Tämän postauksen aidot Havaijin kuvat ovat ystäviemme
nappaamia parin vuoden takaiselta reissultaan.
Talvimatkamme alkaa olla käsillä. Syksyllä etsiskelimme pitkään mieluisaa kohdetta helmikuulle, mutta oikein sopivaa ei tuntunut helpolla löytyvän. Viimeksi olimme idässä Singaporessa ja Malesiassa ja nyt teki mieli länteen. Karibialta ei oikein tuntunut löytyvän matka-aikataulultaan meidän lompakolle sopivaa kohdetta. Florida on kiva, mutta siellä olemme jo olleet. Eräänä syysiltana vietettiin koti-iltaa keltaisessa keittiössämme. K spekuloi mahdollisia lomakohteita ja Jane vaivasi pizzataikinaa. Lähes tuskallisen jahkailun lomaan Jane heitti: "No, mentäisiinkö sitten vähän pitemmälle, Havaijille." Lentobongari K teki työtä käskettyä ja Bingo! Näin se oli, American Airlinesin tarjouskampanja teki tehtävänsä ja parin tunnin kuluttua sähköpostissa oli vahvistus lentolipuista Helsingistä Honoluluun. Ei mennyt jahkailuksi. Hintavertailun vuoksi lennot esim. Bangkokiin samaan ajankohtaan olivat yhtä kalliita (tai halpoja) kuin lennot Honoluluun.
Ollapa Hesasta suora reitti Havaijille! Suora lento
pohjoisen pallonpuoliskon yli olisi vain 11 000 km pitkä.
Eikö tuota reittiä tosiaan kukaan ole meitä ennen huomannut?
Havaijisaaret ovat saariryhmä Tyynellä valtamerellä ja sillä on kahdeksan pääsaarta.Tämän USA:n viimeisimmän osavaltion pääkaupunki on Honolulu Oahun saarella, jonne lennämme ensimmäiseksi. Matka Helsingistä Honoluluun kestää noin 25 tuntia.
Tämä reitti takaa vähän jaloittelumahdollisuuksia eri lentokentillä.
Matkaa tulee 14 000km. Olemme paatuneita hiilijalanjälkiin nähden.
Honolulun Waikiki Beachin rannalla odottelee
ensimmäinen hotellimme Aston Waikiki Circle
Pidempään kuin lentolippujen ostamista jahkasimme itse matkan sisältöä. Olemme reissussa 3 viikkoa, joista 19 päivää perillä Havaijilla ja lentoihin kuluu vuorokausi suuntaansa. Lopulta päädyimme siihen, että ensin oleskelemme 6 vrk Oahulla aikaeroon totutellen ja Honolulun suurkaupunkiin tutustuen.
Waikiki-beach iltapäivällä 15.42. Suomessa klo on 03.42 yöllä. Melkein varttia vaille neljä.
Mitäs tuumaat, lähtisitkö huoneeseen pimennysverhojen taakse nukkumaan,
koska alati pimeässä Suomessa on yö?
koska alati pimeässä Suomessa on yö?
Oahulta lennämme Mauin saarelle, jossa olemme myös 6 vrk. Mauilla meillä on käytössä vuokra-auto, jolla pääsemme liikkumaan kätevästi saarella. Mauilta palaamme viimeiseksi viikoksi takaisin Oahulle, jossa tällä kertaa otamme myös vuokra-auton ja pääsemme tutustumaan paremmin saaren muihinkin osiin.
Havaijin saaret. Jaaskarit hengailevat Oahulla ja Mauilla.
Pysy mukana reissulla!
Pysy mukana reissulla!
Vaihtoehtoina pohdimme käymistä lisäksi Kauin tai Big Havaijin saarella, mutta ajattelimme, että loma saattaisin mennä liian levottomaksi. Liikaa siirtymisiä, joihin aina kuluu arvokkaita matkapäiviä. Emme ole maa- tai kohdebongareita, tärkeintä on olla kunnolla siellä minne menee!
Road to Hana odottaa meitä Mauin saarella. Kyllä, tuo "ura" vuoren rinteessä on maantie,
jota pidetään yhtenä hienoimmista maailmassa.
Merikilpparit taitavat olla Havaijin peruskamaa, mutta merestä hyppelehtiviä
ryhävalaita haluaisimme tosiaan nähdä!
Suurin toive olisi kuitenkin nähdä Havaijin vesissä talvehtivia ryhävalaita. Näkisipä edes vähän valaan selkää sen tullessa hengittämään. Tai sitten vaikka komea kosiohyppy. Niin, tämä kaikki tietysti sen mahdollisimman törkeen värisen havaijipaidan hankkimisen lisäksi...
Ensi kesänä Auran rannoilla harmaa ei ole enää muotia.
Illanvieton ohessa kuvasimme kaverin havaijipaidan.
Sopisiko K:lle samanlainen punainen tai keltainen?
Harmaata väriä ei tunneta Havaijilla.
Harmaata väriä ei tunneta Havaijilla.
Viimeisen viikon työrutistus on vielä edessä ja lauantaiaamuna 8. helmikuuta startataan matkaan. Jos kaikki menisi putkeen niin sikäläistä aikaa lauantai-iltana saattaisi olla yömyssyn paikka Honolulun Waikiki beachilla. Ja nyt emme tarkoita myssyllä pipoa. Toivottavasti seuraava blogipäivitys tulee noin viikon kuluttua Honolulusta!
4 kommenttia:
Mahtavaa! Tuo paita on muuten upea :D. Ostakaa ihmeessä noin komea paita tuliaiseksi Suomeen!
Hauskaa reissua!
Oi että! Nyt on mielenkiintoista :) Itsellä tuo Havaiji on niin kaukainen haave, että siitä tulee lähinnä vitsailtua tyyliin "joo, lähetääks Havaijille?" kun Suomessa vielä asusteltaessa satoi räntää vaakasuoraan :D Mutta mikäs ettei jos lennot irtosivat samaan hintaan kuin Bangkkariin! Ehkä haave on toteutettavissa! Ja voi että mitkä patikointimaastot! Vaikka Kanaria on upea patikkakohde, niin voi olla että Havaiji vetää pidemmän korren ;)
Terve Teea,
Paidan hankkimiseen on ihan sitouduttu! Harmi, että kaveri kerkesi ostaa noin hienon. Ei viitsi ostaa ihan samanlaista, ettei olla samiksia :)Eiköhän sieltä vielä joku mukava jäänyt meillekin! Kiitos, toivomme, että matkasta tulee mukava.
Hei Tiina,
Lentojen hinta oli yllätys meillekin, mutta silloin oli tosiaan joku tarjouskampanja AA:lla. Joskus käy tuuri. Sitten taas jouduimme maksamaan vähän enemmän Mauin lennoista, kun ei ollut amerikalaista luottokorttia eli joskus voittaa ja joskus häviää. Kyllä suunnitelmissa olisi vähän patikoidakin, toivottavasti onnistuu. Onnea muuten lisävuodestanne siellä Espanjassa, upea juttu!!
Lähetä kommentti