11.10.2014

Kohti Kroatiaa

 Tähän saakka lähimmäksi Kroatiaa pääsimme vuonna 2012, jolloin olimme Sloveniassa
 mm. kaupungissa nimeltä Piran ja Kroatia näkyy vastarannalla.
 Tuuleskeli jonkin verran ja yritimme lentää vastarannalle, mutta sillä kertaa se ei onnistunut.

Syysloma Kroatiassa on ollut usein mielessä ja se oli vahva vaihtoehto jo pitkään tällekin syksylle. Lentojen hinnat eivät vain tulleet siedettävälle tasolle ennen kuin elokuussa, jolloin sitten tartuimme Norwegianin Splitin lentoihin kiinni. Adrianmeren uskoisi säilyttävän vielä hieman kesän lämpöä lokakuullekin, niin että yleislämpötila olisi (ainakin Suomeen verrattuna) mukava.

 Onneksi meillä on kavereita, jotka ovat käyneet lähes kaikissa paikoissa 
ja he lainasivat jälleen meille muutaman valokuvan Splitistä tähän postaukseen.
 Tällä hetkellä Kroatiassa on muuten vielä ihan uimarantakelit.

Viikon reissullamme tukikohtanamme on Split ja siellä Eco Friendly Apartments -huoneistohotelli. Auton vuokraamme kolmeksi päiväksi, jolloin pääsemme hieman päiväreissuilla laajentamaan näkymiä. Pohdimme mahdollisuutta viettää muutama päivä Hvarin saarella, mutta syksy se on Kroatiassakin ja ajattelimme, että huonolla säällä mantereella ja suuremmassa kaupungissa on ehkä enemmän puuhaa kuin saarella.

Split on Kroatian rannikon suurin kaupunki ja siellä on noin 220 000 asukasta.
 
 Mm. rantabulevardilla nimeltä Riva olisi tarkoitus patsastella ja naatiskella elämästä

Tulevan viikon puolivälin jälkeen mennään siis kohti Kroatiaa ja jo alkanut Suomen pimeä syksy katkeaa valoisammilla Adrianmeren rannoilla. Toivotaan, että sääkin suosisi ainakin osan aikaa viikosta.  Kroatia on meille uusi maa ja ikivanha osa Keski-Eurooppaa.  Hatara tuntemuksemme entisen Jugoslavian alueesta kaipaakin jo jotain lisäkokemusta.

Ehkäpä bloggaamme viikon lopulla näin kesäisistä tunnelmista?

3 kommenttia:

Elina / Vaihda vapaalle kirjoitti...

Ihanaa! Toivottavasti sää on teille suosiollinen :) Hyvää matkaa!

Jaaskarit kirjoitti...

Kiitos Elina!

Anonyymi kirjoitti...

Luettu tämä alustus! Luonnekast reisuu!