Bad Gastein ja Reisseckin vuoristojuna

 Pilvet roikkuivat patojärven yllä tänään aamutuimaan.

Juhannuksen jälkeiset päivät ovat olleet täällä epävakaiset. Sää kylmeni selvästi tulopäivistämme yli viikko sitten. Se kävi suunnitelmiimme kuitenkin hyvin, sillä alkupäivinä mentiin joka päivä niska limassa kaikki lähivuoret ylös ja alas.

Bad Gasteinissa on isot korkeuserot.

Maanantaille säätiedotus lupasi sateista, joten päätimme pitää vapaata patikoinnista. Onhan tässä toivottavasti vielä aurinkoakin luvassa. Mallnitz on pieni kylä, mutta sillä on suuri merkitys rautatieyhteyksille. Reilu sata vuotta sitten keisari Frans Joosef ensimmäinen rakennutti kahdeksan kilometriä pitkän tunnelin Hohe Tauernin vuoriston läpi. Vuoriston huipulla menee myös kahden osavaltion rajan. Pohjoisessa on Salzburg ja etelässä meidän oleilupaikkamme Kärnten. Radalla on runsaasti liikennettä. Tavarajunat ja matkustajajunat ohittavat kylämme taajaan. Lisäksi autoilijoilla on mahdollista säästyä kiertämästä vuoristo ajamalla autonsa junan kuljetusvaunuun (Tauern Autoschleuse) ja kahdeksan kilometrin päässä taas jatkaa matkaa vuoren toisella puolella.

 Kauniilla ilmalla kävelyreitit putouksen 

vaiheilla ovat varmaan viehättäviä.

Mekin päätimme käydä Salzburgin läänissä vuoren toisella puolella Bad Gasteinissa. Asemamme on niin pieni, että lippuja saa ainoastaan automaatista. Matka kuuluisaan kylpyläkaupunkiin maksoi kahdelta hengeltä edestakaisin 12 euroa.

Ei ollut yllätys, että sateisesta Mallnitzista junan ajettua tunneliin oli samanlainen ilma vastassa viiden minuutin päästä, kun sukelsimme tunnelista ulos. Tarkoituksemme oli tutustua kaupunkiin erityisesti siinä mielessä, minkälaisia vaelluksia siellä voisi tehdä. Bad Gastein on jylhän vesiputouksen varrelle rakennettu kaupunki, joka on perinteikäs kylpyläkaupunki, jossa kuninkaalliset (mm. ihana keisarinna Sissi)  ja taiteilijat kävivät elpymässä thermaalisen veden  ansioista. Kaupunkia hallitsevat jyrkkään rotkon reunaan rakennetut korkeat hotellirakennukset, jotka loistonsa päivinä ovat varmaankin olleet upeita. Nyt keskustassa näkyi valitettavan useita autioita ja rapistumaan päässeitä entisiä hienoja taloja. Bad Gastein ei totta puhuen tehnyt meihin mitään erikoista vaikutusta eikä se varmaan ole vaelluskohteidemme kärkipäässä. Se ei johdu siitä, että kaupunkia ympäröivillä vuorilla ei olisi varmaankin hienoja reittejä. Sen sijaan meille jäi tuntuma, että kaupungista ei pääse ylös vuorille ilman hissejä tai pujottelumäkeä kävelemällä ja se ei ole meidän juttu. Voimme olla väärässäkin, mutta tuollainen näppituntuma jäi muutaman tunnin visiitin jälkeen.  Kaupungissa on muuten aivan erikoisen suuret korkeuserot.
 
Iltapäivällä hyppäsimme takaisin junaan. Sade saatteli meitä. Kahdeksan kilometrin tunnelin jälkeen putkahdimme omaan kyläämme ja aurinko sädehti sinitaivaalta. Eipä silti, juuri oli tullut aika mojova ukkoskuuro, sillä tiet lainehtivat ja laakson suunnassa näkyi menevän musta saderintama. Sadetta saatiin myös pitkin iltaa ja tuuli oli varsin viileä.
 

 Ensimmäiset kolme väliä kuljettiin funicularilla

Viimeiset kilometrit puksuteltiin lelujunalla.

Keskellä näkyvä harjanne tuntui sopivalta kohteelta,

sillä paluujuna alaspäin oli valittava bussiaikataulujen mukaan.

Tämän päivän retkikohteemme oli alaspäin omaa laaksoamme Mölltalia n. 15 km. Reisseckiin. Sieltä lähtee suoraan vuorenrinteeseen raiteita pitkin kulkeva funiculaari, vuorijuna, joka vie 719m:n korkeudesta 2200 metriin. Kärnten Cardilla saamme matkustaa busseissa ilmaiseksi ja myös tuo vuorijuna kuuluu Kärnten Cardin piiriin. Pelkkä meno-paluu vuorijunalla olisi maksanut 19e/hlö, joten Kärnten Card oli oiva valinta jälleen. Vuorijunan asemalle saavuimme vaihdettuamme bussia kahdesti. Vuorijunan lippua ostaessa piti jo ala-asemalla päättää, mihin aikaan haluaa tulla alas. Meillä ei ollut vaihtoehtoja, sillä olimme takaisinpäin mennessäkin bussiaikataulujen armoilla. Huipulla oloaikaa meillä oli reilu kolme tuntia.

 Harjanne näkyy jo lähempänä.

Täällä ovat olleet maalarit liikkeellä usemman pensselin kanssa.

Vuorijunassa mentiin kolmen väliaseman kautta yläasemalle, jossa oli vielä vaihto vanhanaikaiseen kapeavaihteiseen "tavalliseen" junaan. Kaikkiaan ylämäkiajo kesti 35min. Maisemat olivat huimat. Välillä kaltevuus ylämäkeen mennessä oli jopa 82%. Täytyi vain luottaa, että jarrut oli kunnossa.

 Ihanaa kun taas paistaa. Kyllä kelpaa hiihtäjän hiihdellä.

Mitähän kohta näkyy?

No, ei tämän kummempaa!

 Vaan johan sitä tuossa jo onkin?

Viimein yläasemalle päästyämme, lähdimme innokkaasti kohti väljempiä alueita. Olemme tottuneet jo niin rauhalliseen ympäristöön, että junaruuhka meinasi vähän hämmentää. Nousimme paikallisen energiatarpeen lähteelle, patojärville. Sieltä vaelsimme muutaman kilometrin matkan kohti Riekentörliä (2525m), josta oli näkymiä pohjoiseen.

Patojärvet

 K pohtii sähkön syntyä. Sadetakille ei ollut tarvetta,

 mutta antaa kuulemma kuviin kauniimmat värit?

Nousumetrejä ei ollut kuin muutama sata ja muutenkin tämän päivän kävelysaldo jäi pieneksi. Pilvet kuitenkin väistyivät päivän mittaan ja saimme hienoja näkymiä Tiroliin sekä Hohe Tauernin Grossglocknerin suuntaan. Muutaman viikon hissittömiä vuoria kulkeneina saimme taas muistutuksen hissillisten vuorien hyvistä ja huonoista puolista. Helppo mennä ylös ja alas, mutta pirusti porukkaa ja joka paikkaan saa jonottaa, kaikki kestää. Lisäksi puuttuu se hengästyminen ja hiki. Patikoinnin meininki.

Näppäys vuorijunan yläasemalla hissin lasin läpi.

 Zoomaus edellisestä. Itävallan korkein vuori,
Glossglockner on ihan naapurissamme.