23.12.2013

Joulu ulkomailla

 Tyrskyjen jytinää Playa del Confitalilla

Sunnuntaina pistäydyimme muistelemassa vanhoja Playa del Inglesissä, jossa kävimme muutaman kerran matkailuhistoriamme alkutaipaleella 1990-luvun alussa. Liittyypä paikkaan sellainenkin episodi, että olemme tavanneet siellä ensimmäisen kerran aivan sattumalta ja yllättäen 25 vuotta sitten. Pitihän siellä käydä, mutta vuodet ovat muokanneet matkailumieltymyksiämme ja palasimme Las Palmasiin iltapäivällä erittäin mielellämme.

 Täällä asui opiskelija "Valkosipuli" jouluna 1988 ja tapasi "hyvinkääläisen palomiehen".

Maspalomasin dyynit

Viime käyntimme jälkeen 19 vuotta sitten on Inglesiin rakennettu hieno rantapaseo.

Sunnuntailounas ei ollut hinnankiroissa, 3.90e. Selkeästi alle euron/kuollut sardiini.

Olemme pyrkineet viime vuosina viettämään joulun ulkomailla aina, kun se on ollut mahdollista. Ainakin täällä on valoisampaa ja lämpimämpää kuin kotona. Muutenkin nämä pyhät on mukava viettää täysin vailla stressiä ja joulurauhanjulistuksen voi kuunnella netistä. Ihmiset ovat hyvällä tuulella ja kaikilla tuntuu olevan joulumieltä rinnassa. Täällä on rentouttavaa ja mukavaa eikä tarvitse syödä koko ajan kinkkua ja rosollia pimeässä. Mielestämme joululoma reissussa on hauskempi kuin kotona, mutta tietysti lomailijan status auttaa asiaa.

 Joulukonsertti Santa Ana -katedraalin aukiolla

Itse katedraali.
Maanantaina reippailimme taas rantapaseolla. Aamuvarhain kulkuväylä on täynnä kuntoilijoita eikä hassummatkaan punnerrukset ole kummallisia ohikulkijan silmissä.

 Hieman pohjoispäästä hiekkaväylällä pidennettynä Canterasin lenkistä saa ainakin kympin pituisen.
Ihanaa juosta kesävarusteissa!

Aamuaurinko lupaili jo hienoa säätä tällekin kalastajalle.
Maanantaina kävimme myös kävelemässä Las Canterasin rannan pohjoispäässä ja jatkoimme siitä vielä eteenpäin. Jonkin matkan päässä vastaan tulee El Confitel-niminen ranta, jossa näkyi olevan kalastajia ja lainelautailijoita. Oli komean väristä vettä rantatyrskyissä, ajoittain melkein tuli mieleen viime vuoden joululomamme turkoosin meren kehdossa Barbadoksella.

 Olisi voinut käydä kuvan korkeimmalla huipullakin,
 mutta K:n operoitu akilles pitää meidät vielä tasamaalla.

Tuonne niemen kärkeen kävelimme

Kamerasta löytyy vaikka mitä leikkikaluja. Tässä vesivärikuva.

 Ja tässä HDR- maalausta

Nyt blogitoimitus lähtee jälleen ulkoilmakonserttiin Santa Anan aukiolle. Meistä on tullut täällä ihan kulttuuri-ihmisiä, sillä kyseessä on jo kolmas musiikkitapahtumamme vajaan viikon aikana. Musiikkia on paljon mukavampi kuunnella, kun ei tarvitse olla pipo korvilla. Hyvää ja rauhallista Joulua lukijoille kotimaassa ja ulkomailla!

 Ensimmäinen Joulu Beetlehemissä. Eikö siellä Suomessakin ole nyt sen verran lauhaa,
 että voisi ajan kuluksi pimeässä värkätä tuollaisia hiekkakuvaelmia?
 Märästä hiekasta on helppo rakentaa.

 Tämän askartelemiseksi piti sanoa aika monta kertaa "älä tule paha kakku".

Hou, hou, Merry Xmas! Pukki seilaa seitsemän merta ja palaa Korvatunturille. Veneellä?

6 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Näistä teidän jutuista tulee Espanja-matkakuume ihan väkisinkin. Las Palmas vaikuttaa tosi kivalta kaupungilta!

Täällä Söllissäkin on aurinkoa riittänyt sopivasti, että akut latautuvat ja jaksaa taas hetken paremmin Suomen pimeää talvea, sitä kun on jäljellä. Meille tämä on ensimmäinen joulumatka ulkomaille, katsotaan jääkö tavaksi :)

Hyvää joulua!

Jaaskarit kirjoitti...

Eipä noissa teidän Söllin kuvissakaan sellaista vaikutusta ole, että ei ikinä sinne! Itse asiassa kuvista päätellen olette ihan meidän Söllin hotellin naapurissa vaikka ei siellä kauaksi pääsekään. Meillä se ensimmäinen alppimatka talvella puolestaan odottaa vuoroaan. Hyvää joulua teillekin!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Jouluaattoa teille! Täällä äitee heräilee pikkuhiljaa jouluaamun aamukahvitouhuihin ja odottelee kärsimättömänä, että miniä heräisi, hän lupasi tehdä riisipuuron (mulla se pakkaa palaa pohjaan!) Eilen tuli valkoinen maa, märkää lunta, mutta se valaisi mukavasti. Toki se päivän mittaan sulaa.... Nyt jänskättää pukintulo: onko sitä ollut niin kiltti kuin itse luulee!?!

Jaaskarit kirjoitti...

Hyvää Joulua teillekin sinne ja terveisiä koko porukalle! Lähdetään kävelylle ja täällä on taas kaunis aamu.

Anonyymi kirjoitti...

Noniin heräsin tännekin viestimään, ettei vaan whatsupata! Laitoin äsken Barbadoslegginssit jalkaan, ja syvennyin postauksiinne.Matti se jatkaa kuumeessa, mut Likan kans oltiin Ruskolla anoppilassa. Likan legendaarisessa punaisessa emalikipossa oli tällä kertaa "lihatytinää", josta se hämmentyi hyväksi aikaa. Kuskas sitä suussaan ja mulkoili kaikkia vuorotellen.Sit Matin veljenpoika meni sitä härnään ja toinen nielas niin että kuului vaan GULP! Siellä näyttää just sopivan kesäiseltä, ja noi paniikkiruokailutkin kuulosti todella tutuilta;)! Ihania aurinkopäiviä teille ystävät rakkahat. Otan kirjan, konvehteja, viltin ja viinin. Tulevat kuusi tuntia olen joulumeditaatiostatuksessa:)

Jaaskarit kirjoitti...

Tosiaan naapurikultamme, rauhoittukaahan. On teillä ollukin senpäiväistä pouhaamista! Miten malttoi Likka olla nielemättä herkkuansa niinkin pitkään... Täällä tulee muuten muinaisen Dynymme serkkuja vastaan joka käänteessä. Samanlaisia liukkaita luikkuja ne näkyy olevan täälläkin. Aina ne jotain "löytöjä" näkyvät kivien koloista tekevän ja omistajat komentavat jättämään herkut. Arvaa tottelevatko?