18.10.2014

Keskimäärin mukavampaa



 Olemme lomalla ja täällä on keskimäärin mukavampaa kuin kotona.

Lauantaina Kroatia ja Split on tarjonnut meille parastaan. Ei aiemmissakaan päivissä ole ollut lämpötilan puolesta valittamista, mutta kyllä aurinko on se viimeinen sinetti! Näin se vaan on. Kaikki on kirkkaampaa ja kauniimpaa ja ihanan turkoosi meri pääsee oikeuksiinsa. Elämä vaan on keskimäärin mukavampaa aurinkoisella kuin pilvisellä säällä. Äkkiäkös me taas paarustamme pimeitä, varjoisia ja kylmiä katuja seuraavat puoli vuotta Suomessa.

Lauantaiaamu näytti tältä


Tänään aurinko paistoi ja turkoosi meri pääsi oikeuksiinsa

Olemme nyt Kroatiassa ensimmäistä kertaa ja tuttavamme ovat kehuneet paikan maasta taivaisiin. Olemme myös kuulleet negatiivisia mielipiteitä Kroatiasta. Ensimmäisten päivien jälkeen pystymme ymmärtämään molempia kantoja. Yksistään täällä Splitissä on todella kaunista ja kaikki puitteet lomailuun ovat vähintäänkin mainiot. Ruuhkakuukausina koko Kroatian rannikkoseudulla on kuitenkin varmasti ihan liikaa turisteja. Nyt on low season ja siltikin täällä on tarpeeksi kuhinaa. Ainakin meille. Uskomme, että Kroatiassa on keskimäärin mukavampaa syksyllä kuin keskikesällä.

 Lokakuussa Splitin rannoilla on rauhallista ja mukavaa

Missä sitä ollaan sitten oltu nyt lauantaina? Olemme tietysti kävelleet rannalla, kun ilma oli aivan upea. Ihan huikea keli! Naureskelimme, että mahdammeko ehtiä viikon aikana tutustumaan  kunnolla Splitin vanhaan keskustaan lainkaan. Läpi on muutaman kerran kävelty, mutta täydellinen "haltuunotto" odottaa.  Ehkä tulevina päivinä.

 Herrat pelasivat paikallista pallopeliä nimeltään Picigin, jossa tennispallon sisusta lyödään paljaalla kädellä. Peli on peräisin Splitistä ja oli aika vaikean näköistä. Emme itse olisi harjoittelematta pystyneet juurikaan parempaan.

Uiminen kuitenkin luonnistui vähän paremmin eikä puitteissakaan ollut valittamista.
 Keskimääräistä mukavampaa puuhaa.

 Sääennusteen mukaan sinitaivasta ja aurinkoa on tarjolla tulevinakin päivinä, joten hyvää lienee meille tarjolla jatkossakin. Tällaisia päiviä kuin tänään emme uskaltaneet edes odottaa lähtiessämme, + 31 astetta, sinitaivasta ja aurinko. Lokakuussa Kroatiassa taitaa olla keskimäärin mukavampaa kuin Suomessa.


Iltapäivällä palasimme Splitin keskustaan

Huomenna lorviminen muuten sitten loppuu. Aamulla haemme vuokra-automme ja alamme loman suorittamisen osuuden. Pari reissua on jo suunniteltu, mutta emme nyt kuitenkaan aio autoilusta tehdä täällä elämää suurempaa numeroa. Hang Loose, otetaan rennosti. Se on keskimäärin mukavampaa. 

5 kommenttia:

Hannaliina kirjoitti...

No lämpimältä näyttää! Meillä pyöritään enää 20 asteen tuntumissa. Ja jos tuo sumua on, niin meillä oli myös ihanat sumuiset näkymät alas laaksoon tänä aamuna.

Kiva kun mainitsitte tuon turkoosin veden. Sen mekin laitoimme merkille yhtenä parhaista puolista koko reissullamme Kroatiaan.

Nauttikaa taas varastoonkin!

Jaaskarit kirjoitti...

Kiitos Hanna! On tosiaan kauniin väristä vettä, mutta kyllä se auringon vaatii, että väri saa kaiken voimansa näkyviin. Onneksi Sonneakin on nyt ollut tarjolla :)Mukavaa syksyn jatkoa teillekin!

J & K

Anonyymi kirjoitti...

Noniin , täällä pyhäpäivänä heräilen minäkin kommentoimaan kuulumisia. Silmiä hivelee tuo sinisyys, tämä kateuden vihreys vaan voimistuu entisestään kuvia plärätessä. Likka näytti tänään, miten kaatosateessa lenkkeillään.. aamupaseru kesti kokonaista kolme minuuttia kun mimmi hoiti hommat portin pieleen ja paineli peiton alle:D Toivottavasti siellä on Suunto ollut armollisempi lomalla kuin arjen keskellä! Nauttikaa ihanat!

Tiina kirjoitti...

On kyllä keskimääräistä mukavamman näköistä meininkiä kuin Helsingin ankean kostea harmaus. Seuraan mielenkiinnolla minne autoilette.

Nautinnollista reissun jatkoa!

Jaaskarit kirjoitti...

Maisemat ja säät poislukien (!) täällä on kyllä hyvin kotoisa tunnelma. Velipoika sanoi, että hänelle Kroatian fiilis oli: "Ei mitään liikaa, mutta kuitenkin paljon". Kuvaa hyvin palvelua täällä ja toisaalta myös elämyksiä. Lauralle: Suunnon aktiivisuusmittari on laiskuudestamme ällistynyt. Voiko kenelläkään noin liikkumattomalla ihmisellä ylipäätään olla joku urheilukello! Huomenna menemme kävelylle vesipuistojen maisemiin, mutta eihän tuo Suunto sitäkään minään liikuntana tule pitämään. ;-)