Stubaitalissa

 Kohtuullisen mukavaa olla Stubaitalissa

Lauantaina ajelimme lempimaahamme "Saksa-Itävaltaan", kuten mäkikotkamme Matti aluetta luonnehti. Tällä kertaa majoituimme Itävallan puolelle Stubaitalin laaksoon Neustiftin kylään. Stubaital ja Neustift ovat meille tuttuja vuodelta 2011, jolloin vietimme täällä kuukauden. Ehkä viihdyimme, kun päätimme nyt palata verestämään patikkamuistoja tulevan parin viikon ajaksi.

 Apartments Nadine tarjoaa myös mukavan parvekkeen

Vuonna 2011 kohdallemme osui Tirolin kylmin kesä 50 vuoteen. Tällä kertaa pari eka päivää on mennyt ihan eri merkeissä ja alppialueetkin ovat saaneet osansa Keski-Euroopan helleaallosta. Jatkossa homma kuitenkin ilmeisesti vähän rauhoittuu, iltapäiväukkoset ja sadekuurot yleistyvät ja sää muuttuu pari askelta normaalimpaan suuntaan, mutta sään yleiskuva näyttää yhä hyvältä.

Sunnuntaina patikoimme Stubaier Höhenwegiin kuuluvan pätkän Sulzenauhütte-Nürnbergerhütte. Olemme aiemmin tehneet saman reitin toisin päin. Nousu Sulzenauhüttelle on helppo ja itse Sulzenaun tasankoniitty on kaunis. Siitä eteenpäin kohti Nürnbergerhütteä reitti muuttuu mustaksi eli vaativaksi. Kapusimme yli Niederlin solan, jossa sai taas pistää sauvat repun henkseleihin, että kädet vapautuivat vaijereihin.

 Grunausee

Jyrkkää, mutta neljä vuotta sitten pelotti enemmän

Reitti on merkitty mustaksi (vaativaksi) varmaankin Niederlin (2629m)  ylityksen vuoksi. Siinä tulee jyrkässä rinteessä pienen matkaan aika kapeata polkua, joka on varmistettu vaijereilla molemmin puolin solan huippua. Muistelimme, että neljä vuotta sitten pidimme kohtaa paljon pelottavampana kuin tänään, joten ehkä kokemus auttaa tässäkin harrastuksessa.

 

 Solan ylitys on vaijerein varmistettu, mutta kannattaa pysähtyä ihastelemaan maisemia

Maistuisiko lounas Nürnbergerhütten terassilla? Maistui.

Ensimmäisen Stubain patikkamme pituudeksi tuli reilut 14 km, nousumetrejä 1200m ja laskumetrejä 1300m, kun palasimme eri paikkaan mistä lähdimme. Mukava olla taas Itävallassa!

Almille huilaamaan. Almit ovat vaeltajan keitaita ja Itävallassa

 ne eivät ole väsyneen patikoitsijan näköharhoja.

Naturpark Schlern-Rosengarten

 

  Latemarvuoristo keskiviikkona. Ajoimme tunnin

  vuoriston toiselle puolelle Obereggeniin.

Patikkalomamme ensimmäiset kaksi viikkoa alkavat olla takana. Huomenna matkustamme Itävaltaan ja vaihdamme majoituksemme Stubaitalin laaksoon Neustiftin kylään. Schlern-Rosengartenin luonnonpuistoalue Dolomiiteilla teki vaikutuksen. Tämä on unenomaisen kaunista aluetta ja kun ilmatkin olivat enemmän kuin hyvät niin enempää ei voi patikkalomalta pyytää. Vaellusreitit ovat hyvässä kunnossa ja niitä ylläpidetään jatkuvasti. Hüttetarjontaa löytyy riittävästi pieninkin välimatkoin ja alueella on myös hissejä, joilla pääse liikkumaan halutessaan.

Tuoreen tutkimuksen mukaan lounas hütten terassilla

 auringonpaisteessa pilvien yläpuolella piristää mukavasti arkea

Parissa viikossa olemme ehtineet jaloitella läpi lähes kaikki ne alueen vaellusreitit, joilla ei tarvita Klettersteig-varusteita. Pari reittiä kävelimme uudelleen, mutta kyllä täällä käveltäviä reittejä meille pariksi viikoksi riitti. Oma auto tosin helpotti liikkumista ja pääsimme kauempiinkin kohteisiin. Vaellusbusseista meillä ei siis ole kokemusta, mutta näkyvät ne kulkevan ja pysäkeillä oli aina aamuisin vaeltajia bussia odottelemassa.

 Toissapäivänä ajomatkallamme kotiin otimme kyytiin kaksi keski-ikäistä saksalaisrouvaa, jotka liftasivat tien vieressä. Heillä oli kanssamme sama matka ja olisivat joutuneet odottamaan seuraavaa bussia lähes tunnin. Itsellämmekin on samoja kokemuksia tien vierellä väsyneenä bussin odottamisesta ja kerran itsekin liftin saaneena tarjosimme samaa palvelusta toisillekin.

 Karer See

Keskiviikkona ajoimme noin tunnin ajan Obereggeniin ja kävimme patikoimassa  Latemarhüttellä (2671m). Obereggen on laskettelualuetta, joten alkureitti hüttelle ei ole mitenkään kaksinen. Tiesimme tämän toki jo etukäteen, mutta netin valokuvat Latemarhüttestä saivat meidät lähtemään sinne. Hissilinjojen jälkeen maisemat kaunistuivat ja polku tuli mukavammaksi. Itse hüttellä ja sieltä lähteneellä reitillä Gamsschartelle oli hienot maisemat, mutta taas todettiin: ei nuo osittain hiihtoalueilla kulkevat nousu- ja laskureitit ole meidän juttuja.

Tirolilaisnuorukainen haravoi niittojälkeä ja takana näkyvä haflingerhevonen

kajautti komeita hirnahduksia kaikille mökin ohittajille.
 Voiko olla perinteisempää ja kauniimpaa alppimaisemaa?

Loma on ollut niin onnistunut, että tuoreeseen

 lehmänläjäänkin astuminen on vaan naurattanut

 Torstaina kävimme uusintana Schlernhausilla ja sen viereisen Petz-vuoren huipulla. Sää suosi ja paluumatkalla iltapäivällä oli ehkä jo liiankin kuuma. Hienojen ilmojen vuoksi olemme pitäneet kahden viikon aikana vain kaksi välipäivää patikoinnista. Ei valiteta, sillä ehtii se vielä muuttuakin. Huomenna kuitenkin muutamme Itävaltaan ja ainakin alkupäiviksi luvataan edelleen huikeaa kesäsäätä. Palataan asiaan ihanasta Itävallasta!

Kanojen innoittamina mekin menimme nokkimaan lounasta Sesselschweigelle

Bärenfallin nousureitti Schlernhausille mennessä on kulkemisen arvoinen

 Torstaina hyvästelimme Dolomiittien spitzet toistaiseksi

Kaunis Val di Udai

 Aamumme alkavat mukavasti. Kylän Bäckerei toimittaa joka

 aamu uunituoreet sämpylät  huoneistomme ovenkahvaan.

Tiistaina ajeleskelimme autollamme Val di Fassa-nimiseen laaksoon Mazzinin kylään, josta lähtee vaellusreitti mm. Val di Udain laaksoon. Linnuntietä matka olisi lyhyt, mutta siipiä ei toistaiseksi vielä ole. Eikä ajomatkakaan olisi mainittavan pitkä kilometreissä, mutta mutkaisilla ja jyrkillä vuoristoteillä ajeluun meni noin tunti. Olimme itsekin katselleet Val di Udaita ja isäntämmekin kehui reittiä kauniiksi, joten ei muuta kuin sinne!

 Lähdimme nousemaan kauniista Mazzinista

Ihan uskomatonta, paikalliset olivat järjestäneet meille juomapisteitä! Ei vaiskaan, osittain samalla reitillä kulki Val di Fassa-juoksu ja ystävälliset toimitsijat juottivat meidätkin.

Tarjolla oli jääteetä, colaa, appelsiinimehua sekä pikkuista energiapurtavaa.

Päätös oli oikea, sillä maisemat olivat jälleen kauniita ja ilma suosi. Vehreyttä ja vesiputouksia riitti välillä Dolomiittien kivikon vastapainoksi. Varsinainen kohteemme oli Antermoiahütte, joka (sekin) sijaitsee hienolla paikalla. Itse hütte oli remontissa, mutta ravintolapalvelut väittivät ihan kyltissä olevansa toiminnassa. No, havaitsimme pian, että henkilökuntakin oli remonttitunnelmissa ja suunniteltu lounas vaihtui mukana olleisiin omiin evässämpylöihin.

 Mukavaa vehreyttä vaihteeksi verrattuna Dolomiittien kivikkoon

Patikallemme tuli matkaa vajaa 15 km ja korkeuseroja noin 1200 metriä. Ajomatkaan meni hiukan aikaa, mutta Val di Udai oli mielestämme ehdottomasti käymisen arvoinen.

 Täällä ei ole hirveästi näkynyt murmeleita, mutta nyt osui kameraan ensimmäinen.

Muutamat muut livahtivat piiloon liian äkkiä.

Antermoiahütte on remontissa fyysisesti ja henkisesti

Antermoiasee 2495m. Oli sen verran hyisen näköinen, että uintireissu jäi

 suorittamatta. Oliko uikkarit turhaan mukana reissussa?

Sellagruppe

Marmolada

Google Earthin kuvassa näkyy hienosti kuinka vehreä alppiniitty yhtäkkiä

vaihtuu kivivuoriksi. Tuolla vihreillä alueilla oli murmelinkoloja vähän

väliä, mutta muutaman otuksen vain onnistuimme bongaamaan.