8.4.2016

Keväinen Berliini


Etelä-Afrikan matkan jälkeiset viikot ovat olleet meille kiireisiä. Miksi? No, kun oli lähes koko vuoden tulevat matkat vielä päättämättä ja järjestelemättä. Kesän alppireissun suunnittelu ei ole koskaan jäänyt näin myöhään kuin nyt ja muutenkin hommat olivat levällään. Vaan eivät ole enää, kesällä menemme taas kuukaudeksi Alpeille, syksylle pukkasi niin halpaa New Yorkin lentoa, että ne kannatti ostaa vaikka ei aikoisi matkustaakaan ja ensi talvelle on tiedossa uusi reissu Etelä-Afrikkaan.


Olimme siis kipeästi loman tarpessa ja siksipä kävimme viime viikonloppuna rentoutumassa keväisessä Berliinissä. Aurinko paistoi ja lämpötila hipoi 20 astetta. Kyseessä oli meidän kolmas reissumme mukavaan Berliiniin ja pidennetty viikonloppu vilahti nopeasti.







  Oppaamme mukaan uusi Trabant oli DDR:ssa halvempi kuin käytetty,
 koska uuden menopelin keskimääräinen odotusaika oli noin 12 vuotta.
 Siinä ajassa ehti monen mieli jo varmasti muuttua.




Ylpeä uuden ajokortin haltija
 
Uutena kohteena tutustuimme Reichstagiin, missä Merkelin Angela tarjosi meille aamupalan. K suoritti Berliinin keskustassa myös Trabisafarilla Trabantin ajokortin, joka on tosin voimassa vain DDR:ssa. Puolentoista tunnin opastettu ajelu Trabantilla Berliinin keskustassa oli kokemus parhaasta päästä, suosittelemme! Saa nauraa ihan makeasti.



 

 

 


 

 


Berliini siis oli ja meni ja nyt katse eteenpäin. Kolmen viikon päästä lähdemme Andaluciaan ja tarjolla on Malaga ja Cordoba. Cordoba on meille mielenkiintoinen uusi tuttavuus ja voisi ajatella, että Malagan rannoillakin viihtyy, jos kelit ovat Espanjassakin keväisen lämpimät!

 






Auf Wiedersehen Berlin!



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miten niin loman tarpeessa? Ja mitä tekee ajokortilla, joka on voimassa vain DDR:ssä. Eikö te tiedä, että sitä ei oo enää? 😃😄😉 Kyllä taas hyvää blogia pukkas! Upeita kuvia. Ootte te ihania, mitä ny vähä potuttaa tuo Cordoban retki😈 Love you👅💕

Jaaskarit kirjoitti...

Onhan sitä loman tarpeessa, kun on illasta toiseen etsinyt lentoja ja majapaikkoja eri puolille:) Berliini oli vähän sellainen välireissu ja Andaluciasta tulee taas vähän erilainen, onhan se vähän pitempi reissukin. Laitetaan kuvia Cordobasta:)