20.2.2015

Kauailla!

 Ehdimme torstaina matkustamisen lisäksi mukavalle patikalle

Mahaulepu Traililla on maisemat kohdallaan

 Siirtyminen Kauain saarelle sujui mukavasti. Olimme tilanneet lentokenttäkyydin Hawaii23-nimiseltä firmalta, jolla kyyti Waikikilta Honolulun lentokentälle maksoi 23 dollaria. Tavallisella taksilla sama matka maksaa noin 40 dollaria. Lento Kauaille kesti 22 minuuttia ja olimme  Islander on the Beach -hotellillamme jo puolen päivän aikaan. Huone luvattiin meille vasta iltapäiväksi, joten lähdimme heti heittämään yhden suunnitelluista kävelyistämme etelärannalle. Reitin nimi on  Mahaulepu Heritage Trail. Ei voi muuta todeta kuin, että olihan maisemat!


 Reittiä pystyy kulkemaan ihan rannassa ja se sopii kaikille kulkijoille,
sillä taivallus tapahtuu käytännössä tasamaalla.




Mukava valaidenkatselutuoli! Tuossa oli tyyliä.

Lähdimme reitille Poipun alueelta Grand Hyatt hotellin vierestä Shipwreck Beachiltä. Edestakaisen patikan pituudeksi tuli hiukan reilut 10 kilometriä. Aikaa tuhraantui kuitenkin melkein kolme tuntia, kun piti pysähdellä valokuvaamaan ja maisemia ihastelemaan. Omat pysähtyneet hetkensä tuli valaiden tarkkailusta. Mutta olipa aivan upea polku. Patikan kruunasivat muutamat näkemämme ryhävalaiden hypyt turkoosilla merellä. Saimme upean aloituksen lomamme Kauain osuudelle!


 Gillin's beach



Oli kyllä harvinaisen kaunis reitti

Välillä pysähdyimme minuuttikaupalla bongailemaan ryhävalaita.
 Päivän saldo kolme huikeaa valaanhyppyä.

Edestakainen reitti alkoi ja loppui ökyresorttien tuntumasta.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Upeeta, upeeta. Ja vielä, kun täällä on HARMAATA ja vesisadetta.
Mitenkä mulla on erilainen käsitys tasamaasta (!?) varsinkin Lakeuksilta katsottuna. LOL Antakaa tietoa hotellista ym, skypetellän. Yritinkin, mutta no answer. -L-

Tiina kirjoitti...

Upeat patikkamaisemat! Ei haittaa tasamaakaan noissa maisemissa. Toista se oli täällä tänä aamuna pimeässä ja tihkusateessa salille juoksu...

Jaaskarit kirjoitti...

Oli se tasamaata, mutta rantaosuudella upotti :) Joo, yritetään Skypeä!

Jaaskarit kirjoitti...

Ei ollut valittamista maisemissa. Jatkossa tulee varmaan vähän kevyttä kiipeämistäkin, mutta ei nyt mitään Itävaltaa:) No, ei tässä lämmössä niin väliksikään kovin hirveitä nousuja...

Elina / Vaihda vapaalle kirjoitti...

KOLME valaanhyppyä!? :O Ihan mieletöntä! Oliko ne vauvavalaita? Sinnehän ne menee synnyttämään poikaset ja ne hyppii useammin, toisin kuin aikuiset. Me ollaan nähty valaita sekä Alaskassa että Afrikassa, mutta vain yhtä melko vallatonta hyppelyä ollaan päästy todistamaan ja sitäkin kaukaa. Oli teillä siis melkoinen loman aloitus ja nuo maisemat on upeat :)

Jaaskarit kirjoitti...

Oli niitä tosiaan kolme!! Joo, tännehän ne tulee synnyttämään ja meidän talvikuukausia viettämään. Kaukaa rannaltahan mekin nämä bongattiin, mutta oli ne niin isoja aikuisia, että ihan mukavasti nähtiin. Ongelmahan on katsoa oikeaan aikaan oikealla hetkellä ja mekin myöhästyimme muutamista hypyistä ja näimme vaan mahtavan jälkipärskähdyksen:)