Aloha!

 Aamu sarastaa Waikikilla. Ennen seitsemää aamuvirkut ovat liikkeellä

 ja Jaaskarit kyttäävät parvekkeeltaan. Mikä taloyhtiö tahtoo meidät eläkeläisinä?

Otsikkoon voisi laittaa pari naureskelevaa hymiötä, jos haluaisi kuvata fiiliksiä. Ei nyt kuitenkaan laiteta, laitetaan aurinkoisia valokuvia Honolulusta Oahun saarelta Havaijilta!  Matka Helsingistä Aston Waikiki Circle hotelliin kesti 27 tuntia, mutta perillä ollaan, joten matka meni hyvin. Lontoossa tuuli niin rajusti, että sai pidellä penkistä kiinni koneen laskeutuessa, kun puhurit tuntuivat kuskaavan konetta miten halusivat. Los Angelesiin tulimme tunnin myöhässä ja saimme jännätä riittääkö vaihtoaika, kun suunnitellusta 3 tunnista tippui heti yksi pois. Riitti se vaikka maahantulomuodollisuudet jenkkeihin ovat kyllä todella perusteelliset. Ainakin kun on kiire jatkolennolle, niin tuntuu, että eikö vähempikin riittäisi? Perjantaina työpäivän aikana Honolulu tuntui vielä kaukaiselta jutulta, mutta täällä olemme! Aloha from Honolulu!

Waikiki beachin rantabulevardi on täydellinen paikka operoidun akilleksen kuntouttamiseen.

 Onneksi Kela suostui viimein maksamaan tämän kuntoutusmatkan meille molemmille!

Viime yönä makasimme unihorroksessa neljä tuntia ja heräsimme aamulla 05.00. Täällähän on ihan päinvastainen aika kuin Suomessa. Aikaeroa on 12 tuntia eli, kun Suomessa on ilta niin täällä on aamu ja nokkelasti päätellen päinvastoin. Emme ole ainoita aamuvirkkuja, sillä parvekkeemme alapuolella olevalla Waikiki beachilla ja Kalakaua Avenuen rantakadulla oli lähes aamukuntoilijoiden ruuhka aamulla kuuden jälkeen. Surffarit valuivat lautojensa päällä hiljaksiin meloen ja uiden kauemmas rannasta aaltoja odottelemaan.

 Surffarin perusasento.

 "Bad boys, bad boys". Ei ole helppoa pahiksilla

 beachilläkaan näköjään eikä tarvi ollakaan.

 Hotellimme sijaitsee aivan rannassa. Huoneen parveke (= lanai) on merelle päin ja näkymiä tähtäilemme toiseksi ylimmästä 13. kerroksesta, joten ensimmäiset 6 päivää tällä lomalla saamme seurata aitiopaikalta Waikiki beachin rantaelämää. Jos aikaero alkaa rasittamaan (huom. uudet kielioppisäännöt!!), voimme toki täkäläiset yöt katsella hiihtoa ja curlingia Sotshista ja nukkua päivät verhojen takana?

 Havaijin surffarilegenda Duke Kahanamoku. Fanit tuovat yhä leitä idolinsa patsaalle. 

K on sen verran tarkka muotoseikoista, että kävimme aamulla ilmoittautumassa

 Dukelle ja kerroimme saapuneemme 6 päiväksi hänen reviirilleen.

 

 Iltapäiväkaffet lanailla eli parvekkeella.

 Tänään ei ollut surffareille tällä rannalla aaltoja.

Sunnuntai on ollut lepopäivä. Hiukan olemme yrittäneet kävellä yli vuorokauden matkasta jäykistyneitä jalkoja ja selkää vetreämmiksi, mutta muuten emme ole tehneet mitään. Huomaa, että kroppa ihmettelee eikö nyt kuuluisi nukkua? Muutenkaan olo ei ole normaalin partaveitsen terävä. Päivä on ollut silti mitä upein. Täällähän on myös "talvi" eli marras- tammikuussa sataa vähän enemmän kuin muina kuukausina. Varsinaista sadekautta kuten Aasiassa täällä ei kuitenkaan käsittääksemme ole. No, tänään aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta ja lämpöä on ollut yli 30 pykälää, joten olemme jättäneet päikkärit väliin ja menemme samoilla silmillä maaliin asti.

Taustalla näkyvä kukkulan huippu Diamond Head on lähipäivien kohteemme. Amerikkalaiset tuntuvat pitävän sitä päiväretkenä, mutta meistä se näyttäisi parin tunnin reissulta.

" Mitä? No en varmasti ole menossa rannalle"! No okei, iltapäivällä rentouduimme

 Waikiki beachilla ja kelluskelimme meressä 3 dollarin uimapatjalla. Onneksi American Airlines ja Finnair suostuivat antamaan yhden istuinpaikan veloituksetta patjallemme paluumatkalle.

 Auringonlasku Honolulussa. "Ei paha"

 Tästä jatketaan!

" Kuule, miten olis Havaiji?"

Tämän postauksen aidot Havaijin kuvat ovat ystäviemme 

nappaamia parin vuoden takaiselta reissultaan.

Talvimatkamme alkaa olla käsillä. Syksyllä etsiskelimme pitkään mieluisaa kohdetta helmikuulle, mutta oikein sopivaa ei tuntunut helpolla löytyvän. Viimeksi olimme idässä Singaporessa ja Malesiassa ja nyt teki mieli länteen. Karibialta ei oikein tuntunut löytyvän matka-aikataulultaan meidän lompakolle sopivaa kohdetta. Florida on kiva, mutta siellä olemme jo olleet. Eräänä syysiltana vietettiin koti-iltaa keltaisessa keittiössämme. K spekuloi mahdollisia lomakohteita ja Jane vaivasi pizzataikinaa. Lähes tuskallisen jahkailun lomaan Jane heitti: "No, mentäisiinkö sitten vähän pitemmälle, Havaijille." Lentobongari K teki työtä käskettyä ja Bingo!  Näin se oli, American Airlinesin tarjouskampanja teki tehtävänsä ja parin tunnin kuluttua sähköpostissa oli vahvistus lentolipuista Helsingistä Honoluluun. Ei mennyt jahkailuksi. Hintavertailun vuoksi lennot esim. Bangkokiin samaan ajankohtaan olivat yhtä kalliita (tai halpoja) kuin lennot Honoluluun.

 Ollapa Hesasta suora reitti Havaijille! Suora lento 

pohjoisen pallonpuoliskon yli olisi vain 11 000 km pitkä.

 Eikö tuota reittiä tosiaan kukaan ole meitä ennen huomannut?

Havaijisaaret ovat saariryhmä Tyynellä valtamerellä ja sillä on kahdeksan pääsaarta.Tämän USA:n viimeisimmän osavaltion pääkaupunki on Honolulu Oahun saarella, jonne lennämme ensimmäiseksi. Matka Helsingistä Honoluluun kestää noin 25 tuntia.

 Tämä reitti takaa vähän jaloittelumahdollisuuksia eri lentokentillä.

Matkaa tulee 14 000km.  Olemme paatuneita hiilijalanjälkiin nähden.

Välilaskut ovat Lontoossa ja Los Angelesissa, joissa molemmissa on noin 3 tunnin breikki koneessa istumiseen. Aikaeroa Suomeen on mukavasti 12 tuntia, joten kroppa voi olla hiukan ihmeissään aluksi. Toisaalta Honolulun yö ei voi olla paljon pimeämpi kuin kaamos-Suomen keskipäivä, joten valon määrässä Havaijin yössä ei ole mitään uutta. Täytyy vain pitää silmiä kiinni eri aikaan kuin kotona. Keep it simple! Älä lähde nukkumaan silloin, kun muut valvovat äläkä valvo silloin kun muut nukkuvat. Se siitä aikaerosta.

 Honolulun Waikiki Beachin rannalla odottelee

ensimmäinen hotellimme Aston Waikiki Circle

Pidempään kuin lentolippujen ostamista jahkasimme itse matkan sisältöä. Olemme reissussa 3 viikkoa, joista 19 päivää perillä Havaijilla ja lentoihin kuluu vuorokausi suuntaansa. Lopulta päädyimme siihen, että ensin oleskelemme 6 vrk Oahulla aikaeroon totutellen ja Honolulun suurkaupunkiin tutustuen.

 Waikiki-beach iltapäivällä 15.42. Suomessa klo on 03.42 yöllä. Melkein varttia vaille neljä.

 Mitäs tuumaat, lähtisitkö huoneeseen pimennysverhojen taakse nukkumaan,
 koska alati pimeässä Suomessa on yö?

Oahulta lennämme Mauin saarelle, jossa olemme myös 6 vrk. Mauilla meillä on käytössä vuokra-auto, jolla pääsemme liikkumaan kätevästi saarella. Mauilta palaamme viimeiseksi viikoksi takaisin Oahulle, jossa tällä kertaa otamme myös vuokra-auton ja pääsemme tutustumaan paremmin saaren muihinkin osiin.

Havaijin saaret. Jaaskarit hengailevat Oahulla ja Mauilla.
 Pysy mukana reissulla!

Vaihtoehtoina pohdimme käymistä lisäksi Kauin tai Big Havaijin saarella, mutta ajattelimme, että loma saattaisin mennä liian levottomaksi. Liikaa siirtymisiä, joihin aina kuluu arvokkaita matkapäiviä. Emme ole maa- tai kohdebongareita, tärkeintä on olla kunnolla siellä minne menee!

 Road to Hana odottaa meitä Mauin saarella. Kyllä, tuo "ura" vuoren rinteessä on maantie,

 jota pidetään yhtenä hienoimmista maailmassa.

 

"Jenkkien Kanaria", näinhän sitä kuulee monesti sanottavan Havaijista. Nyt sattui niin mukavasti, että meillähän on suhteellisen tuore kokemus tästä suomalaisten Kanariasta Las Palmasin reissumme myötä. Lupaamme tehdä tunnollista ja puolueetonta vertailutyötä ja raportoida kokemuksistamme. Ehkäpä pääsemme tällä matkalla jopa vähän kävelemään kevyessä patikkamoodissa vanhojen tulivuorten kraattereiden rinteille ja sisuksiin. Sinänsä jo iso toive, sillä viime vaellusreissun jälkeen K:n akilles on operoitu eikä sitä vielä ole koeponnistettu.

Merikilpparit taitavat olla Havaijin peruskamaa, mutta merestä hyppelehtiviä

 ryhävalaita haluaisimme tosiaan nähdä!

Suurin toive olisi kuitenkin nähdä Havaijin vesissä talvehtivia ryhävalaita. Näkisipä edes vähän valaan selkää sen tullessa hengittämään. Tai sitten vaikka komea kosiohyppy. Niin, tämä kaikki tietysti sen mahdollisimman törkeen värisen havaijipaidan hankkimisen lisäksi...

Ensi kesänä Auran rannoilla harmaa ei ole enää muotia.

 Illanvieton ohessa kuvasimme kaverin havaijipaidan.

 Sopisiko K:lle samanlainen punainen tai keltainen?
 Harmaata väriä ei tunneta Havaijilla.

Viimeisen viikon työrutistus on vielä edessä ja lauantaiaamuna 8. helmikuuta startataan matkaan. Jos kaikki menisi putkeen niin sikäläistä aikaa lauantai-iltana saattaisi olla yömyssyn paikka Honolulun Waikiki beachilla. Ja nyt emme tarkoita myssyllä pipoa. Toivottavasti seuraava blogipäivitys tulee noin viikon kuluttua Honolulusta!

Hyvää Uutta Vuotta

Sunnuntaiaamun markkinat Santa Catalinan puiston viereisellä kadulla

Sunnuntai Las Palmasissa sujui mukavasti kävellen. Pahin talvimyrsky oli tyyntynyt ja aurinko paistoi ajottain kovinkin mukavasti. Pilvisellä hetkellä taas piti vetää takkia ja fleeceä niskaan eli helle ei ollut vieläkään.

Kävelymatkalla Veguetaan bongailimme potentiaalisia vuokra-asuntoja pian koittaville eläkepäiville.

Nämä näkymät löytyivät Pio XII kadulta.

Parque Doramas

Sunnuntai olikin oiva päivä pitkälle kävelyretkelle täällä. Satuimme aivan sattumalta yksille markkinoille ja kahteen musiikkikonsertiin. Konserteissa paikalliset ryhmät soittivat ja lauloivat ilmeisesti kanarialaista musiikkia, joiden sanat ja tanssirytmin ihmiset tuntuivat osaavan. Rytmi meni kengän alle ja jalka rupesi naputtamaan. Emme sentään intoutuneet itse tanssimaan, vaikka etenkin Santa Anan kirkon takana mukana olleet paikalliset niin tekivät.

Parque Doramasin perinnekeskus, Pueblo Canario tarjosi sunnuntaina

kansantansseja ja musiikkia. Hienoo oli, mutta ehkä vähän yläkanttiin.

Espanjalainen bodega- ja tapaskulttuuri on tällä matkalla taas kerran toimivaksi todettu etenkin kovasti kävelevälle kaupunkituristille. Mukavaa pistäytyä sisään paikallisia kuhisevaan baariin ja tilata tiskiltä pieni suolapala ja pieni juotava. Rahaa tiskiin, ruoat ja juomat naamariin ja taas menoksi. Ei tarvitse mennä tunniksi ravintolapöytään istumaan ja palvelua odottamaan, jos sellaista ei juuri sillä hetkellä kaipaa. 10 pistettä tapaksille ja bodegoille.

Plaza Pilar del Nuevolla sen sijaan oli hieman maanläheisempi

 meininki ja enemmän meidän makuun..

Tämän porukan naissolistit olivat kertakaikkiaan upeita!

Orkesterin tahdintaputtajilla täytyy olla kämmenlihakset terästä

Maanantaina hyppäsimme aamulla jälleen bussiin ja ajelimme Arucasin kylään tunnin bussimatkan päähän sisämaahan päin. Olipa muuten todella kaunis vanha keskusta kylässä! Aurinko paistoi sinitaivaalta ja talvimyrsky oli muisto vain. Arucasissa olisi voinut vierailla kuuluisassa rommitehtaassakin, mutta mehän emme ole niin rommin perään.

 Arucasin hieno katedraali

Vanhaa Arucasin keskustaa

Arucas vasta heräili puolilta päivin.

Pyörimme keskustassa tunnin ja jatkoimme seuraavaan kohteeseen Firgasiin bussilla. Firgas ei ole kaukana Arucasista, mutta mutkaisilla vuoristoteillä suuren bussin kuljettaminen ei ole hätäistä hommaa ja aikaa siihenkin väliin tuhrautui välimatkaan nähden.

Firgasista on mukavat näkymät saaren rannikolle.

 Las Palmaskin näkyi, mutta utuisena.

Firgasin kirkko ja joulukuusi

Kanarian Paseo on varmasti Firgasin kylän kuvatuin kohde

Mitä? Miten niin jotain puuttuu tai on unohtunut bloggauksesta? Ruokakuva? Ei toki. Olemme yhä pysytelleet kohtuullisissa eväissä.

 Katkarapuja valkosipulilla ja korianterilla. Gambas ajillo.

Suosikkipaikkamme Ca´Manolin tarjoaa tilannekomiikan lisäksi mahtavaa purtavaa. Jos joku muistaa Serranon perhe -nimisen tv-sarjan niin tässä baarissa löytyvät Fiti ja Santi potenssiin 10.

 Diego alias Manolin juoksee tiskin takana ja ehtii joka paikkaan.

Näin se on, että lomamme loppu on nurkan takana, mutta emme tälläkään kertaa valita. Keskiviikkoiltana lähtee paluulentomme pimeyteen. Mukava arki kolmanneksi kalleimmaksi tutkitusssa EU-maassa on edessä. Olemme tyytyväisiä lomaamme ja nautimme etenkin espanjalaisen suurkaupungin katukuhinasta ja auringon valosta. Kanarialla kannattaa tutustua muuhunkin kuin suosituimpiin hiekkarantoihin!

 Pahimpaan matkakuumeeseen lueskelemme opasta

 muutaman viikon päässä odottavasta kohteesta

Pieniä retkiä ja suuria tapaksia

Puerto de las Nieves

Retkelle reippaalle oli taas aika lähteä, kun niin monta päivää on vain chillailtu. Perjantaiaamuna kipaisimme pikkumatkan hotelliltamme Canterasin paraatikadun Mesa Y Lopezin varrelle. El Corte Inglésin edestä lähti bussimme kohti saaren pohjoisosia. Ensimmäiseksi sattui kohdalle bussi, jolla pääsi suoraan luoteiskolkkaan Puerto de las Nievesin satamakylään. Tuo pittoreski pikku taajama on näkemisen arvoinen, jos vain jaksaa tovin istuskella linja-autossa.

 Barranco da Silvan silta kuuluu olevan Euroopan toiseksi korkein.

Bussi pouhasi enimmäkseen pikkuteitä, mutta tässä kohti mentiin täyttä kaasua.

Tällekin matkalle oli aluksi suunnitteilla ottaa osaksi aikaa vuokra-auto. Saimme kuitenkin sen verran heikon kuvan Las Palmasin pysäköintitilanteesta ja toisaalta paljon kiittäviä kommentteja julkisesta liikenteestä, että päätimme välttää autonvuokrauspulmat (= lähes väistämättömät!) tältä reissulta.

Bussin eteneminen takkuili hieman Gáldarissa, mutta reippaasti reilun tunnin päästä olimme Puerto de las Nievesissä. Aallot jylläsivät sataman aallonmurtajia vasten. Laiturissa seisoi Teneriffalle lähtevä lautta, johon autot jonottivat. Eipä olisi välttämättä kiva lähteä taittamaan lauttamatkaa siinä merenkäynnissä...

Jylhät kalliorannat Puerto de las Nievesin satamassa

 Paseota riittää täälläkin käveltäväksi

Upeat kalliot ja pilvet. Vastavaloon kuvaaminen ei näppiksellä ole ihan helppoa.

Teneriffan lautta valmiina lähtöön.

 Viehättävä kyläraitti. Jos haluat turvatumman homman kuin valtion virkamies niin hyppää koneeseen ja tule Puerto de las Nievesiin myymään sinistä ja valkoista maalia.

Ehkä kylän kuvatuin näkymä kallioiden ohella.

Vielä kerran näkymää upeille kalliorannoille.

Puerto de las Nieves on Agaeten satama, josta itse Agaeten kaupunkiin on vain pieni kävelymatka. Nautimme satamassa kalalounaan ja hilauduimme pientä ylämäkeä Agaeteen. 

 Päivän aurinkoisin hetki sattui juuri kun kävelimme Agaeteen.

Agaeten pieni keskusta oli nätti, mutta äkkiä nähty.

Agaetessa pyörähdimme kävellen kylän ympäri ja nousimme takaisin päin menevään bussiin. Las Palmasiin asti emme kuitenkaan vielä ajaneet vaan nousimme pois Gáldarin kaupungissa.

 Agaeten kirkko, jonka edessä sijaitsi bussipysäkkimme.

Gáldarin katedraali henkii entistä loistoa. Gáldar on saaren vanha pääkaupunki. Sanoisimmeko että kyseessä on paikallinen Turku?

Gáldarissa kannattaa tosiaan nousta bussista, sillä kaunein keskusta-alue tulee

nähdyksi ainoastaan jalkaisin.

Äidille ihmeköynnöksen kukkia.

Muuten ei ole ihmeellisempää kerrottavaa, paitsi että yllättäen olemme syöneet taas enempi kuin hyvin. Menemme johonkin baariin ja näemme jonkun syövän jotain hyvännäköistä. Pyydämme saman annoksen ja pienen istuskelun jälkeen tuleekin nautituksi useampia makoisia tapaksia. Parhaat tapakset olemme nauttineet totutusti paikallisten tavernoissa. Reissussa kannattaa ottaa sivuaskelia turistien suosimilta rantabulevardeilta ja etsiä sivukaduilta paikallisten suosimia ravintoloita.

 Jaaskareiden Las Palmasin loman kolmas ja viimeinen ruokavinkki: Hakeudu aina paikallisten suosimiin bodegoihin. Varaudu korviahuumaavaan meteliin ja ruuhkaan kuin Lidlin pullopalautusjonossa.

Tämä ihana simpukkakokoelma valkosipulilla, chilillä ja korianterilla

maustettuna oli elämys.

 Fabadas oli papumuhennosta, joka vei kielen mennessään.

 Tässä sitä "huonompaa" eli serranon kinkkua.

Ibérico on arvostetumpaa ja kalliimpaa.

Tämä annos piti vielä käydä nauttimassa 50m ennen hotellin ulko-ovea. Huikoi.

 Tuossa vain pieni valikoima...

Nämä maistuivat "mui pueno...."

 Milloin saamme Suomeen tapaskulttuuria?

Olemme ymmärtäneet, että Suomessa on satanut jonain päivänä? Lohdutuksena kerromme, että tänne saapui tänään talvimyrsky, jonka varjolla paikalliset pukeutuivat toppatakkeihin. Suomimies ei luovu shortseista vaikka huppari pitää jo vetää päälle.