Sunnuntaiaamun markkinat Santa Catalinan puiston viereisellä kadulla
Sunnuntai Las Palmasissa sujui mukavasti kävellen. Pahin talvimyrsky oli tyyntynyt ja aurinko paistoi ajottain kovinkin mukavasti. Pilvisellä hetkellä taas piti vetää takkia ja fleeceä niskaan eli helle ei ollut vieläkään.
Kävelymatkalla Veguetaan bongailimme potentiaalisia vuokra-asuntoja pian koittaville eläkepäiville.
Nämä näkymät löytyivät Pio XII kadulta.
Parque Doramas
Sunnuntai olikin oiva päivä pitkälle kävelyretkelle täällä. Satuimme aivan sattumalta yksille markkinoille ja kahteen musiikkikonsertiin. Konserteissa paikalliset ryhmät soittivat ja lauloivat ilmeisesti kanarialaista musiikkia, joiden sanat ja tanssirytmin ihmiset tuntuivat osaavan. Rytmi meni kengän alle ja jalka rupesi naputtamaan. Emme sentään intoutuneet itse tanssimaan, vaikka etenkin Santa Anan kirkon takana mukana olleet paikalliset niin tekivät.
Parque Doramasin perinnekeskus, Pueblo Canario tarjosi sunnuntaina
kansantansseja ja musiikkia. Hienoo oli, mutta ehkä vähän yläkanttiin.
Espanjalainen bodega- ja tapaskulttuuri on tällä matkalla taas kerran toimivaksi todettu etenkin kovasti kävelevälle kaupunkituristille. Mukavaa pistäytyä sisään paikallisia kuhisevaan baariin ja tilata tiskiltä pieni suolapala ja pieni juotava. Rahaa tiskiin, ruoat ja juomat naamariin ja taas menoksi. Ei tarvitse mennä tunniksi ravintolapöytään istumaan ja palvelua odottamaan, jos sellaista ei juuri sillä hetkellä kaipaa. 10 pistettä tapaksille ja bodegoille.
Plaza Pilar del Nuevolla sen sijaan oli hieman maanläheisempi
meininki ja enemmän meidän makuun..
Tämän porukan naissolistit olivat kertakaikkiaan upeita!
Orkesterin tahdintaputtajilla täytyy olla kämmenlihakset terästä
Maanantaina hyppäsimme aamulla jälleen bussiin ja ajelimme Arucasin kylään tunnin bussimatkan päähän sisämaahan päin. Olipa muuten todella kaunis vanha keskusta kylässä! Aurinko paistoi sinitaivaalta ja talvimyrsky oli muisto vain. Arucasissa olisi voinut vierailla kuuluisassa rommitehtaassakin, mutta mehän emme ole niin rommin perään.
Arucasin hieno katedraali
Vanhaa Arucasin keskustaa
Arucas vasta heräili puolilta päivin.
Pyörimme keskustassa tunnin ja jatkoimme seuraavaan kohteeseen Firgasiin bussilla. Firgas ei ole kaukana Arucasista, mutta mutkaisilla vuoristoteillä suuren bussin kuljettaminen ei ole hätäistä hommaa ja aikaa siihenkin väliin tuhrautui välimatkaan nähden.
Firgasista on mukavat näkymät saaren rannikolle.
Las Palmaskin näkyi, mutta utuisena.
Firgasin kirkko ja joulukuusi
Kanarian Paseo on varmasti Firgasin kylän kuvatuin kohde
Mitä? Miten niin jotain puuttuu tai on unohtunut bloggauksesta? Ruokakuva? Ei toki. Olemme yhä pysytelleet kohtuullisissa eväissä.
Katkarapuja valkosipulilla ja korianterilla. Gambas ajillo.
Suosikkipaikkamme Ca´Manolin tarjoaa tilannekomiikan lisäksi mahtavaa purtavaa. Jos joku muistaa Serranon perhe -nimisen tv-sarjan niin tässä baarissa löytyvät Fiti ja Santi potenssiin 10.
Diego alias Manolin juoksee tiskin takana ja ehtii joka paikkaan.
Näin se on, että lomamme loppu on nurkan takana, mutta emme tälläkään kertaa valita. Keskiviikkoiltana lähtee paluulentomme pimeyteen. Mukava arki kolmanneksi kalleimmaksi tutkitusssa EU-maassa on edessä. Olemme tyytyväisiä lomaamme ja nautimme etenkin espanjalaisen suurkaupungin katukuhinasta ja auringon valosta. Kanarialla kannattaa tutustua muuhunkin kuin suosituimpiin hiekkarantoihin!
Pahimpaan matkakuumeeseen lueskelemme opasta
muutaman viikon päässä odottavasta kohteesta
2 kommenttia:
Luettu ja hyväksi havaittu! Paitsi eläkeläistoiveosuus. kärsikää vain työtä ja tuskaa noin parikymmentä vuotta! Ha, haa....
Ei sitä enää niin kauan pidä kärsiä ja mehän varaudumme aina kaikkeen vähintään hyvissä ajoin!
Lähetä kommentti