1.5.2015

Dublin

 Valistunut arvauksemme on, että alla on Skotlanti ja Highlands

Jaaskarit laskeutuvat ensimmäistä kertaa Vihreälle Saarelle

On se vaan juhlaa lähteä matkalle suoraan omasta kotikaupungista! Heräsimme vasta pari tuntia ennen koneen lähtöä ja kentälle ajelimme vajaa tunti ennen lentoa. Edes välilasku itäsuomalaiseen pikkukaupunkiin nimeltään Helsinki ei haitannut ja reissu eteni mukavasti heräämisestä aina Dubliniin saapumiseen saakka. Tuosta lystistä voi jopa maksaa jonkin verran enemmän kuin Helsingistä lähtevästä lennosta.

 Liffey-joki keskellä Dublinia


Half Penny Bridge. Joskus maailman aikaan tämän sillan
 ylittämisestä piti maksaa puoli pennyä viralliselle valvojalle.

Olemme siis Dublinissa, ihanassa Eiressä. Lyhyet yöunet ja varhainen matkustus vaativat näköjään veronsa, sillä jotenkin pää pyörällä tässä on oltu, vaikka vappuakaan ei juhlistettu. Eniten on ehkä huimannut Dublinin aika huikea ihmisvilinä ja kaupungin eloisuus. Täällä ei taida olla mitään maailmankuuluja nähtävyyksiä eikä tämä varmaan ole maailman kaunein kaupunki, mutta tämän kylän keskusta todellakin elää!



 Dublinin keskiaikainen katedraali

 Kuvan oikeassa reunassa oleva kartta on oikeasti aika turha Dublinin sokkeloisessa keskustassa. Irlantilaisista kokiksista on enemmän apua suunnistamisessa.

Dublin Castle

Perjantaina käveleskelimme muutaman tunnin Dublinin vanhassa sokkeloisessa keskustassa, Liffey-joen eteläpuolella. Suuria turistiryhmiä samoilee kaduilla ja kujilla. Välillä tuntuu, että esim. espanjan kieltä kuulee enemmän kuin englantia. On katusoittajaa, bändejä, taitelijoita ja taikureita joka lähtöön. Dublinin noin 700 pubia takaavat, että ruokaa ja juomaa on saatavilla aina vähintäänkin kohtuullisen välimatkan päässä. Ensimmäinen vaikutelmamme on, että Dublinin vetovoima ei ole kauneudessa tai nähtävyyksissä vaan se taitaa olla irlantilaisessa iloisessa elämän menossa! Tällä teemalla jatketaan!




St. Stephen Green's on mukava puisto keskellä Dublinia

6 kommenttia:

Ääniräätäli kirjoitti...

Kivalta näyttää Dublin! Mää olen seikkaillut yli 10 v sitten Irlannissa Limerickissä, Corkissa ja Kilkennyssä, Dublin oli vain lentokenttäpaikkakunta mun reissulla. Hyvää olutta, paljon vihreää maisemaa ja kosteankylmää oloa on mun muistot. Sekä hauskaa menoa kansanmusiikkipubissa.
Innostuttiin tässä niin, että nyt on varattu matka Gdanskiin Juhannukseksi, jee!

Jaaskarit kirjoitti...

Sanovat, että oikea ja hienompi Irlanti on muualla kuin Dublinissa ja voi ollakin. Nyt ei vaan ehditä muualle:)Kostenkylmää oloa on ainakin tänään luvassa, kun sataa taivaan täydeltä. Lähdemme silti liikkeelle ja lämmittelemme juuri noissa kansanmusiikkipubeissa hyvän oluen kera! Reissaaminen kannattaa aina!

Anonyymi kirjoitti...

Berliinin tuulessa ja tuiverruksessa keväällä viikon viettäneenä voi todella todeta, ettei reissaaminen koskaan valu hukkaan. Teillä on sitä paitsi edelleen d-vitamiini varannot piukassa edelliseltä reissulta! Ainoa mikä valuu on tuo mämmiä muistuttava olut kaupungin tuhansista hanoista:) Nauttikaa sano Likka kun linnunkakassa kieri!

Anonyymi kirjoitti...

Ja taas meidänkin tietämys maailmasta kasvaa! Upean kadehdittavalta näyttää. Just katoin sään, ei ihan mukavalta näyttänyt, mutta teillähän oli suunnitelma sa
teenkin varalle��. Kauniit on kukkaloistotkin. Kyllä te siellä selviätte������ -L-

Anonyymi kirjoitti...

Koska olette seikkailijoita luonteeltanne, suosittelen teille lämpimästi hevosvankkurimatkustamista Irlannissa! Itse kiertelin Kakkois-Irlannissa 10 päivää kolmestaan kahden lapseni kanssa takavuosina, lapset olivat tuossa vaiheessa 11 ja 8, ja reissu oli aivan unohtumaton. Vankkureita ja hevosia voi vuokrata tietyiltä maatiloilta jotka kyllä löytyy googlaamalla (caravan hiking in ireland), vankkureissa voi yöpyä ja niissä on myös pienet keittiöt joissa esim. aamupalan laittaminen sujuu hyvin. Lounaat ja illalliset on kivempi syödä reitille osuvissa pubeissa. Hevosmies/naiskokemus on hyväksi mutta ei välttämätöntä: vuokrattaessa isäntäväki opastaa välttämättömät toimet, ja hevoset ovat niin kouliintuneita kulkemaan reittejään (minne tanansa ei saanut lähteä vaan reittisuunnitelma tehtiin vuokraajan kanssa), että ne osasivat neuvoa jopa silloin kun oma kartanlukutaitoni meinasi kerran pettää. Yöpymisiä varten hevosen omistaja oli neuvotellut maanomistajien kanssa tiettyjä aidattuja niittyjä, joille voi viedä hevosen syömään heinää, ja itse voi majoittua vankkuriin aidan toiselle puolelle. Oli unohtumaton ja leppoisa loma! t. Hevosnainen Helsingistä

Jaaskarit kirjoitti...

Irlannin maaseutukierros on varmasti hieno ja se on suunnitelmissa toteuttaa joku päivä! Meillä toisella löytyy hevoskokemusta, joten tutustutaanpa asiaan. Kiitos vinkistä ja mukavasta kommentista!!