Mittagskogel 3159m!

 Yläkerran väkeä. Omin jaloin 3159m:n korkeuteen nousseet.

 Jaaskareiden uran toinen Dreitausender on nimeltään Mittagskogel 3159m.

Päivä alkoi jo tirolilaisen totutusti auringon paisteessa. Olimme suunnitelleet itsellemme reitin Pitztalin päädystä Mittelbergistä jäätikköjunan yläaseman ravintolaan 1100 metriä korkeammalle. Paikkaan jonne monet hurauttavat lähtöpisteestämme hetkessä. Kiva suunnitelma ja sovimme jo etukäteen, että tänään nautimme patikoinnista emmekä hulluttele. Reitille tulisi mahdollisuus myös poiketa kolmitonniselle huipulle Mittagskogelille, mutta sinne emme tänään edes haaveile. Ei sitä aina tarvitse vouhottaa!

 Tänään otetaan rennosti eikä vouhoteta

Aikaennuste laakson kyltissä oli Mittagskogelille 4½ tuntia. Pari tuntia patikoimme hyvin miellyttävässä maastossa ja tunnelma oli korkealla. Mittelbergistä jäätikköjuna Gletscherbahn kulkee maan alla, joten nousureittiämme ei pilannut hissirakennelmat. Reitti oli normaalin rasittavaa eikä tarvinnut pelätä putoamista rotkoon kuten päivää aiemmin. Matkalla jäätikköravintolaan ei ollut mitään välietappeja, joten siinä mielessä arvioitu 4-5 tunnin reissu oli aika pitkä. Jossakin vaiheessa meinasi hiukan uskon puute jo iskeä, kun reitti johtaa aina vaan eteenpäin eikä odotettua risteystä Mittagskogelille ja jäätikköravintolaan tullut vastaan.

 Mittagskogelkin olisi tuolla, mutta onneksi emme mene sinne  

Pitztal ja Rifflsee takana

 "Hei kaverit, nuo on ne Jaaskarit. Ne on Suomesta tai jostain."

 "Kuitenkin kaukana kaikesta tärkeästä".

Reitti kääntyi sitten jyrkästi ylöspäin, mikä oli kyllä kartastakin luettavissa. Olimme vain kärsimättömiä. Alkoi taas eiliseen verrattavissa oleva uhkajyrkkä rinne. Alkuperäisen merkityn polun oli paikoittain peittänyt lumi, joten jouduimme oikomaan aina näkyvillä olevaan punaiseen merkkiin, joka saattoi olla pystysuoraan 20m yläpuolella. Suorin tie ei näillä maastoilla ole aina kevyin.

 "Tänään onkin kiva, kun ei tarvitse revitellä"

Mikähän se noista väylistä taas olisikaan yli 

seuraavaan laaksoon?

Kipuamisen ja kapuamisen jälkeen olimme  varmaan lähes 3000 metrissä ja  pääsimme solaan joka taas tuntui alhaalta katsottuna uskomattomalta saavuttaa. Mittagskogel oli lähes kosketusetäisyydellä! Ihan pikkuinen matka Dreitausenderille! Samahan se on siellä käydä? Saisimme patikkaurallemme toisen kiistattoman Dreitausenderin, joita täällä alppialueella arvostetaan. Edellytyksenä on, että nouset yli 3000m alppihuipulle ilman hissejä.

 Nousu Dreitausenderiin. Fiktio: Ihanaa tasamaata kukkaniityillä.

 Hyvää tuulta ja ehkä jopa ajottaisia hellyydenosoituksia. Fakta:

 Perhanan kovaa ja kivistä nousua ja kaverin hikinen äässi

 muutaman metrin päässä. Ajottaisia kirosanoja.

Kannattiko nousta jöchlille eli solaan ennen varsinaista huippua?

Puolessa tunnissa kiipesimme ja" hiihdimme" uramme toiselle Dreitausenderille hulppeiden maisemien ääreen. Matka huipulle oli aika rasittava, mutta turvallinen. Joissakin paikoissa lumi oli peittänyt reitin ja jouduimme hiukan soveltamaan.

Ihan pikku kukkula. Kuvauskorkeus 2850m. Ylhäällä Mittagskogel.

 Jospa pistätyisi siellä?

Siitä vaan. Perinteisellä tyylillä kohti huippua.

No menikö se päivä aamuisen suunnitelman mukaan? Eihän se mennyt. Se Mittagskogel vaan oli niin perhanan lähellä, että ei sitä voinut olla  nappaamatta. Emme olleet ymmärtäneet kartasta, että jöchlin ylitys tuo meidät niin lähelle arvostettua Dreitausenderia.

" Mites me nyt tänne tultiin?

  "No, eihän täällä paskemmalta näytä".

Harmittaako, kun alkuperäinen suunnitelma petti? Luulisimme, että vastauksen näkee kuvista!

Dreitausenderi pisti tuulettamaan.

 Paikalla oli myös hissintuomia, mutta heitä ei lasketa Dreitausendereiksi.

T-paita kelit yli 3000 metrissä! Janelle on myönnetty kahden viime päivän nousuista vuoden Tsempparipalkinto. Palkintona on huomenna keskiviikkona kylän myllyllä

 iso olut jokaviikkoisessa leivänpaistotapahtumassa.

Reissu ei ollut edes pitkä, mutta aika vaativa se on parilta viimeiseltä nousuosuudeltaan. Ei onnistu ihan nuudelireisillä. Matka ei ollut pituudeltaan kuin 9,5 km ja nousua tuli 1400 m. Ei kummoisia lukuja, mutta pari viimeistä rinnenousua vetivät pahasti hapoille. Sauvat piti välillä pistää reppuun ja vaijereitakin löytyi kiipeämistä turvaamaan. Täällä on tänä vuonna tavallista enemmän lunta, joka haittaa patikoimista.

Öztalin suuntaan.

Wildspitze 3774m.

Mittagskogelin huipun jälkeen palasimme alkuperäiseen suunnitelmaamme ja menimme Gletscherbahnin asemalle. Soimme itsellemme luxusta ja menimme hissillä alas.

 Vaijeriveijari pouhaa menemään.

Gipfelschnapsit nautitaan aina yli kolmetonnisista. Joskus alemmistakin. Taustalla näkyvät oluet eivät ole meidän eikä tämän blogin tuhannessa kuvassa näkyvä harmaa reppu ole K:n.

 Itävallassa on ihanaa.

Kesän 2013 lukemat: 307 km ja korkeusmetrejä 21600.