16.2.2015

Aloha!

 Joo, vastaava kuva on jo blogissamme, mutta tämän maiseman ja
 vielä siedettävän hinnan takia olemme Aston Waikiki Circle hotellissa.

Matkalla Losiin lensimme Grönlannin yli

Aloha Oahulta Honolulusta, pehmeiden konsonanttien ja mukavien vokaalien ihanalta Hawaiilta! Varhain lauantaiaamuna klo 04.00 heräsimme Hki-Vantaan lentokenttähotellissa ja 31 tuntia myöhemmin avasimme hotellimme Aston Waikiki Circlen oven Honolulussa. Joku polte täytyy olla maailmalle, että tuollaisia tuntimääriä viitsii matkustaa. Itse matka meni hyvin. Jos suurin murhe on, että Hki-Lontoo välillä lentoyhtiön tarjoama aamiaissämpylä oli jäässä, niin matka on kai sujunut suuremmitta ongelmitta?



Matkalla ehti katsoa pari elokuvaa ja lukea Vadelmavenepakolaisen lähes kokonaan. Tänne on pitkä matka, mutta on se kuitenkin pienempi projekti kuin tavallisen suomalaisen mikkovirtasen muuntautuminen pesunkestäväksi ruotsalaiseksi em. kirjassa. Täällä voi olla myös jonkin verran mukavampaa kuin Ruotsissa. Muutaman tunnin välilaskut Lontoossa ja Losissa olivat paikallaan eikä etenkään 4 tunnin välilasku Losissa ole liian pitkä, sillä sen verran kauan eri maahantulomuodollisuudet vievät aikaa. Amerikkaan ei voi kukaan matkustaa vahingossa tai väärillä lipuilla.


 Ei tuo surffaaminen nyt niin vaikealta näytä?

Ainakaan jos aloittaa nuorena

 Losin kentällä ehdimme myös syödä ja nauttia ruoan kanssa oluet(!)  Sitten seurasi komiikkaa, kun tarjoilija kysyi meiltä paperit olutta tilatessamme! Viimeksi K:lta on kysytty henkkarit olutostoksilla Simon Essolla yläasteen luokkaretkellä vuonna 1978. No, täällähän on oikeasti aika tarkkaa joissakin asioissa. Rannalla ei saa tupakoida ja sitä myös valvotaan. Iso plussa meille, eipähän tarvitse maata ihmisten tupakan tumppien joukossa. Alkoholia ei saa periaatteessa juoda rannoilla, mutta paperipusseissa ihmisillä on juomapulloja, joista kovasti jotain hörpitään...?

 K herkistyi iltapäivällä tunnustamaan viihtyvänsä Honolulussa yhtä hyvin kuin Saksassa.
 Se on paljon sanottu se.

Waikiki beachilla oli jopa tungosta. Nyt täällä on high season,
 mutta olisiko ystävänpäiväviikonloppu vaikuttanut myös?

Ensimmäiset neljä päivää vietämme Honolulussa ja varmaan pääosin tässä Waikikilla. Yritämme kertoa kropalle, että nyt on ilta vaikka se väittää, että on aamu ja päinvastoin. Tavoitteena on päästä lomatunnelmaan ja siinä olemme kyllä yleensä onnistuneet ihan kohtuullisesti. Janen mukaan täytyy myös alkaa työskennellä lomarusketuksen hankkimiseksi, mutta varmaan jotain muutakin päiviin mahtuu.



 Tänään ei ole jaksanut vielä ihan hirveitä rekkiliikkeitä suorittaa, 
mutta ajatuksena on jonain tulevana aamuna käydä tsekkaamassa 
auringonnousu taustalla näkyvällä Diamond Headilla.

Sääennuste lupaa tuleville päiville pelkkää aurinkoa ja lämpötila pyörinee 26-28 asteen paikkeilla. Ihanteellista lomasäätä on tiedossa siis ainakin alkupäiviksi. Viime yönä saapuessamme oli aika kova tuuli ja lennolla Los Angelesista Honoluluun turbulenssi oli välillä epämiellyttävän voimakasta. Lehdessä lukikin, että mm. lentoja Mauin saarelle on jouduttu perumaan kovan tuulen vuoksi. No niin! Tästä se lähtee, ensimmäinen päivä Hawaiilla on ollut upea!

 Patja nimeltään Barbara löytyi taas. Pumpattuna 3,60$.



4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vähän harmitti aamulla vesijuosta uimahallissa, kun eilen näin ihanaa live kuvaa Honolulun rannikolta! Kyllä siellä kelpaa! Temppuileekohan mun kone, kun ei näytä kaikkia kuvia, esim Barbaran kuva ei auennut, nyyh. Ja 3 muuta. Voin tarkistaa uudelleen. Ei muuta kuin kohti uusia haasteita siellä. -L-

Jaaskarit kirjoitti...

Moikka! Kyllä meillä ainakin aukeaa kaikki kuvat suureksi. Joskus tämä tekee sitä, että jotkut kuvat ei aukea emmekä tiedä syytä siihen..? Tänään on ollut sähäkkä aamu. Käytiin katsomassa auringonnousua ja treenattiin!!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä, että ootte turvallisesti perillä! Upeat on kuvat/näkymät jälleen kerran! Vähän olen kade.. ;) Nauttikaa anyway!

t. Jenna

Jaaskarit kirjoitti...

Ollaan kyllä niin upeilla mestoilla, että tekee mieli tuulettaa! Senverran kuitenkin on myös arkitunteja takana että voi myös hyvillä mielin nauttia :-) Tsemppiä sinne kotimaisemiin!
J