28.6.2015

Rotwandhütte ja oikeesti pikkupatikka

 Rotwandhütte oli perjantain kohteemme

Sääennusteet tuntuvat täällä pitävän paikkansa. Paranemaan päin koko ajan. Perjantaina palauttelimme lihaksiamme ja pitäydyimme ihan pikku kävelyssä. Käväisimme Rotwandhüttellä täydentämässä vuorikierroksen, joka edellisenä päivänä jäi vajaaksi. Reissullemme tuli mittaa vain noin 8km ja 600 korkeusmetriä. Sellainen mukava pieni patikkareissu, jollaisia luulimme tekevämme enemmänkin silloin, kun päätimme alkaa viettää koko kesälomiamme näissä maisemissa, mutta eihän se ihan ole onnistunut. Reissut tuppaavaat venymään pitkiksi, mutta ei se mitään. Huonomminkin ihminen voisi aikaansa viettää.





Karer Passista nousimme ylös Rotwandhüttelle vajaat 600 metriä. Loppupatikka oli tasamaata tai laskua mukavissa maisemissa. Reittimme toiseen päähän Paolinahüttelle pääsee hissillä, joten Hirzelweg-niminen reitti on suosittu ja sillä on paljon kulkijoita. Ei ihme, maisemat ovat hienot ja reitti helppo, jos tulee hissillä ylös.


Baita Pederiva Rotwandhütten naapurissa oli kahvipaikkamme



 Näkyvyydessä tai maisemissa muutenkaan ei ollut moittimista

 Toiselle viikollemme täällä Tiersissä on luvattu yhä hyvää ilmaa, joten patikointireissuja on tiedossa. Siksipä perjantaina ajelimme ihan puolivaloilla ja lauantaina kävimme Bolzanossa täydentämässä patikointivarusteitamme. Ei täällä varmaan juurikaan edullisempaa patikkavarustetta ole kuin Suomessa, mutta valikoimat ovat aivan eri maailmasta.

 Eteenpäin, mutta silmäys taaksepäin

Hirzelweg

Christomannos Denkmal. Ihan kuin täällä ei olisi
 muutenkin ihmeteltävää niin reitille on pykätty tuollainen.



Iltapäivän otimme sitten rennosti




7 kommenttia:

Soleil kirjoitti...

Ihania kuvia jälleen ja kyllä siellä on kaunista.
Kyllä on hieno asia, kun saatte tuolla kulkea taivas sinisenä. Toivoin teille sitä ja olen niin kiitollinen, kun saitte sen. Meilläkin oli lämmintä, jopa yli kolmekymmentä, mutta ne iltapäiväsateet vähän riesana. :)

Jaaskarit kirjoitti...

Kiitos :) Olemme olleet täällä Alppialueeella tosiaan nyt kahdeksana kesänä ja mennyt viikko on ollut ilmoiltaan varmasti yksi parhaista! Yhtenä iltana tuli niin voimakas ukkos- ja sadekuuro, että sitä katseli ihan ilokseen, kun tiesi sen olevan hetkellistä. Hyvää ilmaa on luvattu tällekin viikolle, joten näyttää ihan mukavalta!

Anonyymi kirjoitti...

Luettu! Kiva lintu siellä kivellä, aika yllättävää varmaan. Meillä on vieraita, muut meni golfaamaan, mä meen lonkkalääkäriin. Kaunis, lämmin kesäpäivä. Näitähän on odotettu.

Jaaskarit kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jaaskarit kirjoitti...

Täälläkin kauniit kesäpäivät jatkuvat vaan ja vaan. Toivottavasti niitä riittää tulevillekin viikoille!

Unknown kirjoitti...

Kelit ja maisemat todellakin hellivät teitä, toivottavasti jatkuvat samanlaisina tulevilla viikoilla!

Jaaskarit kirjoitti...

Kiitos, sitä mekin täällä ihan täysillä toivomme :) Varmaan yksi parhaista viikoista koskaan täällä Alpeilla.