Auringonnousu Diamond Headilla

 Kello on aamulla 05.30. Hulluja nuo suomalaiset.

Maanantaina hyödynsimme aikaeron ja lähdimme katsomaan auringonnousua Diamond Headille. Herätys oli klo 05.00 ja 05.20 lähdimme kävellen kohti Diamond Headia. Pohdimme myös taksia tai bussia, mutta ne olisivat olleet todellista tuhlausta, sillä puistoalueen portille on matkaa hotelliltamme vain 4,2 km. Puisto aukeaa klo 06.00 ja sisäänpääsy maksaa 1 dollarin/hlö.

Taskulamppu oli tarpeen ja olimme osanneet varautua

Huipulle päästyämme Honolulu oli vielä yön valoissa

 Aamu valkeni hiljalleen

 Otimme homman kuntoilun kannalta ja olimme Diamond Headin huipulla tunti ja kuusi minuuttia lähdöstä. Huipulle tuli matkaa hotelliltamme 5,6 km. Kraatterin huipulle noustessamme etenemistämme yrittivät hidastaa kapealla polulla tietysti parijonossa madelleet ja sandaalein, lierihatuin ja selfiekepein varustautuneet sadat japanilaiset.

Maanantaiaamun aloituksemme oli elämys ja palasimme tietysti takaisinkin Waikikille kävellen. Waikikin rannassa piiskasimme itsemme vielä lihaskuntotreeniin nimeltään korttipakka, jonka K on bongannut Elixiasta. Se on oikein sopiva lomalaisen jumppa, joka ei vaadi kuin oman kropan ja korttipakan. Lievästi tyytyväisiä voitiin olla,  että aamulla puoli yhdeksään mennessä olimme käyneet vajaan 12 km pituisen kevytpatikan ja vetäneet reilun puolen tunnin lihaskuntotreenin. Näin täällä Hawaiin lomalla!

Ruutu on etunojapunnerrus. Olisimme halunneet 16 kg kahvakuulat mukaamme,

 mutta American Airlinesilta ei löytynyt yhteistyöhalua.

Ristillä kiusataan vatsalihaksia. Ässä on 14 ja kyykkyjä, punnerruksia,

 yleisliike burpeeta ja vatsalihaksia tulee 104 toistoa kutakin.

 Reilun puolen tunnin korttipakka pisti lomalaisen punottamaan.

  Vaan harvoinpa olemme treenanneet yhtä hienoissa puitteissa!

Kotimatkalla jäähdyttelimme Kalakaua Avenuella

Ihan räväkkä maanantai Hawaiilla!

On the road again!

 Sunnuntaina oli kuljettajamme lakisääteinen vapaapäivä. 

"Söör" rentoutui puolen tunnin mittaisella avantouinnilla Ala Moanan rannassa.

 Aamureippailun jälkeen lounas japanilaisella ruokatorilla 

Ala Moanan ostoskeskuksessa. Ruokapaikan valintaan 

ei muuten vaikuttanut lainkaan,  että tuopillinen Budweiseria 

maksoi 1 dollarin! Kiitos taaskin Liedon Senseimme vinkistä!

 Life is like a box of chocolates. 

You never know what you're gonna get.

 - Forrest Gump - 

Toisen Honolulun jaksomme hotelli on Aqua Aloha Surf Hotel, joka sijaitsee myös Waikikilla, mutta ei ihan rannassa. Tämä on perushotelli mukavan kokoisella huoneella 15. kerroksessa ja tiesimme saavamme ihan basicia, kun varasimme tämän syksyllä. Nauroimme, että olemme tulleet hotellille kalliiksi asiakkaiksi ja vaihdetusta nettiyhteydestä kerroimme jo aiemmin.

Maanantaina palasimme taas autoilemaan näihin maisemiin.

 Welcome to North Shore guys!

 Pohjoisen Oahun reissulla näimme upeita vuoria

 

K heräsi yöllä ihmettelemään, miksi helikopteri pörrää koko ajan juuri meidän hotellimme yläpuolella? Tarkempi tutkimus osoitti, että kyseessä ei ollut helikopteri vaan huoneemme ilmastointilaite. No, olemme tottuneet siihen, että ilmastointilaitteet tuntuvat äänekkäiltä etenkin yöllä. Parisataa grammaa silikonia eli uimiseen tarkoitettua korvakittiä molempiin korviin alentaa merkittävästi kuulotasoa ja takaa rauhalliset unet. Sunnuntaiaamuna kuitenkin ilmastointi lakkasi kokonaan ja taas respaan. Nyt meille on vaihdettu huoneeseemme nettikaapelit, modeemi ja koko ilmastointisysteemi. Oikeastaan tuo keittonurkkauksen ovikin vähän repsottaa ja jääkaappi voisi olla eri värinen.Verhot voisivat olla valkoiset ja kokolattiamaton voisi vaihtaa parkettiin. Tämän huoneen seuraava asiakas on meille yhden rantabaarikierroksen velkaa.

Olisiko mukava autoillla näissä maisemissa? Eihän tuo Suomen helmikuuta voita,

 mutta toiseksi parhaana vaihtoehtona.

Banzai Pipelinellä on pohjoisen hurjimmat aallot. Tänään siellä ei ollut kuin pari surffaria.

 Waimea Beachilla sentään muutama bodysurffari uskaltautui veteen.

 Hurjat aallot.

Turtle Baylla olimme pettyneitä, kun emme nähneet merikilpikonnia.

Sunnuntain vapaapäivän jälkeen palasimme maanantaiaamuna sorvin ääreen. On the road again eli aamulla ennen kasia "Söör" starttasi automme ja suunta oli kohti Oahun saaren pohjoisosaa. Honolulu on lukemamme mukaan Amerikan ruuhkaisimpia kaupunkeja ja se on helppo uskoa. Ruuhkat ovat ihan mahdottomia etenkin kaupunkia ympäröivillä pääväylillä, joiden varsilla näkyy olevan tietöitä. Jotenkin se homma vaan toimii ja aamullakin olimme puolessa tunnissa ulkona kaupungista  hyvin vetävillä saaren eri osia yhdistävillä yhdysteillä. Kaverille annetaan tilaa ja peukalo/pikkusormi-Hang Loose merkit vilkkuvat kiitokseksi. Sormikankea K:kin on vertynyt viikossa ja Hang Loosea lähtee vaivatta eteen, taakse ja sivulle. Hang Loose guys!

 Mitä sitten tapahtuikaan? Kaverit tulivat rannalle. Paikalla oli vapaaehtoistyöntekijä, joka kertoi, että etummainen hemmo on Brutus, joka on 45-vuotias. Brutus painaa noin 90 kg ja ilmestyy paikallisista merikilppareista aktiivisimmin rannalle eli noin 60 % varmuudella päivittäin. Takana olevaa nuorempaa ja pienempää jantteria oppaat eivät ehtineet vielä tunnistaa, kun jatkoime matkaa.

Kilppareiden jälkeen ajoimme Haleiwan kaupunkiin.

 Jane kävi kokeilemassa uutta surffilautaansa.

 Aiomme tuoda sen Suomeen koneessa käsimatkatavaroissa.

Paluumatkalla Honoluluun ihailimme ananasplantaaseja ja Oahun vuoria. Pysähdyimme Dolen Visitors Centeriin syömään kohtuullisen makean jäätelön.

Saaren pohjoisreitti oli pituudeltaan reilu 130km, mutta noin 7 tuntia siihen taas tuhrautui. Hienoja maisemia ja kuvauksellisia paikkoja toisensa perään ja pysähtelimme vähän väliä maisemia ihastelemaan. Turkoosia vettä, valkohiekkaisia rantoja ja upeita vihreitä vuoria. Tätä on Mauin lisäksi myös Oahu! Honolulun ulkopuolella liikenne on verkkaista ja voit hyvin pysähtyä ihastelemaan maisemaa ja pysäköidä auton tien sivuun. Ihan kuin maaseudulla ajelisi ja niin tehtiinkin.

 Honolulun ruuhkaa.

 "Söör" oli sunnuntain vapaapäivänsä ansainnut.

Paluumatkalla piipahdimme vielä Tantalus Roadin näköalapaikalle,

 josta aukeaa huimat maisemat Honoluluun. Diamond Head kaupungin taustalla.

Hip Hurraa! Tälle matkalle saimme myös toivomaamme seuraa! 

Eka Honolulun viikolta tuttu Barbara seuraa blogiamme ja pyysi kyytiä 

pohjoisen Oahun reissulle. Mehän erosimme "no hard feelings",

 joten suostuimme sillä ehdolla, että hän näyttää iloista  ilmettä 

ja matkustaa turvavöissä kuten muutkin.

Waikiki News

 Tämä se karisti viimeisetkin unihiekat silmistä heti aamulla.

Aiemmin on tainnut tulla jo ilmi, että meillä on täällä ongelmana saada uni riittämään aamuun saakka. Tänään kuitenkin nukuimme jo kuuteen saakka aamulla, joten ehkä asia on paranemassa. Meille tuodaan sanomalehti aamuisin ja lehteä on kiva selailla aamukahvia nauttiessa. Tänään hätkähdimme uutista, jonka mukaan 10-jalkainen hai kierteleee Waikiki beachin tuntumassa ja on havaittu jo kaksi kertaa viimeisen kolmen päivän sisällä. Siis kymmenjalkainen hai! No, '10-foot' tarkoittaa ehkä kuitenkin hain pituutta ja on noin kolme metriä eurooppalaisessa mittakaavassa eikä kymmenjalkaista haita. Okei, ollaan vielä vähän aikaerosta väsyneitä.

 Upean sään ansiosta toivuimme uutisesta ja lähdimme

 Diamond Headille. Tuppasi naurattamaan.

Tällä reitillä ei tarvinnut vaelluskenkiä vaikka betonipäällystettä

ei ihan loppuun saakka riittänytkään.

Rannan yläpuolella pörrää helikopteri pitkin päivää ja K väittää nähneensä tv-ohjelman, jossa mm. juuri haiden liikkeitä tarkkaillaan koptereista uimarantojen yllä. Havaijilla tapahtui viime vuonna 14 ihmiseen kohdistunutta haihyökkäystä ja samaisen sanomalehden mukaan Mauin saarella hai oli eilen törmännyt surffilautailijaan ja pudottanut tämän mereen. Emme ylireagoi koskaan, mutta kävimme tänään asennuttamassa paikallisessa sähköliikkeessä keltaiseen Barbaraamme liiketunnistimet alapinnalle. Barbara kaikilla herkuilla.

Menomatkalla sai vielä mennä rauhassa, mutta palatessa oli jo ruuhkaa.

Tänään kävimme Diamond Headilla, joka on tulivuoren kraatteri ihan Waikikin kupeessa. Päivä oli taas aurinkoinen ja pilvetön ja huipulta oli upeat maisemat Honolulun kaupunkiin ja osaan muutakin Oahun saarta. Reitin alkuun hurautimme bussilla kymmenen minuutin matkan hotellin kulmalta. The Bus maksaa 2,50$ henkilöltä ja samaan hintaan saa käyttää lippua vielä muutaman tunnin ostamisen jälkeenkin. Vaihtoaika ilmenee lipusta.

 Kalderan muoto näkyi hyvin vähän ylempää.

Kuvauksellinen majakka

Aamuvirkut meikäläiset olivat "trail headillä" jo puoli yhdeksältä aamulla. Kävely oli alppiolosuhteisiin verrattuna tasamaata. Alkuvaihe oli päällystettyä kävelytietä ja rinteessäkin helppoa. Osa noususta kulki valaistussa tunnelissa ja viimeiset pätkät noustiin metallisia portaita pitkin. Kävely huipulle kesti puoli tuntia. Olimme tyytyväisiä aikaiseen lähtöömme, sillä paluumatkalla polku oli jo lähes mustanaan ihmisiä.

 Kyllä tuosta vedestä hain helikopterista erottaa. Miten ne muuten voi varmasti tietää,

 että kyseessä on varmuudella juuri se sama yksilö? Lehdessä lukikin, 

että ei se varmaa olekaan, sillä puuttuu vielä kattava merkitsemisjärjestelmä.

 Näköalatasanteilla on aika vähän tilaa, joten ne kaikki menijät joutuivat kyllä jonottamaan paikkaansa parhaimmille kuvausmestoille. Palatessamme alas huomasimme että parkkipaikka oli jo täynnä autoja ja uudet autolla tulleet joutuivat odottamaan jonossa vapautuvia paikkoja. Meikäläisiä bussin tuomia se ei haitannut.

Diamond Headilta oli huikeat maisemat Honoluluun

 Ja muuallekin saarelle

Täällä näyttäisi olevan pääosin amerikkalaisia, kanadalaisia ja japanilaisia turisteja. Japanilaisten kanssahan ei juuri tarvitse turista, mutta kyllä nämä jenkit ja kanadalaiset ovat small talkin mestareita. Sivusta kuunnelleena saa todistaa heidän selvittävän juuri tapaamilleen kanssaturisteille veljensä soitto- ja laulutaitoja (ei kuulemma ole kaksiset) tai taivastelevan yhdessä Nova Scotian upeita värejä johonkin vuodenaikaan. Kiitos passiivisen kielitaidon nuo jutut kyllä ymmärtää kuunnellen, mutta ihan toinen juttu olisi osallistua keskusteluun. Sitäpaitsi ainakin Janen velipojan musikaaliset kyvyt ovat ihan kehuttavat.

 Takaisin alhaalla ja Pepsi light maistui

Palasimme bussilla Waikiki beachille ja menimme heti

 testaamaan Barbaraan asennetut liiketunnistimet.

 Niinpä niin, siis monta kertaa näiden ensimmäisten päivien aikana ujoilevat Jaaskarit ovat joutuneet vastailemaan jenkkien tai kanadalaisten kaikenlaisiin kysymyksiin bussipysäkillä, rannalla tai kadulla. Suomessa jos menet oudolta ihmiseltä kyselemään jotain niin olet humalassa tai hullu, mutta nämä ne eivät ujostele. Ei siinä mitään, se on ihan hauskaa, kun alkuhämmennyksestä selviää.

"Nyt hälyttää, mutta signaali on tosi heikko. Ei Barbaran alla ole varmaan mitään isoa.

 Varmaan vaan suurehko parvi ruotsalaisia hapansilakoita".