Pykälää korkeammalle

 Tänään palasimme takaisin korkealle.

 Pitztaler Jöchlillä oli ajoittain trittsicherheit eli askevarmuus tarpeen.

Otsikko ei ikävä kyllä koske blogimme tekstillistä tasoa vaan patikkareittiemme korkeutta täällä Pitztalissa. Parin hiukan matalamman almipäivän jälkeen palasimme takaisin korkealle jäätikkötasolle.

Aamulla saimme vielä taapertaa varjossa.

 Aurinko jäi pienten vuorien taakse.

Hiljalleen valo rupesi kajastamaan

Normaalin lauantain tapaan bussitimme itsemme jo aamulla kahdeksan aikaan Pitztalin päätyyn. Mittelbergin päätypysäkiltä aloitimme nousimme Braunschweigerhüttelle (2758m). Nousu kesti reilun parituntisen ja korkeutta lisääntyi lähtöpysäkiltä reilu 1000m. Koko alkumatkan aurinko jäi saman vuoren taakse, jonka rinnettä nousimme. Hütteä lähestyttäessä saavuttiin viimein niin korkealle, että aurinkokin mahtui porottamaan.

Tuolta saavuimme oikeanpuoleista rinnettä myöten

Sitten pukkasi jäätikköä esille. Kuvan suurin piirtein

keskellä on Wildspitze, jonka korkeus on yli 3700m

Tasankomaisen jäätikköalueen halki on mahdollista kävellä,
jos haluaa talsia lumessa. Pitänee myös muistaa jäätiköllä kävelyn vaarat.

Hütteltä jatkoimme vielä reilut pari sataa metriä ylöspäin Pitztaler Jöchlille, joka jäi harmittavasti neljä metriä alle 3000 metrin maagisen rajan. Olisiko hyväksytty Dreitausenderiksi, jos olisi kasannut yksinäisen näköisiä vuorikiviä neljän metrin kasaksi ja kiivennyt niiden päälle? Loppui vuori harmittavasti kesken perhana.

Braunschweigerhütte 2758 metrissä. Useat hüttet, joilla olemme
viime kesinä vierailleet, ovat vastikään uudistettu ja tiloiltaan viimeisen päälle.
Tämäkin alunperin v.1892 rakennettu alppimaja oli sisätiloiltaan
hotellitasoa.

Terassilla nautimme nuudelikeitot ja mehut.

Hüttellä lukitsimme tähtäimeemme seuraavan kohteemme Pitztaler Jöchlin.

 Korkeuseroa 200m ja arvioitu kävelyaika 1h. Meni puolet siitä.
Tuon solan läpi pääsi naapurilaaksoon Ötztaliin ja Söldeniin.

Matkalla Jöchlille

Taas ihmettelimme ryhmäetenemistä jäätiköllä.

 Mutta oikeasti, miksi jäätikölle yleensä pitää mennä kävelemään?

Muutama kimurantti askellus ja kohta ollaan harjanteella.

Pitztaler Jöchl 2996m. Jäätiköiden yläpuolella eväs maistuu.

Paluumatkalla bongasimme vielä vanhan kohteemme Riffelseen, jonka ääreltä
lähdimme aiemmin Fuldaer Höhenwegille. Zoomia on tässä käytetty rankasti,
sillä etäisyyttä on viitisen kilometriä.

Braunschweigerhütte on Pitztalin ykköskohde niille, jotka haluavat jäätiköiden äärelle kohtuullisella tai vähän kovemmallakin rasituksella. Sinne pääsee kahta reittiä: Jägersteig on polveilevampi ja mielenkiintoisempi nousu, jossa on mukavia vaijeriosuuksia. Vesiputouksen kautta vievä reitti on ehkä hieman kevyempi. Aikaisen nousumme aikana muita liikkujia oli vain muutamia. Sen sijaan iltapäivällä paluumatkalla polulla sai väistellä vastaantulijoita. Ylitys Pitztalin solan kautta viereiseen laaksoon Ötztaliin houkuttelee reitille myös pitkänmatkan vaeltajia.

Pitztalin almeilla

Punatukka. K sai vakavasti otettavan

 kilpailijan "Tirolin Komein Otsatukka"-kisaan.

Vaeltajien kohteina tai taukopaikkoina vilahtelevat usein sanat 'hütte' tai 'alm'. Almit ovat alunperin nuoren karjan ja hiehojen kesälaidunalueita. Näiden yhteyteen on aikojen alusta rakennettu majoja, joista sitten satunnaiset kulkijat ovat saaneet suojapaikan ja kenties jotain syömista ja lehmänantia. Nykyäänkin useiden almien yhteydessä lehmät laiduntavat metsissä ja niityillä valtavilla alueilla. Koska kyseessä useimmiten on sellaiset naudat, jotka eivät vielä ole lypsyiässä, voivat ne olla päiväkausia omistajan näkymättömissä.

Arzler Alm 1875m aamutuimaan.

 Torstain ja keskiviikon teemana on ollut Pitztaler Almenweg. Almilta almille vaeltaminen kuulostaa kivalta ja sitä se onkin. Takuuvarma taukopaikka on kohtuullisen etäisyyden päässä, eikä päiväpatikasta välttämättä tule kohtuuttoman pitkä. Paitsi, jos valitsee pitempiä reittejä kohteeseen.

Alla Pitztalin pohjaa St Leonhardin kohdalla.

Torstain reittimme lähti St Leonhardin Scheibesta (1350m). Jyrkähkö polku oikaisi reippaasti matkaa Arzler Almille, jonne olisi päässyt myös tietä pitkin kävellen. Nautimme hetken aamun auringosta virvokkeiden äärellä. Todennäköisesti olimme ensimmäiset asiakkaat, sillä isäntäväki vasta availi päivänvarjoja. Seuraava kohteemme almivaelluksella oli Tiefentalalm, jonne pääsi kahta tietä: helppoa ja haastavampaa. 

Rosskopf 2305. Esittelyssä myös K:n uudet täältä ostetut vaellushousut.

 Hankittiin osamaksulla, jatkolahkeet elokuun tilistä.

Kreuzjochilta alaspäin johti jyrkkä polku.

Koska aikaa oli ja olimme niillä töin, päätimme ylittää reilun neljäsataa metriä korkean harjanteen päästäksemme Tiefentaliin, eli laaksoon mistä samanniminen almi löytyy. Nousu oli mukavaa askellusta nummimaastossa. Ajankuluksi Jane kertoili juttuja klassisen ajan säveltäjistä Haydnista, Mozartista ja Beethovenista. Mielenkiintoisempaa ei voi keksiä. Paitsi tietysti hienot maisemat. Pitkästä aikaa taivaalla nähtiin harvinainen ilmiö. Aurinko meni pilveen välillä.

Almien asukkaina on myös usein vuohia tai lampaita.

Tiefentalalm 1880m oli hienolla paikalla jokiuomien keskellä.

Nautimme lounaaksi gulassikeittoa sekä almjausen. 'Jause' tarkoittaa täkäläisellä kielellä pientä purtavaa. Snäkäri voi olla paikallista speckiä, juustoa, makkaraa, mutta harvemmin mitään terveysruokaa. Tiefentalin jauseninssa oli syötävää yllin kyllin. Kaikesta huomasi, että tämä almi oli suosittu kohde. Sinnekin pääsi laaksosta tietä pitkin sekä kahdelta suunnalta, joko Arzler Almilta tai Neubergalmilta. Viihtyisään ympäristöön oli panostettu ja almin isäntä kävi joka pöydässä haastattelemassa asiakkaita ja heittämässä hetulaa.

Almjause Tiefentalin tapaan. Maksoi 7,50€.

Yksin annokseen kuuluvan snapsin hinta on 2,80€.

Syötävää riitti kahdelle niin, että tultiin täyteen

"runttilautaa myöten".

Perjantaina teimme samalla rinteellä kierroksen, joka alkoi Hairlachin kylästä, Bodenista 1276m. Nousimme jyrkän polun vesiputouksen vierustalla ja n. 400m noustuamme reitti loiveni ja kohta olimme jo ensimmäisessä kohteessa Mauchelealmilla. Pikaiset mehut (seljankukka eli holunder ja johannisbeer eli mustaviinimarja) siemaistuamme jatkoimme matkaa almietapille kohti Neubergeralmia. 

Polun alku voi löytyä lantalan vierestä.

 Almin emäntä kyseli, näkyikö lehmiä tuloreitillämme.

Ei näkynyt, kerroimme. Hän oli kiitollinen tiedosta sillä nyt hän 

tiesi että elukat olisivat ylärinteessä. Tosin alue saattoi sielläkin

olla puolen lentokentän kokoinen. Viinimarjamehu maistui aamuauringossa.

Alkoi mielenkiintoinen ja vaihteleva reitti Pitztaler Almenwegiä. Oli hiukan metsätaivalta, niittyä, louhikkoa, jyrkänteitä vaijerivahvistukseineen, nummitasankoa ja jyrkkää alamäkeä uskomattoman hienon jyrkänteen reunalla. Tätä emme olleet osanneet kartasta lukea, mutta hienoa oli. Aikaennuste Mauchelealmilta Neubergalmile oli 3h. Etenimme välin kahdessa tunnissa, mutta tarkkaan katsottiin joka askel. Täällä pitää olla varovainen.

Kallioon kiinnitetyt vaijerit otetaan tässä mielellään tueksi.

Pieni tasankoalue reitin korkeimmalla kohdalla 2200m 

avasi näkymät Pitztalin perälle.

Pitztaler Almenwegillä. Takana on tunti edelliseltä almilta ja

kohde Neubergalm on tuolla nuolen kohdalla tunnin päässä.

Vaellusmatkamme odotusta alkoi keväällä varjostaa K:n kipeä akilles. Totaalinen tauko liikkumisessa teki hyvää ennen matkaa. Jalka on jotenkuten kestänyt nämä kävelymme, mutta säätöä se on vaatinut. Reitillä jokainen askel on asetettava niin, ettei jännettä rasittaisi tarpeettomasti. Jokapäivänen kylmähoito, hierominen ja voiteet antavat aina seuraaviksi päiviksi mahdollisuuden päästä kävelemään. Jokainen onnistunut vaellus päättyy tuuletukseen: Taas paikat kesti! Ja nyt koputetaan puuta.

Tällä polulla varmaan kaikki lukijatkin haluaisivat olla.

Neubergalm oli todellinen karjatila.

Viel Spaß!

Kesän 2013 saldo 261,5 km ja korkeusmetrejä 16800. 

Tirolin Uutiset

 Taschachhausilla olimme näin iloisia.

 Ei hüttelegendoja pöytiä täyttämässä.

Guten Tag! Patikkalomalaisen tärkeimpiä tehtäviä on aina iltaisin seurata kaikki mahdolliset uutislähetykset ja yrittää saada selkoa huomisen säästä. Siinä ohessa tulee tietenkin katsottua mitä muuta Tirolissa on tapahtunut.

Keskiviikon vapaapäivän päätteeksi menimme kylän myllylle 

seuraamaan leivän paistamista. Eipäs virnuilla siellä!

Tirolin alueuutisten suurin uutinen oli eilen illalla, kun joku paikallinen rouva oli pudonnut muutaman metrin matkan maahan saakka omakotitalonsa parvekelaudan katkettua hänen allaan. Poika, joka tuntui hieman hämmentyneeltä äkillisestä julkisuudesta, kuului selittävän uutisten haastattelussa, että "sinne se äiti vaan putosi" ja katkennutta lautaa kuvattiin ihan lähietäisyydeltä. Oli mennyt lähes keskeltä poikki.

Rifflsee 2232m tiistaiaamuna

Jos löydät blogistamme vastaavan tai lähes vastaavan valokuvan viimeisen kolmen vuoden ajalta tarjoamme sinulle suuren itävaltalaisen oluen Gasthof Lammwirtin terassilla perjantaina klo 20.00. Ilmoitathan tulostasi pöytävarausta varten. Olemme varanneet terassin kulmapöydän, johon aurinko paistaa pisimpään.

 

Toiseksi suurimmassa paikallisuutisessa kerrottiin, että käärme oli puraissut marjanpoimijaa sormeen. Ei täällä kai sitten ihan hirveitä päivittäin tapahdu. Vähän mustaa huumoria, mutta kummassakaan tapauksessa ei tullut mainittavia vahinkoja, joten sallittakoon tämä meille. Kaikkea sitä tapahtuu

Bussista noustessamme oli viitisen lämpöastetta, 

mutta pian fleece jouti tuulettumaan.

Muita uutisia ovat, että tiistaina suoritimme yhden Pitztalin kauneimmista reiteistä eli Fuldauer Höhenwegin. Vaelluskartan mukana tullen opaskirjan mukaan reitti on tosiaan alueen kauneimpia emmekä me ainakaan ala asiasta riitelemään.

 "Hütte näkyy jo. Enää kaksi tuntia." 

Ei kannata vielä huutaa "Bitte ein Bit".

Näetkö jo itsekin?

Himmelblau und Jane. Fuldaer Höhenweg oli taas sellainen reitti, että se houkutteli suorittamaan mahdollisimman nopeasti. Elämä kuluu hukkaan tuollaisissa paikoissa.

Olemme yhä majapaikkamme varsinaisen isäntäväen isoäidin hellässä huomassa ja rouva suositteli reittiä meille. Rouva puhua pajattaa itävallan saksaa meille ihan täysillä ja noudatamme hänen omaa neuvoaan ymmärtämällä sanan sieltä ja toisen täältä. Ei sentään, kyllä me lähes kaiken ymmärrämme, kun rouva huomioi meidän kielitaitomme ja puhuu kuin pöhölöille.

 Eka kunnon näkymä jäätikölle.

Kivivyöryn takia reittiä oli muotoiltu uudelleen.

Yläreitti on tietysti enemmän kuvauksellinen.

 Sauvat toiseen käteen ja vaijerista kiinni.

"Äläkää ny hyvät ihimiset menkö tästä."

  Menkää 100 metriä ylempää.

Aivan ihana vanha rouva, joka on itse kulkenut kaikki alueen vaativimmatkin reitit ja sen huomaa heti, kun hänen kanssaan puhuu suoritetuista reiteistä. Rouvan olemuksesta näkyy yhä, että elämän aikana on tehty muutakin kuin syöty struudelia puutarhakeinussa. Rouva muuten on saanut meidät harkitsemaan tähän saakka korkeinta huippuamme Hohe Geigea, joka yltää lähes 3400 metriin. "Sie können das machen" kuulemma. "Gletscher ist immer gefährlich" eli jäätikkö on aina vaarallinen, mutta ennen Hohe Geigea jäätikkö on kuulemma tasainen. Asia on harkinnassa. Vaatii tuoreet jalat ja vähän suunnittelua.

Janen vaijeritekniikkaa. Tekniikka hallussa.

 Tuolta tultiin yli Fuldaer Höhenwegiä yli 10 kilometriä.

Tiistainen reittimme Fuldaer Höhenwgillä nousuineen ja laskuineen oli 22,5 km ja korkeusmetrejä kertyi 1000m. Kesän 2013 saldo tiistain jälkeen 237,5 km ja korkeusmetrejä 14700 metriä. Bussilla ajoimme lähes laakson päätyyn. Polku lähti Tieflehnin kylästä kohti Rifflseetä. Nousua sinne tuli 600m. Saman nousun olisi voinut hujauttaa gondolihissillä, mutta käytimme persmoottoria. Aamu oli viileä, mutta kunhan aurinko ehti vuoren takaa nousemaan, ei tarvinnut palella.

 Taschachhaus niin lähellä, mutta kaukana. Tyypillistä.

Vielä pitää kiertää oikealta mutka laakson pohjalta ja

ottaa viimeinen nousu kohti hütteä.

 

Jane tutkii paluureittiä. Missä kaikki hüttelegendat? Oli ihanaa! 

 Ei voinut mitään. Oli ihan pakko. Neljä tuntia nousua takana,

 huipputerassi ja jonkinlaiset maisemat.

Paluumatkalle lähdettiin laakson kautta. Kivivyöryt olivat muuttaneet myös paluureittiä. Uudet siksakit oli tehty jäätikkövirtojen jättämiin soraharjuihin, joissa kulkijoita kehoitettiin varovaisuuteen. Yläpuolella kulkevien irrottamat pienet kivet voivat kimpoilla alhaalla kulkevien reitille.

 Jäätiköllä oli neljä ryhmää treenaamassa liikkumista.

 Ehkä nuolista näet kuinka pieni ihminen siellä on ja mitkä ovat mittasuhteet.

 Jäätikkö ilman nuolia

 Paluumatka oli tylsempi, mutta löytyi siltäkin kuvattavaa.

 Hepat ja lehemät keskenään.

Keskiviikon uutinen on, että olemme pitäneet vapaapäivän. Ihan pakko välillä huilata, sillä jalat ei muuten kestä, kun emme käytä hissejä nousuihin tai laskuihin. "Ei pysty perkele". Kuka urheilija se joskus noin totesikin?

 Olemme tällä hetkellä talomme ainoat asukkaat.

 Keskiviikko oli vapaapäivä kuten kuvasta näkyy.