Kaksi kukkulaa ja Mallnitz välissä

Keskiviikko: Mallnitz 1191m - Häusleralm 1868m - Lonzaköpfl 2317m - Steinernes Mandl 2168m - Tauernhöhenweg n. 1900m:n korkeudessa - Häusleralm 1868m -Mallnitz.  Nousua ja laskua 1100m

Torstai: Mallnitz 1191m- Gutenbrunn (Tauerntal) 1219m - Hindenburg Höhe 2315m - samaa tietä takaisin. Nousua ja laskua 1100m
 

Ennen hikisiä ylämäkiä poseerasimme kotikylämme

tasalla. Kuvan otti suunnistamassa ollut koululainen.

Eilen keskiviikkona ja tänään lähdimme kävelyillemme suoraan tästä kotikylästämme. Tällä viikolla täällä on eletty vielä hiljaista aikaa turismipuolella, joten vaellusbussien aikataulut ovat vielä aika suppeat. On välillä mukavaa, ettei tarvitse aamulla olla niin aikataulun orja. Siksi on mukavaa, että suoraan asuinkylästä on mahdollista lähteä vaellusreitille.

Häusler Almilla ei ollut ketään.

 Jo ensimmäisenä päivänämme nousimme yhdelle kaupunkiamme vartioivalle huipulle Auernigille. Koska kotiseututuntemus on kaiken A ja O, piti meidän nousta vielä kahdelle muulle huipulle, josta kylämme näkyy ihan jalkojen juuressa. Tosin yli kilometrin suoraan alapuolellamme.

 Pikatarkistus kantapäähän. Taustalla Seebachtal.

Keskiviikon nousu lähti kyläämme lännestä vartioivalle Lonzaköpflille (2317m). Tunnin jyrkähkön, mutta mukavan havumetsäkävelyn jälkeen tulimme Häusleralmille, pienelle laiduntasangolle, jossa oli talorykelmä.  Tälläkin almilla näkyi aikanaan olleen kestitystä, mutta hylätyltä ja autiolta se nyt näytti. Kuitenkin vaelluskarttaamme se oli merkitty ihan ruokapaikaksi. Ainakaan tänä kesänä Alm ei tulisi toimimaan. Muutenkin tämän reitin merkinnät olivat aika kuluneet. Eksymisen vaaraa ei kuitenkaan ollut, joten aina jostain sitten punavalkoinen haalistunut maalaus tuli vastaan, kun suuntasimme todennäköiseen kohteeseemme.

 Tästä vielä n. 400 metriä Lonzalle.

Häusleralmin autiotilan jälkeen alkoi avomaan nousu kohti Lonzaköpfliä. Maisemat alapuolisiin laaksoihin olivat upeat. Ilma oli kuitenkin sen verran autereinen, että kymmenien kilometrien etäisyydessä olevat huiput jäivät udun taakse. Meille sen sijaan aurinko paistoi. Aamulla ihoon hierotut kertoimet liukenivat pois jo kiipeämisen aikana.

 Harjannetta pitkin on aina juhlavaa nousta kohti spitzeä.

Huippu lähenee ja molemmilla puolilla on näköalat.

Lonzalle kiipeäminen oli turvallista ja helppoa. Vaijeripaikkoja täällä Mallnitzissa emme ole tavanneet muutenkaan. Jos vain pohkeissa on potkua, niin perille pääsee. Aika-arvio huipulle kylän pielessä olevassa suuntaviitassa oli 3h.  Alitimme ajan melkein tunnilla. Lonzaköpflille noustessa tullaan ensin tasankomaiselle laajalle ruohoalueelle. Tasangon toiseen päähän Mallnitzin puoleiseen reunaan on pystytetty kivikasa Steinernes Mandl. Sinne emme kuitenkaan vielä menneet, sillä ensin piti päästä ristin juureen lähimmälle korkeimmalle huipulle eli Lonzalle.

Lonzaköpfl  2317m. Edellinen merkintä kirjaan oli kaksi päivää aiemmin,

 joten ei ihme, että vuorella ei ollut ruuhkaa.
 Janen paita kuivui mukavasti taukomme aikana.

Tässä näkymät Dösentaliin, jonka perällä sijaitsee 

Arthur von Schmid -Haus, josta kerroimme edellisessä postauksessa

Huipulla saimme olla ylhäisessä kaksinaisuudessamme. Paita kuivamaan vain ristin vaijerille ja eväät esiin. Harvinaista kyllä, nyt huipulla oli ihan lämmin tuulenvire. Polku kohti Tauerntalia olisi jatkunut eteenpäin vielä korkeammille huipuille. Sinne ei kannattanut lähteä, sillä alastulomahdollisuutta ei järkevän matkan päässä olisi ollut. Palasimme sen sijaan tasangolle ja kävelimme noin kilometrin verran Steinernes Mandlille, kiviukolle, jonka ohikulkijat ovat rakentaneet vuosien saatossa. Tämä rakennelma näkyy majapaikkamme parvekkeelle ja alhaalta katsoen on vaikea kuvitella niiden hikipisaroiden määrää, jotka sinne päästäkseen pitää vuodattaa.

 Huipulta lähdimme kävelemään tuon harjanteen päätyyn.

Matkan varrelta napattua. Täällähän maisemat eivät ole kovin kaksisia,
 mutta näitä täällä nyt on yritetty rämpiä.

Kiviukkoon lisätään nyt Jaaskareiden kivi.

 Vuoden päästä ei varmaan olisi ylettynyt lisäämään kiveä.
 Lisää pituutta heti tai ainakin isommat tuopit.

Ruohoisella vuorenpäällistasangolla kulkiessamme näimme kolme kaurista kirmaavan poikittain edestämme 200m:n päästä. Janea hirvitti, sillä karjaa varten aikanaan pystytetty piikkilanka-aita oli rojahtanut pitkältä matkalta. Mitä jos kauriit juoksevat piikkilankaan? Kauniit näköalat antoivat jopa Dolomiiteille saakka. Näimme parin vuoden takaiset Sella Gruppen hahmot etäisyydessä. Koko reissullamme ei yhtään ihmistä tullut vastaan. Muutenkin koko vuori tuntui aivan hylätyltä ja autiolta. Tulimme alaspäin hieman eri reittiä Häusler Almille ja siitä samaa tietä takaisin kylään.

 Matkalla Hindenburg Höhelle

Illan ukkoskuuro jäähdytti ilmaa ja aloitti tämän seudun epävakaisen sään ajan. Vaikka jalat eilen jo vaimeasti anelivat vapaapäivää ainakin vuorelta laskeutumisessa, päätimme tänäänkin lähteä ylämäkeen. Eihän sitä tiedä, kuinka huonoksi kelit äityvät. Meillä oli vielä valloittamatta kylän kolmas vartiopiste Hindenburg Höhe (2315m).

 Tällä reitillä merkinnät olivat kunnossa.

Ennen vuorelle nousemistamme kävimme hoitamassa kuitenkin vähän myöhässä erään tärkeän asian kuntoon. Itävallassa toimii vuoristopelastamiseen keskittynyt yhdistys. Käsittääksemme se toimii jonkinlaisella vapaapalokuntameiningillä. Vuoripelastusta harjoitellaan ja taitoja pidetään yllä palokuntien yhteydessä. Jos vuorilla sattuu jokin tapaturma tai onnettomuus, voi soittaa hätänumeroon 140. Pelastustoiminta käynnistyy ja tarvittaessa käytetään pelastamiseen helikopteria. Tavanomaiset matkavakuutukset pitää toki olla kunnossa, mutta halusimme sen lisäksi ottaa Bergrettungin vakuutuksen. 22 euron vuosimaksulla tukee Bergrettungin toimintaa ja saa 15 000 euron arvosta vakuutuksen mahdollisten pelastus- ja etsintätoimien varalta. Toivottavasti ei koskaan tarvita. Perheen yhden hengen jäsenmaksu kattaa muutkin perheenjäsenet. Tämän pankkisiirron kävimme maksamassa kylämme Reiffeisen Bankissa. Ja ihmeellistä kyllä: 22 euron jäsenmaksu pankissa maksettuna ei maksanut senttiäkään enempää. Suomalaisten pankkien toimitusmaksuihin puutuneena jäi kyllä vähän myhäilemään tyytyväisyydestä.

 Mallnitz  Hindenburg Höheltä yli 1100 metriä korkeammalta

Pankin portailta käännyimme kohti pohjoista ja Tauerntalia. Kävelimme laaksoa n. 1½ km ja lähdimme nousemaan laakson oikeanpuoleista rinnettä ylös kohti Hindenburg Höheä. Aloituspaikasta silmäykset ylöspäin olivat kyllä aika haastavat. Nousu oli jyrkkä. Siitä vain kuitenkin lähdettiin pikkuhiljaa pistelemään sauvoja havumetsän suuntaan. Alussa tosin oli tuore hakkuuaukea, jonka avoimessa maastossa nousumetrien karttumisen havaitsi hyvin. Aamu oli eilisen ukkoskuuron jälkeen taas aurinkoinen. Kyltissä aikaa arvioitiin Hindenburgille menevän 3h. Meillä aikaa kului 2h 15min. Pakolliset kantapään tsekkaukset piti Janen  tehdä nousun puolivälissä. Compeedit hoitaa kyllä tarvittaessa hommansa pienen matkaa, mutta yli 1000 metrin jyrkässä nousussa ne eivät kestä vaan hieraantuvat liimaksi. Tuo liima sitten tarttuu sukkaan, eikä lähde pesussa. Sitten kun on sukassa kantapään kohdalla valmiiksi liimaa, on aika pelättävää että se aiheuttaa taas rakon. Mikä oravanpyörä!

Jylhät maisemat Ankogelin suuntaan.
 Onko varmasti tarpeeksi topakka asento?

Mahtava eväspaikka. Ja mahtavat eväät! 

Gamskarlspitz 2833m

Hindenburg Höhelle on rakennettu nimihenkilön muistomerkki vuonna 1915. Se näkyy alas laaksoon selkeänä, mutta niin ylhäällä se on, että laaksosta ei erota onko sen ympärillä ketään. Mekin saatoimme siis ihan  vapautuneesti taivutella suomalaisargentiinalaisitävaltalaisen perinnetangon muistomerkin vierellä ilman pelkoa, että kukaan näkisi. Ketään ei taaskaan tullut vastaan vaellusreitillä.

Nautimme K:n keittämät maukkaat gulassimakkarakeitot termospullosta ja nautimme näkymistä. Muistomerkin äärellä oli suorastaan lämmin, vaikka ympäristössä muuten kävi navakka tuuli. Tällä kertaa lähdimme suosiolla samaa tietä takaisin. Rengasreittikin toista kautta olisi ollut mahdollinen, mutta hieman arvelimme sään kehittyvän sateen suuntaan. Ja totta puhuaksemme: viiden päivän peräkkäiset vaellukset alkavat jo vähän tuntua kintuissa.

Tämä velotaksi kuuluu Kärnten Cardin haltijoiden käyttöön ilmaiseksi.

Tuleeko meillä riita siitä kumpi saa ajaa vai kumpi saa olla kyydissä?
 Huomattavan alennuksen saisimme myös Segwayn käyttöön
 ja voisimme ajella kuten Fredde suosikkisarjassamme Onnea onkimassa.