18.9.2014

Rieslingin sydänmailla


Viini ei ole Moselilla naurun asia

Olemme saaneet rahdattua itsemme Saksan viiniseudun sydämeen ja pikalomamme on päässyt vauhtiin. Ryanair oli eilen illalla tapansa mukaan ajallaan Hahnissa ja taksikuski odotti meitä nimilapun kanssa tuloaulassa. Nettietsinnästä huolimatta emme olleet varmoja pääseekö Hahnista julkisilla Bernkasteliin, joten myöhäisen saapumisen vuoksi pelasimme varman päälle ja tilasimme taksin odottamaan. Puolessa tunnissa saavuimme iltakymmeneltä jo nukkuvaan kylään, joten tänne ei kannata saapua, jos haluaa lomaltaan railakasta iltastimmungia!

 Moselin maaperässä on kuulemma liuskekiveä. Onko totta, että se
varastoi päivän aikana lämpöä ja köynnökset voivat hyvin kylminäkin öinä.
K on pää pyörällä.

Reittiämme Trabeniin

Perillä Trabenissa. Viimeksi olimme Trabenissa yhden illan ja K muistaa sen katkerasti.
 Koira puri ja hammas lohkesi. Nyt meni paremmin.

Torstaina olemme tehneet sitä missä olemme parhaimmillamme eli olemme kävelleet. Suurimmat patikointipaineet tuli purettua ja voi taas keskittyä muuhun. Naapurikylään Traben-Trarbach tulee matkaa käyttämäämme reittiä pitkin viinirinteiden läpi ja yli noin 6km ja korkeuseroja matkalla on 300m. Kävimme tuon reissun edestakaisin ja päivän aikana satoi, oli pilvipoutaa ja kuumaa auringonpaistetta lähes sinitaivaalta. Jokivartta pitkin Trabeniin tulee matkaa/suunta 23km, joten Mosel mutkittelee jonkin verran!

 Trabenin kävelykatu

Paluumatkalla aurinko tuli esiin, vielä on kesää jäljellä!

Das ist Mosel

 Uskoisitko, että nuo pienet rypäleet tulevat vielä ilahduttamaan monen ihmisen iltaa?

 Melkein takaisin Bernkastelissa huomasimme, että kroppa ei ole saanut kunnolla suonet tukkivaa rasvaa aikoihin. Weinstuben juustolautanen korjasi tilanteen kerralla.

Moselin vasemmalla rannalla Bernkastel ja oikealla Kues.
 Hotellimme on Kuesin puolella.

Viini on kuitenkin päivän sana, kun kerran Moselin viinilaaksossa olemme. Ehkä muillekin kuin meille ensimmäiset kosketukset saksalaiseen valkkariin on otettu joskus finninaamaisena nuorena puiston penkillä taskulämpimästä Liebfraumilchistä. Noista ajoista on kuitenkin onneksi jonkin verran aikaa ja sinänsä mukavat muistot tuntuvat kovin kaukaisilta Moselin kauniita rieslingrinteitä kävellessä. Täällä ainakin viini on kylmää ja halpaa ja puitteet kaikin tavoin mainiot. Kauniimpia kyliä saa hakea.

 Kaunis Bernkastel ristikkotaloineen. Tästä kylästä lisää jatkossa.

Sillalla piti vielä pysähtyä tunnelmoimaan

4 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Pitikin taas tulla tänne matkakuumeblogiin visiitille! Hienolta näyttää Moselilla, joskus 20 vuotta sitten siellä olen käynyt, mutta muistikuvat vähissä. Arvatkaa vaan tekisikö jo näiden kuvien jälkeen mieli sinnekin? Onneksi viikon päästä pääsee itsekin reissuun, koska "Saksa-Itävalta on mun toinen kotimaa" kuten eräs mäkihyppääjäkin totesi :)

Juustolautanen näyttää pähittävän jopa tirolilaiset kilpailijansa. Mukavaa Mosel-viikonloppua!

Hannaliina kirjoitti...

"Einige Gewitter und Schauer", mutta eiköhän sillä mennä. Tuskin maltan odottaa huomiseen, niin hienolta näyttää!

Jaaskarit kirjoitti...

Moi Tiina, Muistelimmekin eilen, että koska se sinun matkasi olikaan ja lähellähän se jo on! Tuo Saksa-Itävalta oli muuten ihan kuolematon tokaisu sekin ja sopii muuten meillekin:)Mukavaa reissun odotusta!

Jaaskarit kirjoitti...

Hei Hannaliina,

Kovin on vaihtelevaa tosiaan. Nyt sataa, mutta näkyy myös sinitaivasta, joten uskomme paranevan päivän mittaan kuten kävi eilenkin. Muut puitteet täällä ainakin ovat kunnossa! Herzlich Willkommen :)