"Hakeutukaa vuorille"

Lauantain lähtölaukaus kohti edessä näkyviä vuoria.

 Buenos Airesin kaduilla oli aika ajoin hiukan vilkkaampaa.

Itävallassa on jo reilun viikon ajan vallinnut helteinen ilmanala ja sitä on taivasteltu televisiossa päivittäin. Lämpötilat ovat olleet 30-40 asteen välillä ja myös täällä Mallnitzissa, noin 1200 metrin korkeudessa, on hellettä riittänyt. Itävallan television meteorologi "huutosmatti" kehoitti ihmisiä hakeutumaan vuorille, jos haluaa viileämpää ilmaa. Olemme tehneet työtä käskettyä myös upean Säuleck-vuoren valloittamisreissun jälkeen. Kahtena päivänä on patikoitu jälleen hienoihin maisemiin ja ilma on ollut erittäin lämmin. Pohdimme vain noustessamme tuota meteorologin neuvoa. Onko meillä ollut erittäin jyrkkää vuorenrinnettä kavutessa 5-6 kilon reppu selässä "vain" noin 30 asteessa kovastikin paljon viileämpää kuin porukalla, joka on istunut Mallnitzin Sporttibaarissa aurinkovarjon suojassa 35 asteessa kylmä juoma edessään? Olemmeko käsittäneet jotain väärin? Voiko meteorologiin enää luottaa?

 Oikeanpuoleinen kaukainen huippu on perjantain 

kolmetonnisemme Säuleck. Vasemmalla Hochalmspitz.

Emme kuitenkaan valita ilmoista. Tämän kuukauden aikana on ollut varmasti parhaat ilmat, mitä meidän alppikesälomilla on ollut koskaan. Koko ajan on ollut erittäin lämmintä eikä pitkiä sadejaksoja ole osunut kohdalle. Muistamme hyvin viime vuoden Tirolin kylmimmän kesän 30 vuoteen. Yksittäiset sadepäivät ovat olleet jopa vapauttavia meille hölmöille, jotka emme osaa pysyä pois vuorelta hyvällä säällä. Olemme aiemmin todenneet, että viikon sadejakson aikana rakkaus harrastukseemme ja Itävaltaan lomakohteena on koetuksella, mutta tänä kesänä tätä ongelmaa ei ole ollut. Hieno kesä ilmankin puolesta.

Hannoverhausin pihalta on mykistävät näkymät.

 Kelpaa siinä sauvoihin nojailla.

Vastapäinen vuorenseinämä on jo Salzburgin puolella, 

Bad Gasteinin maisemia.

Hienon sään innostamana käytimme molemmat viikonlopun päivät hyväksemme,  kuinkas muuten kuin nousemalla taas mahdollisimman korkeille näköalapaikoille. Lauantaina nukuimme herroiksi kahdeksaan ja vasta kymmenen bussilla ajelimme muutaman kilometrin Seebach-laaksoon, jossa reittimme alkoi Ankogel-bahnin ala-asemalta (1300m). Hissi aloittaa kesäkautensa vasta 4. heinäkuuta, joten rinteessä ei ollut montakaan kulkijaa. Kohteemme oli Hannoverhaus 2720m.

Alkunousu 600 korkeusmetriä hissin väliasemalle oli meille tuttua, sillä saman nousun teimme juhannussunnuntaina. Vaikka kävelypolkua johdateltiinkin paikoin metsäsaarekkeiden läpi, oli tylsää laskettelurinteen kipuamistakin jonkin verran. Se on mielestämme vaellusmaastoista epämukavinta. 

Tässä nousunäkymiä. Keskellä kuvaa Hannoverhaus

ja siitä oikealla hissilinjan yläasema.

 Tuttu "hütte näkyy jo" lause ei nyt lohduttanut,

 kun edessä oli korkeusmetreissä 800m jyrkkää laskettelurinnettä.

Toinen nousupätkä väliaseman jälkeen kulki yllä olevan kuvan maisemassa. Avomaastossa aurinko porotti, mutta sentään kävi raikas tuuli. Lumikenttiä sattui reitillemme, mutta täällä ne eivät upottaneet eivätkä olleet louhikon päällä, vaan olivat tiukkaan pakkaantuneita ja kävely niillä oli helppoa. 

Tää on niin tätä!

  Itävallan perusmaisemaa.

Viimeinen 800 metrin nousu väliasemalta kohti Hannoverhausia olikin varsin miellyttävää maastoa. Olimme kuvitelleet sen olevan samanlaista laskettelurinnettä, kuin alempikin osuus. Erehdyimme, sillä maasto oli luonnon muovamaa rinnettä, jossa oli sopivasti pientä kumparetta ja kalliomuodostumia. Niillä on mukava askeltaa. Aika jyrkkää pakertamista rinne silti oli.

Jaaskarit

 K esittelee kuinka kätevä apu sauvoista on puron ylityksessä.

 Mallnitz taustalla laaksossa.

 Mitäs tästä tyylinäytteestä sanotte?

 Muutamat kymmenet metrit alaspäin ihan puhdasta persmäkeä.

 K:n nauru kaikuu varmasti vieläkin rinteessä ja tulipa housut puhdistettua.

Sunnuntaina jo jalka hieman painoi, mutta vielä piti käydä hyödyntämässä kirkkaat kelit. Tällä kertaa ajoimme vaellusbussilla Tauerntaliin, jossa Jamnigalmilta (1700m) lähdimme kohti Feldseeschartea (2714m). Sinne oli aluksi varsin helppoa, loivaa lehmälaitumen ylitystä. Kilometrejä kertyi, mutta nousumetrejä ei niinkään. Koska menomatkan pituus oli vain viisi kilometriä ja ensimmäiset kolme olivat aika tasaista, oli tuhat nousumetriä loppuvaiheessa todella jyrkät. Edeltävien päivien vaellukset tuntuivat rankasti jaloissa ja kaikenmaailman hankaukset ja hiertymät tuntuivat helteisessä ilmassa yhä ikävämmiltä. Schartelle oli kuitenkin päästävä, sillä näkisihän sieltä taas jonnekin ihan uuteen suuntaan. Olemme hulluja!

Mukavaa tasamaata aluksi, mutta loppumatka supertiheää korkeuskäyrää.

Tauerntal aamuisessa autereessa.

Rasitus palkittiin taas. Wurtental patojärvineen.

Oikealla kaukaisuudessa Grossglockner.

Schartella oli suojamaja, jonne olisi voinut vaikka jäädä

yöksi. Jane tutkii majan varustukseen kuuluvaa karttaa.

 Sauva poikki. Onneksi ei luut. Kävelysauvat ovat olleet aivan ehdottomat.

 Pitääkö lähteä hakemaan uudet Münchenistä, sillä täältä ei samaa mallia löydy?

 Seurakunnan sunnuntaijuhliinkin ehdimme vielä.

Grilliruokaa, kansanmusiikkia ja illan päätteeksi EM-finaali

laajakankaalla puistossa.

Monen raskaan patikkapäivän jälkeen tänään oli lepopäivä. Kävimme vain 17 kilometrin lenkkarikävelyn, joka suuntautui Schwussnerhüttelle, jossa nautimme maukkaan lounaan. Iltapäivän aikana tuli jo voimakkaita ukkoskuuroja ja kaikkein paras ja kirkkain säätila taitaa olla muuttumassa. Lämmintä on edelleenkin yli 30 astetta, mutta pilviä on enemmän ja ukkoskuuroja tulee päivän aikana. Ei sillä meille enää ole kovasti väliä, sillä torstaina joudumme matkustamaan takaisin Sloveniaan ja perjantaina lentämään takaisin Suomeen. Pari lomapäivää on kuitenkin vielä jäljellä mukavassa Mallnitzissa!