30.6.2017

Krakova - The End





Juhannuksen vietimme Krakovassa. Olimme lukeneet ja kuulleet kaupungista paljon ylistäviä kommentteja vuosien aikana ja nyt pääsimme itse paikan päälle viettämään pitkää viikonloppua.








Ensin näytti siltä, että Krakovassa ei tiedetä juhannuksesta mitään. Kaupunki kuhisi ihmisiä ja tapahtumia ja suomalaisina luulimme, että siellä ei vietetä juhannusta, kun vissiin kukaan ei ollut mennyt mökille. Myöhemmin meille selvisi, että siellä ei ilmeisesti ole tapana mennä metsään tai yksinäiseen saareen keskikesän juhlaa viettämään vaan hienon kaupungin sydämeen ja jokirantaan. Outoja ihmisiä nuo puolalaiset, viettävät juhannusta kaupungissa?


Kuninkaanlinna
Olemme käyneet Puolassa Gdanskissa, Varsovassa ja nyt Krakovassa. Krakova on kyllä meille näistä ehdoton ykkönen. Tosin Varsovan reissulla olimme joulukuun lopun pakkasilla, mutta siitä huolimatta. Krakovassa oli parasta kaunis vanha kaupunki, juutalaiskorttelin mukavat ravintolat ja näyttävä kuninkaanlinna jokirannassa.

 Kazimierz, entinen juutalaisten kaupunginosa

 Schindler-museo muistuttaa synkästä lähihistoriasta 

Kaupunkia halkova Veiksel-joki näkyi muutenkin oleva erittäin suosittu ulkoilualue laivaravintoloineen ja siellä tuli kuljettua paljon helteisinä päivinä. Veikselin jokivartta oli kiva pyöräillä ja kävimmekin pirteän pyöräreissun Tyniecin luostarissa. Reitti kulki kauniiden maisemien halki ja luostarikin oli tunnin polkemisen arvoinen nähtävyys.

 


 Beertasting

Wodkatasting. Ja ei, nuo eivät olleet samana päivänä.
 Lisäksi kuva suurentaa annoskokoja.
 
Vajaan parin viikon päästä on edessä 100. yhteinen ulkomaanmatkamme, joka suuntautuu taas Alppien Dolomiiteille. Vaellusvarusteiden pakkaaminen käynnistyy ja pääsemme taas lempiharrastuksemme pariin. Lento on Innsbruckiin ja siitä homma sitten jatkuu taas eteenpäin kuukauden ajan normaalisti.

Vuonna 2010 aloitettu Mieluusti Maailmalla -blogimme on tullut tiensä päähän. Tekstejä blogiimme on kirjoitettu 365 ja ne löytyvät sivupalkin linkistä blogatut matkakohteet. Tekstejä on siis yhtä paljon kuin on päiviä vuodessa, mutta ei lähdetä nyt tässä syvemmälle siihen Tapsan kappaleeseen.

Matkailua aiomme toki jatkaa entiseen malliin; yritämme hakea uusia hienoja kohteita ja käydä kertaamassa vanhoja hyviksi todettuja.

Kiitämme lukijoitamme ja kommentoijia. Tästä eteenpäinkin olemme mieluusti maailmalla, mutta pienemmin kirjaimin.

 Tämän blogin viimeinen kauppahallikuva




6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos näistä vuosista, jolloin olen saanut nauttia mukavista päivityksistä. Taas yksi suosikkiblogini loppuu, mutta sellaistahan elämä on. Mukavia matkoja teille.

Jaaskarit kirjoitti...

Kiitos mukavasta kommentista ja hyvää kesän jatkoa!

Soleil kirjoitti...

Kiitos paljon virtuaalimatkoistanne! Olen monta vuotta kulkenut mukananne! Olen aina sanonut, että jo luettu toisen reissu on suuri elämys! :) Jään kaipaamaan näitä juttuja ja reissuja! Kiitos vielä! :)

Itselläkin lopetus on jo vuoden ollut kovin vahvana mielessä. Tänään tulimme kahden viikon vuorilomalta kotiin. Jotakin olen facebookiin laittanut, mutta mielessä nytkin, että lopetanko sekalaiset juttuni tähän.

Kaikkea hyvää ja ihanaa teidän elämään! Mahtavia reissuja ja vuoriretkiä teille toivottelen! :)

Soleil - Suomalaiset karavaanarit maailmalla

Jaaskarit kirjoitti...

Hei ja kiitos Soleil:)

Vuosien myötä into kirjoittaa väheni ja jo jonkun aikaa ollaan tehty lopettamispäätöstä. Loppujen lopuksi on niin vähän ihmisiä, jotka käsityksemme mukaan lukevat oikeasti blogeja. Se vaatii sen, että on kiinnostunut aiheesta ja vieläpä kohteidenkin täytyy puhutella jotenkin. Meille itselle on ollut omasta blogista hyötyä, kun on muisteltu jotain vanhoja matkoja, että miten joku asia menikään.

Mekin ollaan nyt Dolomiiteilla ja kaksi vaelluspäivää on takana ja lähes neljä viikkoa edessä:) Nyt ei vaan enää blogata, mutta henkilökohtaisiin Facetileihin jotain varmaan päivittyy.

Kaikkea hyvää koko karavaanariporukalle meiltä jatkat sitten bloggaamista tai et. Kiitos kommenteistasi vuosien aikana ja on ollut myös mukavaa katsoa blogissasi paikkoja, joissa itsekin on tullut käytyä. Oikein hyvää kesän jatkoa ja onnellista elämää!

Kari ja Jaana

Soleil kirjoitti...

Kiitos Jaana ja Kari! :)

Ainut syy blogin jatkamiseen on se, että laitan itselle muistiin meidän mukavia reissuja. Jotenkin syytän itseäni, että en osaa tehdä kiinnostavia juttuja, mutta ketä nyt matkustustapamme kiinnostaisi, kuljetaan autoilen, ravataan pitkin vuoren rinteitä ja luontokohteissa. :) Se on hyvin pieni ryhmä vain. Tuttuja Suomessa ei reissumme edes kiinnosta. Jotenkin haluan kertoa julkisesti ja laitaa muistiin, siitä kuinka mukavaa voikaan olla aidosti asua uudessa kotimaassa ja se kun haaveista on tullut totta.

Olen onnellinen puolestanne, kun olette siellä Dolomiiteilla! Siellä on niin ihanaa ja kaunista! :)

Anonyymi kirjoitti...

Suuret kiitokset matkapostauksistasi. Harmi kun lopetat. Olen yksi,joka on ollut ihan oikeasti kiinnostunut matkakohteistanne.
Vaeltelen itsekin mielelläni pitkin Alppeja ja kuvistasi löytyy mieluisia tuttuja maisemia, mutta paljon myös uutta.
Erityisesti kuvaukset seuduista ja Hütteistä ovat olleet antoisia ja niistä saa omiin retkiinkin uusia ideoita.
Lukijakunta ei ehkä ole ollut kovin runsas, mutta meille aiheeseen hurahtaneille olet ollut yksi antoisimmista bloggareista.
Lopun kohdeluettelo on hyvä.
Samaa sanoisin Soleilin erittäin informatiivisisistä reissuraportteista.
Kiitos vielä kerran ja antoisia vaellusmatkoja teille. hk