3.7.2016

Dolomiittien pyörämaraton

 Langentalia ihastelimme torstaina

Sunnuntaina meillä oli lepopäivä ja katsoimme pyöräilyä

Sunnuntaina olimme katsomassa megaluokan paikallista pyörätapahtumaa eli Dolomiittien pyörämaratonia Maratona dles Dolomites. Vuonna 1987 alkaneesta reilun 160 pyöräilijän tapahtumasta on kasvanut vuosien aikana valtava juttu, johon tänä vuonna sai osallistua vajaa 9500 pyöräilijää. "Sai osallistua" tarkoittaa, että halukkaita olisi ollut kymmeniä tuhansia, mutta osallistujamäärä on muidenkin tällaisten tapahtumien tapaan rajoitettu.

 Tunnelma ja fanitus oli vahvaa ja 4K videoon pääset tästä



Muutama vuosi sitten yritimme saada majoitusta Alta Badiaan tähän aikaan tietämättä pyörätapahtumasta, mutta joka paikassa meille myytiin "ei oota" ja syynä oli se, että kaikki majoituspaikat olivat täynnä maratonin vuoksi. Emme ihmettele enää, täällä on koko viikon ajan ollut enenevissä määrin pyöräilyporukkkaa laakson tiet ja kylät pullollaan. Tänään kaikki valmistautuminen huipentui itse maratoniin.


 Jaksaa, jaksaa! Vai jaksaako?


Hurjassa ylämäessä katsojatkin kuntoilivat ja antoivat lisävauhtia, jos kaveri meinasi hyytyä

Emme ole perehtyneet hirveän tarkasti maratonin yksityiskohtiin tai reitteihin. Eri pituisia reittejä on kuitenkin kolme ja ne kiertelevät näissä lähilaaksoissa. Yhteistä kuitenkin kaikille on varmuudella, että järjettömän jyrkkiä ylämäkiä ja hurjia alamäkiä on osallistujille tarjolla vähintäänkin tarpeeksi. Täytyy olla reidet teräskunnossa, kun noita mäkiä nousee.

Nousu oli "Kissanseinä". Nousun jälkeen
 tasamaa oli varmuudella pala paratiisia!


Veren maku suussa?

Maratonreitti ei mennyt asuinkylämme Badian kautta, joten kävelimme muutaman kilometrin naapurikylään La Villaan. Siellä suosituin katselupaikka oli erittäin jyrkkä 19 kaltevuusprosentin nousu, joka on ollut vasta muutaman vuoden ajan osa reittiä. Tuollaiset nousut taitavat olla suosittuja katsomopaikkoja pyöräkisoissa, sillä niissä kisaajat ajavat kävelyvauhtia ja katsojat saavat kannustaa hurjapäitä ihan kosketusetäisydellä. Pyöräilijän "räkä poskella" näkyy läheltä ja tuskainen irvistys ei jätä mitään arvailun varaa.

 Kaikki eivät jaksaneet, mutta tuon
 mäen käveleminenkin nosti pulssia varmasti

Grilli kuumana, baari auki ja maisemat kohdallaan

 Und Biergarten natürlich

Ihan sattumalta tulimme valinneeksi suositun katselupaikan. Ensin ajattelimme kävellä Corvaraan maalipaikalle, mutta lähempi kylä La Villa ja kyseinen nousupaikka kävi oikein hyvin. Aurinko paistoi, rytmikäs musiikki pauhasi, baari oli auki ja grilli kuumana. Katsojat olivat karnevaalitunnelmassa ja meno oli mitä parhain. Pyöräilijöissä oli monen ikäistä miestä ja naista. Yhteistä kaikille oli tuska hurjassa nousussa. Tuossa tunnelmassa oli hienoa olla mukana. Katsojana.

Kotimatkalla maisemat oli taas kuin kauniista taulusta


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Varmaan nousi pulssi jo katsellessa, nach meiner Meinung!Säät suosivat teitä, meitä ei! Lähdemme tästä Kosköhön, pääseepä ainakin saunaan ja saa heittää talviturkin pois😉Tänne on luvattu massiivista sadetta💧💧☔😈

Jaaskarit kirjoitti...

Tunnelma ainakin nousi aurinkokatsomossa baarin ja girllin kupeessa:)Eilen vetaistiin perinteinen pilvivaellus eli hyvä, kun löydettiin takaisin autolle!! Tänään on ollut jo sitten taas tuutin täydeltä postikorttimaisemaa:)