä.

Jaaskareiden kuntoilua Honolulussa.

Aurinko laski Honolulussa tänäänkin.

Aloha!

 Aamu sarastaa Waikikilla. Ennen seitsemää aamuvirkut ovat liikkeellä

 ja Jaaskarit kyttäävät parvekkeeltaan. Mikä taloyhtiö tahtoo meidät eläkeläisinä?

Otsikkoon voisi laittaa pari naureskelevaa hymiötä, jos haluaisi kuvata fiiliksiä. Ei nyt kuitenkaan laiteta, laitetaan aurinkoisia valokuvia Honolulusta Oahun saarelta Havaijilta!  Matka Helsingistä Aston Waikiki Circle hotelliin kesti 27 tuntia, mutta perillä ollaan, joten matka meni hyvin. Lontoossa tuuli niin rajusti, että sai pidellä penkistä kiinni koneen laskeutuessa, kun puhurit tuntuivat kuskaavan konetta miten halusivat. Los Angelesiin tulimme tunnin myöhässä ja saimme jännätä riittääkö vaihtoaika, kun suunnitellusta 3 tunnista tippui heti yksi pois. Riitti se vaikka maahantulomuodollisuudet jenkkeihin ovat kyllä todella perusteelliset. Ainakin kun on kiire jatkolennolle, niin tuntuu, että eikö vähempikin riittäisi? Perjantaina työpäivän aikana Honolulu tuntui vielä kaukaiselta jutulta, mutta täällä olemme! Aloha from Honolulu!

Waikiki beachin rantabulevardi on täydellinen paikka operoidun akilleksen kuntouttamiseen.

 Onneksi Kela suostui viimein maksamaan tämän kuntoutusmatkan meille molemmille!

Viime yönä makasimme unihorroksessa neljä tuntia ja heräsimme aamulla 05.00. Täällähän on ihan päinvastainen aika kuin Suomessa. Aikaeroa on 12 tuntia eli, kun Suomessa on ilta niin täällä on aamu ja nokkelasti päätellen päinvastoin. Emme ole ainoita aamuvirkkuja, sillä parvekkeemme alapuolella olevalla Waikiki beachilla ja Kalakaua Avenuen rantakadulla oli lähes aamukuntoilijoiden ruuhka aamulla kuuden jälkeen. Surffarit valuivat lautojensa päällä hiljaksiin meloen ja uiden kauemmas rannasta aaltoja odottelemaan.

 Surffarin perusasento.

 "Bad boys, bad boys". Ei ole helppoa pahiksilla

 beachilläkaan näköjään eikä tarvi ollakaan.

 Hotellimme sijaitsee aivan rannassa. Huoneen parveke (= lanai) on merelle päin ja näkymiä tähtäilemme toiseksi ylimmästä 13. kerroksesta, joten ensimmäiset 6 päivää tällä lomalla saamme seurata aitiopaikalta Waikiki beachin rantaelämää. Jos aikaero alkaa rasittamaan (huom. uudet kielioppisäännöt!!), voimme toki täkäläiset yöt katsella hiihtoa ja curlingia Sotshista ja nukkua päivät verhojen takana?

 Havaijin surffarilegenda Duke Kahanamoku. Fanit tuovat yhä leitä idolinsa patsaalle. 

K on sen verran tarkka muotoseikoista, että kävimme aamulla ilmoittautumassa

 Dukelle ja kerroimme saapuneemme 6 päiväksi hänen reviirilleen.

 

 Iltapäiväkaffet lanailla eli parvekkeella.

 Tänään ei ollut surffareille tällä rannalla aaltoja.

Sunnuntai on ollut lepopäivä. Hiukan olemme yrittäneet kävellä yli vuorokauden matkasta jäykistyneitä jalkoja ja selkää vetreämmiksi, mutta muuten emme ole tehneet mitään. Huomaa, että kroppa ihmettelee eikö nyt kuuluisi nukkua? Muutenkaan olo ei ole normaalin partaveitsen terävä. Päivä on ollut silti mitä upein. Täällähän on myös "talvi" eli marras- tammikuussa sataa vähän enemmän kuin muina kuukausina. Varsinaista sadekautta kuten Aasiassa täällä ei kuitenkaan käsittääksemme ole. No, tänään aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta ja lämpöä on ollut yli 30 pykälää, joten olemme jättäneet päikkärit väliin ja menemme samoilla silmillä maaliin asti.

Taustalla näkyvä kukkulan huippu Diamond Head on lähipäivien kohteemme. Amerikkalaiset tuntuvat pitävän sitä päiväretkenä, mutta meistä se näyttäisi parin tunnin reissulta.

" Mitä? No en varmasti ole menossa rannalle"! No okei, iltapäivällä rentouduimme

 Waikiki beachilla ja kelluskelimme meressä 3 dollarin uimapatjalla. Onneksi American Airlines ja Finnair suostuivat antamaan yhden istuinpaikan veloituksetta patjallemme paluumatkalle.

 Auringonlasku Honolulussa. "Ei paha"

 Tästä jatketaan!