3.9.2010

Ihana aurinkoinen päivä


Tuon loivahkon mäen nousimme


ja tuonne huipulle kipusimme. Siellä on Arthur's Seat


Irn Bru on purkan makuinen limppari. Ihan paikallaan näissä maisemissa.
Eikö semmoinen sanonta ole, että "leopardi ei pääse täplistään"? Ei päästä mekään tästä patikointiharrastuksestamme. Tässä Edinburghin kaupungin laitamilla on pari vuoren nyppylää. Ne sijaitsevat Royal Milen alapäässä Holyrood Palacen takana olevassa laajassa maastossa. Isoimman kukkulan nimi on Arthur's Seat ja sen edessä on vähän matalampi harjanne. Joka tapauksessa ko. kukkuloille voi kiivetä ja niiden ympärillä on aivan mahtavat ulkoilumaastot muutenkin. Puistoja ja niittyjä on niin paljon, että ei uskoisi suurkaupungin vierestä tuollaisia puitteita löytyvän. Mutta löytyi kuitenkin ja me ulkoilimme tänään siellä ja kiipesimme tietenkin myös Artturin Pallille ja myös sen edessä oleville nyppylöille ihan huviksemme. Tosin Alppeihin verrattuna nuo mäet oli sellaisia, että terve nuori mies hyppää parilla rivakalla loikalla huipulle, jos reidet on kunnossa. Artturin Pallille oli nousua reilut 230 metriä ja sitä alemmat kohteet olivat vain loppuverryttelyä. Mutta molemmista paikoista oli hienot maisemat Edinburghin kaupunkiin ja muuallekin lähiseudulle.


Edinburgh Castle taustalla



Graffitit tähän tapaan on jotenkin siedettävämpiä

Mahtavat ulkoilumaastot ihan suurkaupungin kupeessa

Tämän isännän sanoma parlamenttitalolla oli yleismaailmalllisen pätevä.

Näköalojen ihailun jälkeen palattiin Edinburghin keskustaan ja todettiin, että täällä on tänä viikonloppuna kansainvälinen Edinburgh Duathlon-kilpailu. Jane harkitsee osallistumista, mutta ei ole vielä päättänyt varmasti. Joka tapauksessa kilpailijoita näkyy olevan joka puolelta maailmaa, joten ei se varmaan mikään ihan kyläkisa ole.


Skotlannin parlamenttirakennus

Iltapäivällä kierreltiin sitten keskustan kaupoissa haeskelemassa ainutlaatuisia skotlantilaisia villatuotteita eli jumpperia Janelle. Näköjään jotain tarttui mukaan ja lentolaukun saa painella tiukemmaksi, jotta se läpäisee Ryanairin tiukan seulan. Kauppojen hyllyillä on runsaasti Kilttejä eli niitä miesten hameita, jotka meitä suomalaisia niin naurattaa. Mutta ne on korkealuokkaisia täyttä laadukasta villaa olevia asusteita, joihin liittyy runsaasti perinteitä. Se ei kuulemma todellakaan ole niin, että isäntä aamulla ulos lähtiesssään kietaisee vaan jonkin hamosen päällensä ja lähtee kylille chillailemaan! Tämä tarina on enemmän. Tuulipukuhousumiesten on syytä olla hissukseen taustalla.

Ensinnäkin turistikaupoissa myytävien "kilttien" kerrotaan olevan 'funkilts'. Ne on tehty ties mistä polyesteristä ja kaukana aidosta tavarasta. Ylämailla menestyvin elinkeino on ollut lampaankasvatus ja saadusta villasta on kukin klaani kutonut omat kankaansa. Karstatut ja kehrätyt langat on värjätty luonnonväreillä omien sukureseptien mukaan. Niistä on kudottu klaanin eli suvun omat tartaanit - villakankaat. Joka klaanilla on omat värit ja ruutukuviot, joista heimon tunnistaa. Mahtaako nykyään enää olla sama juttu, ennen ainakin oli. Aito kiltti on tehty villasta ja sen kanssa kannetaan klaanin vyötä ja (mäyrän)nahkaista kukkaroa. Entisaikojen(kaan) skottimies ei kylmää peljännyt. Olkavaate, joka oli klaanin tartaania lämmitti viimoissa. Paljailla kintuilla lienee pärjäili lumisissakin oloissa, joita täällä talvisin on. Ihmetyttää kyllä!


Postikorteista voi opiskella klaanien värit ja kuviot

Tyylikäs puhallus

Klaaneista opimme eilisellä highland kierroksella seuraavaa: Mac tai Mc nimen edessä tarkoittaa jonkun poikaa. Esimerksi Mc Donald on jonkun ammoisina aikoina eläneen Donaldin poika ja siten kuuluu Mc Donaldien klaaniin. Klaanit ovat täällä vihoitelleet iät ja ajat keskenään. Lisäksi piti torjua aikoinaan Englannin hyökkäykset Skotlantiin. Lopputuloksen tiedämme. Skotlanti on osa Iso-Britanniaa ja hallitsija on tällä hetkellä Englannin kuningatar.


Grassmarket on mukava aukio täynnä kivoja ruoka- ja juomapaikkoja


Entisajan markkinahuvit olivat joskus synkempiä kuin saippuakuplien ihailua


Tori oli julkinen teloituspaikka ja siitä muistona tämän pubin nimi


Perin brittiläistä tämäkin - vasen käsi palaa!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

kommentoin edellistä juttua ja kävin tässä välillä lenkillä!!!