16.8.2016

Camden Town ja heipat Lontoolle

 Tower Bridgen vieressä oli Public Viewing olympiakisoja varten


Lauantaiaamuna käytimme lomallamme ainoan kerran Lontoon metroa ja ajelimme noin vartin verran Camden Towniin. Olimme lukeneet ja jostakin kuulleet, että se on mukava ja hiukan erilainen alue Lontoota kuin vaikkapa bisnes city. Etenkin markkinoita kehuttiin.


 Camden Town lauantaiaamuna

Camden Town oli hauska pala tosiaankin erilaista Lontoota ja hyvä, kun tuli käytyä. Yhteistä vaikkapa Tower Bridgen seudulle oli julmettu ruuhka ja se taitaa kuulua olennaisena osana Lontoon miljoonakaupunkiin.




Tätä kirjoitellaan jo kotona eli minilomamme on ollut ohitse jo pari päivää. Viihdyimme Lontoossa enemmän kuin hyvin. Tietysti hienot säät vaikuttavat aina loman onnistumiseen. Aika paljon surkeampaa olisi ollut tarpoa Lontoon katuja jatkuvassa sateessa, joka olisi varmasti vaikuttanut kokonaiskuvaan.


 Myös Camden Towniin riittää ruuhkaa

Klikkaa, niin pääset live-tunnelmiin

Lontoo on siitä mukava paikka, että se on aika edullinen lentokohde. Tosin hintavat julkiset kyydit lentokentiltä kaupunkiin nostavat kokonaishintaa jonkin verran, mutta nehän voi sopivasti "unohtaa". Meidän mielestämme Lontoo on selkeästi edullisempi kuin vaikka Manhattanin alue Nykissä.




 Palasimme kävellen takaisin keskustaan

Ja ne Lontoon pubit: My! Siellä on hienoja pubeja! Täytyy ihan julkisesti myöntää, että taisimme parissa poiketa kävelyjen lomassa. Nyt löytyi varteen otettavia kilpailijoita saksalaisille bierstübeille. Ei tietenkään ohi vielä mene, mutta pistävät jo vähän hanttiin nuo Lontoon tyylikkäät baarit. Lisäksi pubiruoka oli ihan kohtuuhintaista ja hyvää. Ei tosin ruokalautasympyrä toteudu niissäkään, mutta se on taas eri juttu.


Näin se homma etenee ja yksi reissu on taas takana. Lontooseen palaamme varmasti vielä uudelleenkin, kun pää on avattu. Nyt onkin edessä pisin matkatauko aikoihin, kun pitää pari kuukautta odotella reissua New Yorkiin. Synkistellään tässä nyt sitten Suomen syksyä ja lueskellaan muiden matkablogeja iltojemme iloksi. K:lla on tosin tässä välissä todellinen Bundesliigan "superviikonloppu" Saksassa, mutta se ei ylitä tämän blogin kirjoituskynnystä.


Käypä vielä kurkkaamassa Youtubesta 4K-videokooste Lontoon tunnelmista. Linkki aukeaa tästä.

2 kommenttia:

Elina / Vaihda vapaalle kirjoitti...

Näyttää kyllä Camden Town mukavalta. :) En ole oikein onnistunut ihastumaan Lontooseen niillä parilla pikavisiitillä, mutta ehkä olen ollut vain väärissä paikoissa. Huomasin ekaa kertaa, että teillä oli matkailuhistoria tuolla sivupalkissa. Hauska oli havaita, miten teidän matkailuharrastus on kehittynyt vuosien varrella siitä yhdestä "perusmatkasta" lukuisiin matkoihin vuodessa. :D

Jaaskarit kirjoitti...

Näinhän se juuri on mennyt, että Kanaria, Tallinna ja Tukholma kerran tai pari vuodessa oli aikanaan ja nyt on toiset ajat:) Varmaan kuten monella muullakin erilaiset elämänvaiheet ovat vaikuttaneet matkailuun käytettävissä olevaan aikaan ja rahaan. Sitten tietysti internet tuli voimakkaasti mukaan tähän harrastukseen joskus aikoinaan juuri silloin, kun muutenkin meillä "vapautui" enemmän resursseja matkustaa. Tämä meidän näin aktiivinen matkatahtihan on aika "nuorta", mutta tarkoitus olisi yrittää jatkaa tällä linjalla;)

Joo, Lontooseen oli meillä suuri kynnys lähteä. Ei se nyt hienoin kaupunki ole missä on käyty, mutta etukäteispelkojamme parempi:) Se voisi joskus olla ihan kiva kohde yhdistettynä vaikka Englannin maaseutuun tai rannikkoon. Niissä on kuulemma hienoja paikkoja ja käymättä ovat nekin!