There are no "short" walks on the Alps

Koča pri Savici 653m-Dom na Komni 1520m- Črno jezero 1300m-  

Koča pri Savici 653m. Kävelyä 16 km. Nousua ja laskua 1100m. Kävelyaika 5h.

Sää suosii. Eipä olisi kannattanut huolehtia etukäteen huonoista ennusteista.

Lihakset tuntuivat eilisen reissun jälkeen suht vetreiltä, joten kauniin aamun innoittamana lähdimme taas mäkeen. Tällä kertaa suunnittelimme tekevämme "pienen" patikan.

Tänään ei ollut utua ilmassa

Automatka Bohinj-järven länsipäätyyn sekä sieltä vielä muutama kilometri kohti Savican vesiputouksia kesti vartin, joten olimme reitin alkupäässä jo hieman yhdeksän jälkeen aamulla. Tarkoitus oli nousta tavisreitti Dom na Komni -nimiselle vuoristomajalle. Polku oli viimeisen päälle rakennettu pengertämällä kivillä ja munkkikasoista päätellen hevosetkin olivat sitä kulkeneet. Syy siihen, miksi näin perusteellinen kävelytie oli aikoinaan tehty selvisi perillä. 1600m:n korkeudessa oli sijainnut Itävalta-Unkarin -aikainen sotilasalue ja kasarmi. Nousua parkkipaikalta kertyi 900m ja polku oli pääasiassa puuduttavaa siksakkia, jossa nousumetrejä kertyi hitaasti. Siksak-kurvit oli numeroitu ja 50:n jälkeen ei enää jaksettu havainnoida. Yhtäkkä numerointi näytti loppuneen, kun reitti muuttui normaaliksi poluksi ja vähän jyrkemmäksi kohti majaa.

Hütte eli Dom na Komni

Dom na Komni oli suuri vuorimajoituskeskus. Nousureitillä tapasimme yhden pariskunnan palaamassa alamäkeen, mutta muita kulkijoita ei näkynyt. Komnin majalla tuuli kylmästi, joten kaffet nautittiin sisätiloissa. Koska tarkoitus oli tehdä tänään pienehkö kierros, emme havitelleet enää laajempia kaarroksia. Kuitenkin päätimme käydä katsomassa vanhaa sotilasaluetta, jonne oli vain vartin matka ja tasamaakävelyä. Avoimessa maastossa näki muutenkin hienosti ympäröivien Juliaanisten alppien huippuja.

 Komnilta oli mukavat maisemat

K:lla alkaa olla sauvakävelytekniikka hallussa.

 Pian lisäämme haastetta ja pistämme purkan suuhun.

Paluu samaa reittiä myöten alas tuntui tylsältä, joten päätimme kiertää pienen kierroksen ja laskeutua laaksoon eri polkua pitkin. Suunnistimme Črno-järvelle, jonka kautta laskeutuisimme  alas parkkipaikkamme lähelle. Matka järvelle oli vaihtelevaa nousuineen ja laskuineen. Varmaan saa laskea parisataa lisää nousumetreihin, sillä sen verran piti välillä punnertaa uudestaan ylämäkeen, vaikka välillä mentiin alaspäinkin. Upea eväspaikka löytyi ennen järveä Orlič-nimisen nyppylän juurelta. Koko Bohinj-järvi oli kirkkaassa auringonpaisteessa jalkojemme juuressa.

Tässä pidimme evästuon

Črno-järvi oli kuin syvän kraatterin pohjalla. Saavuimme sinne yläsuunnasta. Järven kirkas vihreä väri pilkahteli puiden lomasta. Vastaantulijoita alkoi olla yhä enempi. He kiersivät reittiä päinvastaiseen suuntaan. Läheltä nähtynä järvi ei ollut yhtä hätkähdyttävän värinen, kun syvyysvaikutelmaa ei ollut.

Crno Jezeron vesi oli vihreää

Kartan perusteella tiesimme varautua erittäin jyrkkään laskuun, mutta todellisuus oli vähän pahempi. Lähes pystysuoran pudotuksen alapuolella näimme parkkipaikan 600m alempana. Laskeutuminen sujui kiperimmissä paikoissa vaijerien ja kallioon hakattujen rauta-askelmien varassa. "Helpoimmat" kohdat varmisteltiin keho kallistettuna seinämää vasten ja sauvalla välillä tukien.

Täällä ei reittejä ole merkitty vaativuustasojen mukaan. Mielestämme paluumatka

 alas olisi Itävallassa ollut vaikea eli musta.

 Polku oli monessa kohtaa varmistettu vaijereilla.

Kello oli iltapäivällä noin kaksi, kun olimme tällä viimeisellä etapillamme. Ylöspäin oli tulossa monenmoista sakkia. Kaikki (!) kysyivät kuinka paljon matkaa vielä on. Koska oletimme heidän pitävän määränpäänään Črno-järveä saatoimme kertoa jonkinlaisen kohtuullisen arvion. Hieman piti valita sanojansa, kun neljän nuoren seurue oli jäänyt levähdystauolle. He olivat tehneet nousua tunnin ja olivat vasta puolessa välissä järvelle menoa. Heillä oli edessään kaikkein vaikeimmat kiipeilyt. Paljaat jalat sandaaleissa paistoivat silmiimme kuin uikkarit tulipalopakkasessa. Ihme, että olivat päässeet niillä siihenkin asti.

Harvinaisen kesy vuorikauris

Ajoitus oli täydellinen, sillä juuri alamäen viimeisillä metreillä alkoi sataa. Sadekuuro oli kuitenkin vain ohimenevä. Ajelimme takaisin hotlalle ja lähdimme nauttimaan iltapäivän viime hetkistä kylämme kuumaan ytimeen.Voimia riittää vielä futiskisojen seuraamiseen. Olihan tämä helppo ja lyhyt vaellus. Vain viisi tuntia aktiivikävelyä, 1100m nousua ja laskua, 16km kokonaismatkaa.

Ei tämä kuitenkaan mikään hiihtojoukkueen leiri ole. Patikan jälkeen auto

 majapaikan pihalle ja pihalla kuulimme houkuttelevana Ribcev Lazin keskustan Beer Cornerin kutsun. Isosta Lasko-tuopista joutuu kärsimään 2,30 euroa.