6.2.2017

Addo Elephant National Park


Terveiset Etelä-Afrikasta! Olimme täällä ensi kertaa vuosi sitten ja ihastuimme maan eteläkärkeen. Missään vaiheessa vuotta emme edes harkinneet muita talvilomakohteita, tänne oli päästävä uudelleen. Jonkin verran uutta ja erilaista tekemistä olemme suunnitelleet kuin viime kerralla, mutta kolmeen viikkoon mahtuu paljon myös hyväksi todettua vanhaa tuttua puuhastelua. Saavuimme perjantaina ja tätä kirjoitamme maanantaina Jeffreys Bay-nimisessä paikassa, mutta palataanpa lomamme alkuun.





Uusi tuttavuus oli Addo Elephant National Park. Addoon tulee Kapkaupungin lentokentältä matkaa reitistä riippuen noin 800km ja ajoimme sen kahdessa päivässä yöpyen välissä Riversdalessa. Addo on Etelä-Afrikan kolmanneksi suurin kansallispuisto ja eläimet liikkuvat siellä vapaasti valtavan kokoisella alueella. Vierailija voi valita opastettuja safariajeluja tai sitten voi ajella ihan omin päin alueella risteileviä hiekkateitä pitkin. Me ajelimme ihan itseksemme ja olimme valintaamme tyytyväisiä. Tiet ovat sen verran hyväkuntoisia, että normaalilla henkilöautolla pärjää hyvin, kun nopeusrajoitus on 40 km/h.






Olimme Addossa kaksi yötä. Majoitusmahdollisuuksia on eri tasoisia ja meillä oli oma mökki keittiöllä. Ei mikään luksusmajoitus, mutta oikein hyvin asuttava ja palveli ainakin meidän tarpeitamme enemmän kuin hyvin.




Hiukan ihmettelimme ennen ensimmäistä safariajeluamme, (vai millä nimellä sitä eläinten bongailuajelua nyt kutsuisi?) että mitä siellä kuuluu tehdä, miten olisi parhaat mahdollisuudet bongata villieläimiä ym? No, varmaan me onnistuimme kohtuullisen hyvin, sillä sen verran paljon tuli nähtyä.


Ensimmäisellä ajollamme ehdimme jo miettiä, mitä teemme väärin, kun yli tuntiin ei näkynyt muita kuin pahkasikoja. Sitten yhtäkkiä alkoi pusikossa rytistä, kun noin 20 yksilön elefanttilauma veteli puun oksia parempiin suihin ja ylitti tien pienen vuokra-Hyundaimme keulan editse. Olihan näky, voi veljet. Tunti siinä vierähti paikallaan ollen ja näitä upeita eläimiä seuraten. Mehän emme olleet koskaan aiemmin kokeneet mitään tuollaista.


 Elefantti juo päivässä 100-200 litraa vettä ja kärsä ottaa kerrallaan 5-15 litraa.
 Osa tosin saattaa falskata takaisin kuten kuvasta näkyy.

Parin päivän aikana näimme sitten enemmänkin tantoreita ja mm. seeproja, kuduja, puhveleita, jotain erilaisia kauriintekeleitä ja apinoitakin tuli bongailtua. Leijonaa ei nyt osunut reitillemme, mutta onpahan jotain minkä vuoksi palata. Addo oli upea kokemus ja oli hienoa, että otimme sen kohteeksemme vaikka vähän sai autoillakin sinne päästäkseen. Ei se mitään, bensa on täällä halpaa ja tiet hyväkuntoisia. Voi ihan julkisesti luvata, että jatkossakin Etelä-Afrikan lomillamme poikkeamme kansallispuistoihin.





 Pahkasiat eivät ole ihan hirveän kauniita

Loman alkupäivät ovat siis olleet vähän suorittamista. Nyt rauhoitumme muutaman päivän Jeffreys Bayssa tekemättä juuri mitään. Hotellimme African Perfection on hyvä, sijanti on aivan rannalla ja huone on upea. Niin, Etelä-Afrikassa hinta/laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan.

 Addo Elephant National Park on hieno paikka

 Portinvartija, kun poistuimme puiston eteläportista

4 kommenttia:

Soleil kirjoitti...

Ihanaa lomaa sinne teille! :)
Olin vuosia haaveillut, että mennyt joululomakuukausi vietettäisi vaikkapa juuri noissa teidän maisemissa. Enhän minä millään voinut karvaisia karavaanareita jättää matkasta pois. :(
Mieheni yksi ilta katseli netistä noita kansallispuistoja juuri sieltä päin.

Ja kiitos paljon tulevasta, teidän antamasta virtuaalimatkasta! Joka tulee olemaan rikkaus ja elämys varmasi. :)

Jaaskarit kirjoitti...

Kiitos Soleil!
Kiva että seuraat matkaamme. Omaakin kokemusta on siitä kuinka nelijalkainen perheenjäsen pitää huomioida matkoja suunnitellessa. Tällä hetkellä ei sekään meitä hidasta. Etelä-Afrikka on monipuolinen maa varsinkin jos vielä tykkää ajella ja kierrellä. Pysy virtuaalisesti mukanamme!
Jane ja K

Annika kirjoitti...

Aika mahtava paikka ajella :D

Jaaskarit kirjoitti...

Ainakin meihin ensikertalaisiin Addo teki hienon vaikutuksen:)