30.4.2016

Kukkien Cordoba

 Espanjan kulttuuriministeriö esittää tapaksia Unescon maailmanperintölistalle.
 Me ainakin peukutamme hanketta!

Perjantain pyöriskelimme Cordoban kukkaisilla kujilla. Täällä on alkamassa kevääseen kuuluva juhla/kisa Patios de Cordoba, jossa kilpailuun osallistuvat ihmiset koristelevat pihansa kukkasin ja kaunein patio voittaa kilpailun. Varsinainen kisa starttaa maanantaina, mutta esimakua olemme mekin saaneet nähdä ja siitä nauttia Cordoban kapeilla ja sokkeloisilla kujilla. Upeita pihoja todellakin!


 La Mezquita on Cordoban suosituin nähtävyys. Se on alkujaan moskeija,
 jonka sisään on rakennettu katolisen kirkon katedraali.

Sunnuntaina illalla menemme Cordoban kuninkaallisen ratsastuskoulun
 esitykseen ja kävimme tapaamassa tähtiä etukäteen

Hotellimme sijaitsee vanhan kaupungin ytimessä juutalaisessa korttelissa. Kujat ovat kapeita, kiemuraisia ja niitä on paljon. Cordoban karttaa löytyy puhelimissa ja perinteisenä paperiversiona. Ne ovat aika lailla kuitenkin turhia, sillä sen verran sokkeloista täällä on. Olemme tyytyneet suosiolla käveleskelemään kohdetta kohti suuressa mittakaavassa ja ainä välillä hämmästymään, että " jaa tästähän mentiin juuri äsken".







Roomalaiset ovat ehtineet tännekin käydä tekemässä näitä pylväitä.
Temppelin rauniot vuosituhansien takaa...



Ennen patiokisoja täällä vietetään näinä päivinä jonkinlaista ristin koristelujuhlaa. Se tarkoittaa, että suuret ristit kaupungilla ovat ruusujen peitossa ja ovat upean näköisiä. Kukitettujen ristien viereen on sitten kyhätty baareja ja tulinen andalucialaismusiikki pauhaa ämyreitten täydeltä. Porukkaa on kuin pipoa ja paikalliset pyörähtelevät vauvasta vaariin musiikin tahdissa kaduilla. Jos harkitset reissua Cordobaan niin tämä ajankohta ei ainakaan ole huono mikäli tykkäät katsella tai osallistua fiestaan!





Vappuattona olemme pyöräilleet. Kävimme vuokrapyörillämme Madinat al Zahran raunioita ihmettelemässä. Se on ammoisina aikoina arabimuslimien rakentama kaupunki noin 10 km Cordoban ulkopuolella ja suosituimpia nähtävyyksiä täällä. Itse raunioita enemmän meitä kiinnosti vuoren rinteellä näkyvä linna ja jostakin syystä ajattelimme, että siellä on varmasti jotain nähtävää ja kenties jopa mukava ravintola.

 Tuolla rinteen keskellä näkyvällä linnalla on varmaan mukava ravintola?
 Tuossa muuten vielä hymyilytti.

 Madinat al Zahra

 Matkalla olet jo perillä. Ylämäki maksaa velkansa...

Kuinkas kävikään? Menee ehkä meidän reissukommellusten Top 10-listalle. "Se on varmaan tuo tie" ei ole luotettava navigaattori oudossa maastossa. Se ei ollut se tie. Ei mennä yksityskohtiin enempää, mutta lopputulemana pyöräilimme 45min jyrkkään ylämäkeen, joka meni aivan muualle kuin sinne linnalle. Tulipa käytyä Trassierran kylässä, missä ei muuten varmaan tulisi koskaan käytyä. Tabernassa nautitut patatas bravas ja juustolautanen parilla pienellä cervezalla saivat taas hyvälle tuulelle ja ei kun alamäkeen takaisin kohti Cordobaa.Vanha totuus, että keskimäärin on mukavampaa pyöräillä alamäkeen kuin ylämäkeen pätee myös Andaluciassa.


Paluumatkan maisemia. Vappuaaton lämpötila oli +30.

Ei kommentteja: