Absolutely viimeinen E-burgh plokkaus

Lähtöaamu. On se vaan surkeaa, kun kivat kaupunkilomapäivät on jo takana. Kone lähtee iltapäivällä klo 17.15 ja huoneesta lähdemme puolilta päivin. Aikaa on vielä viimeisiin tallailuihin ja lounaaseen.

Aikani kuluksi voisin naputella eilisestä mielenkiintoisesta nähtävyydestä. Vanhan kaupungin pääkadun Royal Milen varrelta lähtee lukuisia pieniä poikittaisia kujia, jotka johtivat alamäkeen kohti likajärveä laakson pohjalla. Nykyisin tuo järvi on täytetty ja paikalla sijaitsee Princes Garden. Pääkadun varrella oli suurimmat rakennukset ja niiden takana kujien varsilla oli vaatimattomammat talot, monikerroksisia nekin. Kaikkein alimmissa kerroksissa asuivat köyhimmät. Ikuisessa hämärässä, sillä auringon valo ei kujien pohjalle yltänyt. Näitä 'close'ja on edelleen ja useat niistä ovat käytössä. Niitä pitkin pääsee kätevästi oikaisemaan, kunhan vaan jaksaa kulkea rappusia.

Ennen viemäröintiä kaikki jätökset hulautettiin kujia pitkin valumaan alamäkeen ja sinne järveenhän ne kaikki kertyivät. Noidiksi epäillyt sidottiin ja heitettiin hukkumaan tuohon ällöveteen.

Uusia, isoja rakennuksia Royal Milen varrelle rakennettiin ja vanhat talot jäivät joskus uusien alle ja perustuksien sekaan. Tällainen 1600-luvulta säilynyt kuja on nykyään näytteillä. Se on nimeltään Mary King's Close. Opastettu kierros maanalaisilla kaduilla ja rakennuksissa oli mielenkiintoinen. Nykyiseltä katutasolta laskeudutaan muutaman kerroksen verran rappusia ja ollaankin oikeasti vanhan closen varrella. Siellä saa käsityksen kuinka ahtaasti ja ankeasti ihmiset asuivat näissä matalimmissa kerroksissa. Mary King oli leskirouva, joka teki kangaskauppaa ja ompeli. Hän oli menestyvä täti, sillä oli harvinaista, että kuja nimettiin naisen mukaan. Uusi rakennus tämän closen ja neljän muunkin closen päälle rakennettiin 1700-luvun puolivälissä. Ihmisten piti silloin muuttaa pois, sillä maan alla asuminen oli laitonta! Joku sinnikko oli kuitenkin asunut asuntoaan 1880-luvulle saakka.

Kierrokseen sisältyi tietenkin edinburgilaisten tapaan annos mystiikkaa ja kummitustarinoita. Täällä osataan kertoa pirujuttuja ja otetaan niistä kaikki irti.

Täältä kuvia Mary King's Closelta. Itse ei saanut kierroksella kuvata.

Mutta nyt täytyy vaieta ja tapaamme seuraavan kerran ehkä Bratislava/Wien -merkeissä lokakuun 20. päivä alkaen.

Edinburghin ensivaikutelmia

Calton Hill. Tämän vasemmalla puolella on hotellimme.

Matkamme alkoi aamulla kahdeksan maissa Turusta. Ajoimme Tampereen Pirkkalan kentälle ja auto jätettiin lentoparkkiin, josta Ryanairin terminaaliin (kakkoseen) oli n. 300m:n matka kävellen. Säästöä Finnavian parkkipaikkaan terminaalin pihalla koitui 15e, joten ihan huomattava juttu näissä budjeteissa. Ryanairin menestys taitaa perustua juuri tänään kokemiimme seikkoihin. Check-in tehdään kotona netissä ja tulosteiden kanssa pääsee lähes suoraan turvatarkastukseen. Hiukan tiskillä oleva virkailija halusi papereitamme sitä ennen katsastaa. Aikaa ei tuhraannu jonotuksiin. Olimme terminaalissa reilusti ajoissa, joten vähemmän viihtyisän odotuspaikan korvikkeeksi päätimme ottaa kahvilassa oluen. Yllättäen jo tuntia ennen lähtöaikaa kuulutettiin, että alkakaapa porukat tulla portille. Koska kone oli jo tullut kentälle, ei kun uutta lastia sisään. Boarding-jonossa seistessämme kuulimme, että portti sulkeutuu kahden minuutin päästä. Viesti oli, että koneeseen ja äkkiä. Turhaa sitä konetta on maassa makuuttaa.

Suomalaiset ovat varmaan ihanneporukkaa tuollaiselle tehofirmalle. Vauvat, vaarit ja me siltä väliltä olimme koneessa salamannopeasti ja lentomme pääsi ilmaan puoli tuntia etuajassa. Suomalaiset tottelevat kiltisti eikä ketään tarvinnut hakea baarista. Lennon aikana (2h 20min) tarjoilukärryt ehtivät kulkea käytävällä ainakin kymmenen kertaa ja oli mahdollista ottaa osaa arpajaisiin tai what ever. Kaiken kaikkiaan oli aika karua (mutta tehokasta!). Yritimme nuokkua kidutettavina olevien pikkulasten kuoroitkussa ja meidät palkittiin fanfaarilla. Taas Ryanair oli ajoissa perillä! Peräti tunnin aikataulusta edellä.

Lentokenttäseremoniat passintarkastuksineen menivät sutjakkaasti ja lentokenttäbussi toi meidät puolessa tunnissa hotellin läheisyyteen. Ei saatu heti huonetta vaan lähdettiin lounaalle ja palattiin hotelliin puoli kolmen maissa.

Royal mile on puolentoista kilometrin pituinen katuosuus, joka johtaa Edinburgh castlen luota Holyroodin Palacelle. Aikoinaan tämä katuosuus lienee ollut pullollaan hoviväkeä matkalla palatsista toiseen keksivatien äärestä viskikarahvien luokse.

Huoneemme on aika hieno, meidän mittapuumme mukaan. Tyynyjä monin kappalein, kaunis valaistus. 42 tuuman taulutelevisio, kahvin-/teenkeittomahdollisuus, jääkaappi, internetyhteys, erillinen suihkuhuone, kylpyamme, silitysmahdollisuus ja spa 3:ssa kerroksessa. Oih, niin hienoa, mutta takille ei ole eteisessä naulakkoa tai koukkua eikä käytettyä pyyhettä saa kylppärissä ripustettua muualle kuin oven päälle! On tämä niin Posh!

Apex Waterloo Place sai hotellien etuilukisoissa kaikki muut hienoudet,
mutta ei pyyhekoukkuja tai naulakoita.

Nettiyhteys ei ole niitä ripakampia, joten nähtäväksi jää jaksaako tämä myllätä kuvia nähtäväksi. (Jaksoi näköjään ainakin tänään).

Ihmiset ja turistit (!) näkyvät olevan täällä rennolla meinigillä. Ei näy jakkupukua, avokkaita tai muutakaan hienostelua. Olemme siis ihan kuin kanat vedessä. Isot piripintaiset tuopit maistuvat maukkaille ja fish & chips annos upposi hanakasti. Ihan yksittäinen huomio: täälläkin on kerjäläisiä. Ei romaneita, vaan nämä tänään nähdyt näyttävät hätkähdyttävän prototyyppisiltä (hyväkuntoisilta ?) skottimiehiltä. Punertavat hiukset, pisamainen iho ja pahville kirjoitettu kyltti nälästä ja kodittomuudesta. Jotensakin hämmentävää.

Näin lähietäisyydeltä kuunteleva fani on joko tosifani tai kuuro.

Bookkasimme tänään itsemme torstaiksi Timberbushin ylämaan retkelle. Sääennuste näyttäisi suosivan Skotlantia useana päivänä. Toivottavasti pitää paikkaansa.