Dolomiten Höhenweg, postikorttimaisemissa

 Tiistaina ei ollut pilvistä harmia

Vaellusloma ei ole pelkästään vaivatonta oleskelua huikeissa maisemissa ilman huolen häivää. Oleskelemallakin varmaan viihtyy, jos tyytyy siihen mitä näkyy laaksosta. Sitten jos tahtoo nähdä varsinaisia näköaloja täytyy korkeammalle mennä hissillä tai kävellen. Ja kävellenhän me menemme. Vaellusten aikana voi tulla hiertymää varpaisiin, rakkoa käsiin (vaellussauvat ja vaijerit) tai vähintäänkin kivet raapivat pohkeisiin verestäviä naarmuja, jotka pilaavat jalkojen lomarusketuksen. Pilalla se rusketus on kyllä muutenkin kiitos pohkeisiin ylettyvien vaellussukkien. 1970- luvun Kanarian lomailijan tennissukkasyndrooma?

 Fanes-Sennes-Prags -luonnonpuisto

 Dolomiittien kivilouhikossa kunnon vaelluskengät ovat ehdottoman tärkeät

Tai sitten rankat nousut muuten vaan ottavat voimille ja välillä homman mielekkyyden päällä leijuu norsun kokoinen kysymysmerkki. On niitä hetkiä ollut täälläkin vaikka ne ei ehkä ihan jokaisesta blogin valokuvasta välity. Jos on läheltä kuunnellut niin suomalainen voimasanakin on voinut lipsahtaa jyrkimmässä nousussa.

 Hepat ja lehemät keskenään sulassa sovussa

Gran Fanes hütte oli ottanut rajatarkastukset käyttöön,

 mutta virkailija oli lahjottavissa eväsleivän tuoksulla

Tällä reissulla meidät on kuitenkin yllättänyt uusi harmi. Molemmilta on nimittäin palanut alahuuli Dolomiittien auringon porottaessa! Kuukauden reissulla ei ennen kertomatonta tarinaa riitä päivän jokaiselle hetkelle, joten meillä on välillä työpäivän pituisella vaelluksella hiljaisiakin hetkiä. Usko tai älä! Suunapäänä emme siis jatkuvasti ole keskenämme.

Ei ole muuta selitystä kuin, että olemme ihailleet näitä huikeita maisemia alahuuli aivan pajatsonkuppina ja siitähän se alahuulen orvaskesi on varmaan tykännyt kyttyrää. Kaikkien vaivojen kanssa täällä kuitenkin täytyy pärjätä ja näin on tehty tämänkin kanssa. Suurin harmi on ollut, että Gipfelschnaps kirvelee ihan pirusti alahuulta, mutta onneksi niitä ei ole tarvinnut nauttia päivittäin.

 Näkymää Cortinan suuntaan, josta alueelle

tuli runsaasti maastopyöräilijöitä

Rifugio Lavarrellan kokki oli vasta matkalla ansaintapaikalleen

 ja jouduimme tyytymään kupillisiin kahvia

Tiistai tarjosi meille taas Dolomiittien postikorttimaisemaa. Ajoimme tuttuun paikkaan Capanna Alpinan parkkipaikalle ja otimme suunnan kohti Fanesia. Reitti näytti kartallakin pitkältä kävelyltä, mutta nousuiltaan pysyi kohtuullisena. Aamun pilvet, jotka roikkuivat reittiä reunustavilla huipuilla, alkoivat väistyä ja aurinko tuli esiin.

 Suomalainen sauna olisi ollut tarjolla, mutta jätimme väliin,

 koska urakkamme oli vasta puolivälissä.

Vajaan tunnin päästä olimme nousseet varsinaiset nousumetrit ja pääsimme upealle almitasangolle. Lehmät ja hevoset laidunsivat ja olimme upeissa fiiliksissä. Edellisen päivän totaalinen pilvivaellus kismitti ja olimme kiitollisia jokaisesta hetkestä. Eilisellä reissulla nimittäin yllätti niin järjetön sumu, että emme melkein huomanneet autoamme, ennen kuin törmäsimme siihen parkkipaikalla.

Kävelimme noin kymmenen kilometriä ja olimme kohteessamme Faneshüttella ja naapurissa Rifugio Lavarellalla nautimme virvokkeet. Nämä mainitut vuoristomajat ovat enempikin hotelleja, jotka tarjoavat moniin muihin hütteihin verrattuna hienot majoitushuoneet. Koska Lavarellahütten kokin työaika alkoi vasta puoliltapäivin,  jouduimme lykkäämään retkilounaan paluumatkan Jausenstationille (eväspaikka) Gran Fanesille.

 Jospa Gran Fanesilla olisi purtavaa tarjolla?

 No olihan sitä ja suurin suolan tarve tuli tyydyttettyä. Arvaa maistuiko?

 Kannattaako niitä kaikkia juttuja ihan hirveesti märehtiä?

Upeat laaksomaisemat tuli nähtyä nyt toisesta suunnasta ja eilisen sumureissun piilottelija Marmoladakin näyttäytyi kauempana. Vaikka nousumetrejä tuli tälle päivälle vain n. 800, oli kilsamäärä 19 ihan kintuissa tuntuva. Tällä reitillä oli paljon kulkijoita sekä maastopyöräilijöitä eikä ihme, maisemat palkitsivat.

 Sellagruppe, jonka korkeimmalla huipulla (Piz Boe 3152m) kävimme viime viikolla

Pakko vielä kertoa mikä kruunaa normaalin suomalaisen päivän vaellusreissulla? Ruotsalaisen ohittaminen. Tällä kertaa onnistuimme ohittamaan yhdessä nousussa peräti neljä meitäkin nuorempaa ruotsalaista. Tuo kokemus kantaa taas pitkälle.

Capanna Alpina ennen ajomatkaa kotikylään