5.5.2014

Mainio Valencia

Valencia on mukava kaupunki!
  
Lomamme Valencian osuus on ohitse ja huomenna siirrymme junalla takaisin Alicanteen. Valencia oli juuri sellainen millaiseksi sen olimme ajatelleetkin. Erittäin kaunis kaupunki, joka tuli tutuksi neljän päivän aikana. Olemme kävelleet varmasti kymmeniä kilometrejä ja neljä päivää oli tänne sopivan pituinen aika. Suosittelemme Valenciaa! Älä ohita tätä kaupunkia, jos liikut täällä päin!

Vanhasta keskustasta on viitisen kilometriä Valencian beachille

 Itse rantaa on sitten kilometrikaupalla ja leveyttäkin satoja metrejä!

Sunnuntaina kävelimme Valencian historiallisesta keskustasta rannalle, jonne tuli matkaa viisi kilometriä. Täällä on hieno ranta ja porukkaa oli pilvin pimein. Kauniilla rantabulevardilla on ravintoloita ja yhdessä niistä nautimme reissun tähän saakka parhaan ruoan eli valencialaista paellaa. Oman tunnelmansa rannalle toivat Atletico Madrid-futisjoukkueen fanit, jotka virittelivät laulujaan baareissa. Atletico pelasi Valencian kakkosseuraa Levantea vastaan ja satoja faneja oli saapunut Madridista omiaan kannustamaan taistelussa La Ligan mestaruudesta. Yritimme saada lippuja ko. peliin, mutta emme onnistuneet.

Aika mukava rantapaseo

 Kaunista, aurinkoista ja lämmintä.

Paella Valenciana kahdelle hengelle

Paluumatkan maisemia

Rannalta palasimme keskustaan taas kävellen. Meillä on ollut ilmojen suhteen aivan mainio tuuri, kun aurinko on paistanut sinitaivaalta aamusta iltaan. Ei haittaa vaikka d-vitamiinit jäivät kotiin, sillä täällä sitä on saanut taivaalta riittävästi! Ei oikein malta iltapäivälläkään vetäytyä huoneeseen murjottamaan, kun aurinko räköttää sinitaivaalta ja kaunis Valencian keskusta kuhisee elämää! Nukutaan sitten kotona.

Tällaisia kujia on tallattu neljä päivää

 Ja tällaisia...

Ja tällaisia...

Katedraalin takapihalla. Taidettiin muuten näköjään valehdella,
 että aurinko paistaa sinitaivaalta. Onhan tuossa tornin
 vasemmalla puolella ylhäällä paha ukkospilvi.

Katedraalin seinäkoristeita

Sisältä katedraalista

 Pitihän se kiivetä katollekin. Alhaalla Plaza Reina.

Huomenna siis palaamme Alicanteen aamujunalla. Onneksi lomaa on vielä siellä jäljellä pari päivää!

Tätä on Turia. Hienoa vanhaa joenpohjaa
 kilometrikaupalla keskellä Valenciaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Guten tag vielä täältä Wilmersdorffista! Olette omineet auringon sinne etelään, kun täällä sitä on tarjolla vain klo 16-16.15 (pilven takaa). Alkaa olla meilläkin loman loppusuora.Piti ottaa iisisti tänään, mut kahdeksan tuntia tuli tetsattua ja milläs muulla kun koroilla:D Käytiin eilen ihanassa vanhassa leffateatterissa, se oli ranskaa ja saksaksi tekstitetty ettei oltas liian helposti ymmärretty! Likka on kuulemma ihan puhki, kun siel on ollut puoli pohjanmaata viikonloppuna käymässä:) Se varmaan mököttää meille kun nähdään keskiviikkona. Nauttikaahan viel hetkinen ja pian jo rahnustellaan pitkin kotikulmia!

Jaaskarit kirjoitti...

Guten Abend ystävät! Kotona nähdään ja Likkaa on jo ikävä. No, vähän teitäkin :)