22.2.2015

Waimea Canyon

 Waimea Canyon on yksi erikoisimmista paikoista missä olemme käyneet

Perjantaiaamuna hämmästyksemme oli suuri! Auringonnousun katselu hotellimme rannassa olisi ollut aamun ensimmäinen ohjelmanumero. Herätys, shortsit ja t-paidat päälle, kahvikupit käteen ja auringonnousua katsomaan. Ovi auki, mutta mikä ääni tuo on? Satoi vettä! Siinä meni auringonnousumme, mutta muuten takaisku ei pilannut päivää ja lähdimme seitsemän jälkeen ajamaan kohti Waimea Canyonia.





Kauailla kulkee yksi päämaantie, jota pitkin sitten kuljetaan minne ollaankin menossa. Tämähän tietää mahtavia ruuhkia etenkin, kun osia päätiestä näkyy olevan remontissa. Meidänkin kilometreissä lyhyt matkamme Waimea Canyonille kesti ajallisesti huomattavan paljon kauemmin, mutta ilma ehti sinä aikana selkiintyä, joten mikäs meidän oli ajellessa ja kuunnellessa mukavaa hawaiilaista musiikkia.

 Waimea Canyon Lookoutin jälkeen pysähdyimme Puúhinahina Lookoutille.
 Aika keskellä näkyvän vesiputouksen päälle kävelimme.

Waimea Canyonia kutsutaan Tyynen valtameren Grand Canyoniksi.
Se eroaa siitä ainakin vehreän kasvillisuutensa puolesta.
Saaren turistipyydys on helikopterilennot. Bongaa kopteri.
Täkäläiset paikannimet ovat mukavia ja viimeistään niitä tavaillessa tulee hyvälle tuulelle. Ajellessa olemme ohittaneet mm. Eleéleen, Limahulin, Nawiliwilin, Kaumakanin ja lounaan nautimme paluumatkalla Hanapepessä. Havaijin kieli on hauskaa.

 Ajoimme kanjonin päätyyn ja totesimme kyltin tekstin oikeaksi.

Palasimme Puu'u hinahina Lookoutille ja lähdimme kävelylle


Itse Waimea Canyon oli elämys. Ilma kirkastui mukavasti, mutta lähestyttäessä kanjonin tien loppupäätä saimme vastaamme sumuseinämän ja vesitihkun. Korkeutta oli n. 1200m. Jos pilviä ei olisi ollut, olisimme nähneet näköalavuorelta toiselle puolen saarta upean Kalalau Valleyn ja pohjoisrannikon. Suunnitelmissa oli kävellä mailin mittainen Pihea Trail harjannetta pitkin, mutta sumun vallitessa se oli unohdettava. Tuli ihan mieleen viime vuoden reissu Mauilla, kun Haleakalan tulivuorella (3400m) pilvet ympäröivät meidät ja jäätävää vettä suihkusi vaakasuorassa. Silloin meillä oli kuitenkin tuuria ja saatiin kuin saatiinkin näkymät kraatteriin, vaikka patikka jäi tekemättä. Onneksi kuitenkin hieman alempana kanjonin tien varrella oli kirkkaat maisemat! Ja vaikuttava Waimea Canyon oli ihailtavanamme!

 Sitten kävelimme vesiputouksen päälle. Huikeat maisemat!

Sen verran liejuista ja liukasta on tuo maaperä,
 että hirveän lähelle reunaa ei ole terveellistä mennä kurkistelemaan.

Tässä putouksen yläpää. Näyttää niin kesyltä täältä päin.

Punainen maaperä on rautapitoista.


 Kävimme patikoimassa Canyon Traililla, joka lähtee Pu'uhinahina Lookoutilta. Huomioit varmasti taas mukavan hawaiilaisen paikannimen? Reitti vie alkukuvissakin kaukana näkyneen vesiputoksen päälle. Kävimme ihan vaan piruuttamme kävelemässä vähän muitakin polkuja ja saatiin ihan mukava fiilis viidakossa patikoimisesta. Kokonaismatkamme oli 8 km 450 nousu-ja laskumetrillä, mutta jos haluat käydä vaan Canyon Trailin niin pääset pari kilometriä vähemmällä.

 Kukkoja täällä pyörii jaloissa joka paikassa

Nyt rehellisesti käsi ylös kaikki, jotka ovat saaneet parkkisakon Kauailla?
 Juhlan kunniaksi K kävi maksamassa 35$ Lihuen oikeustalolle suoraan kassalle.
  K kertoi virkailijoille, että ei ymmärrä kaikkia sääntöjä, koska on Ruotsista.

6 kommenttia:

Elina / Vaihda vapaalle kirjoitti...

Eihän ruotsalaiset mitään ymmärrä ;)

Mutta siis WAU taas kerran. Upea kanjoni. Ei lainkaan vaimea. Tässä alkaa tulla melkoinen Hawaii-kuume, kun näitä postauksia lueskelee.

Jaaskarit kirjoitti...

Joo, "ruotsalaisen" matkakassa keveni hiukan:) Waimea kanjoni on kyllä mahtava ja kävi hyvä tuuri, kun saimme aurinkoa ja sen myötä voimakkaammat kanjoninvärit!

Anonyymi kirjoitti...

Wau, maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa ja varsinkin pienissä asioissa ruåttalaista! UPEETA! Ja helikopterikin bongattu.... Jotenkin tympii mennä Östermyran uimahalliin vesijuoksuun. Tasan ei käy onnenlahjat. En ole kateellinen, mutta.... -L-

Jaaskarit kirjoitti...

Kuka sitä nyt parkkisakosta olisi kateellinen? Joko Pauli-setä on maksanut omansa :)

Jenni kirjoitti...

Nää tiedän jutut on niin hienoja! Me ollaan jo puhuttu, että pitäisi lähteä uudestaan Havaijille, joten tässä taas alkaa matkakuume nousemaan. :) Ihan älytöntä, kun maailmassa on niin monta muutakin paikkaa ja vastahan me tuolla oltiin, mutta minkäs teet.

Jaaskarit kirjoitti...

Kiitos kovasti Jenni!! Tuo on se ikuinen ongelma, että jonnekin tahtoisi uudestaan, mutta on niin paljon käymättömiä paikkoja..? Nyt olemme jo Oahulla takaisin, mutta ihan vaan havaijikuumetta lievittämään vinkkkinä, että Kauai oli kyllä aivan upea:)