Rastkogelista Rastkogelille

Hiehot hommissaan Penkenillä 2000m:ssä

Eilinen päivä vaati veronsa illalla. Olimme ajatelleet mennä katsomaan ja kuuntelemaan Suomessakin erittäin tunnettua zillertalilaista Die Haderlumper-nimistä bändiä, mutta emme jaksaneet. Istuimme parvekkeella ja katselimme Zillertalin laakson pimenevää iltaa eikä ollut potkua lähteä yhtään mihinkään. Olimme vaan perhanan tyytyväisiä, että saamme olla täällä.

Noilla Hintertuxin jäätiköillä lasketellaan ympäri vuoden

Aamulla kaikki oli taas toisin. Kello oli soimassa 07.00, mutta ylhäällä oltiin jo ennen kellon soittoa. Olimme päättäneet lähteä tänään Penkenin vuorelle ja mennä ylös 2000 metriin hissillä, koska senkin jälkeen tiedossa oli ihan reipas patikkareissu. Ensimmäinen hissi ylös Penkenille lähtee 09.00 ja sitä ennen oli käyty leipomossa hakemassa tuoretta leipää, kaupassa hakemassa muita tykötarpeita ja hoidettu muut normaalit aamutoimet. Siltikin jäi aamulla puolisen tuntia ylimääräistä aikaa, joka kului kotona vaelluskengät jalassa hissin lähtöä odotellen. Meiltä kun on minuutin matka Penkenin hissiasemalle. Mutta kuitenkin, onko lievää innokkutta havaittavissa vielä yli kuukauden reissussa olon jälkeen?

Tuolla vuorella olimme Gamshüttellä

Penken on vuori tässä Mayrhofenin kylän kupeessa. Se on selkeästi "lasketteluvuori" ja hissejä menee ylös runsaasti ja se taas tietää runsaasti porukkaa käveleskelemässä ylhäällä. Nämä lasketteluvuoret ei ole meidän suosikkeja patikoinnissa, koska reitit on tylsiä ja väkeä on paljon. Reitit kulkee useimmiten laskettelurinteillä tai niiden huoltoteillä, joten ne ei ole mitenkään mukavia. Mutta kun tarpeeksi pitkälle jatkaa niin jotenkin se porukka vähenee ja tiet muuttuvat poluiksi. Ja pidot paranee. Se nähtiin taas tänään.

Kohteenamme oli Rastkogel-niminen vuorenhuippu aika kaukana Penkenalm-nimiseltä hissin pääteasemalta. Opaste lupasi, että sinne pääsee 4 tunnissa. Korkeuseroa Penkenalmille tulee kartan mukaan 700 metriä, mutta latumestari oli ollut pahalla tuulella ja tehnyt välille tarpeettomia laskuja, jotka sitten piti nousta takaisin. Kävellen. Tuumailtiin, että pitäisi olla sellainen vaeltajasopimus, joka takaisi, että noustuja metrejä ei saa turhan takia "nollata" kävelyttämällä alaspäin. Saavutettuja etuja ei voi menettää. No kuitenkin sen verran noita latumestarin erikoisia oli, että varmaan kilometrin verran on tänään noustu ja toinen laskettu.

Matkan ensimmäinen pikku huippu Wanglspitz 2420m.
Joku japanilainen otti kuvan vaikka ne yleensä karsastaa valokuvaamista.



Tässä ollaan jo yli 2500 m:ssä ja polkua vielä piisaa.

Mutta ei me itketty. Ilma oli mainio ja maisemat mahtavat. Noin 3 tunnin päkertämisen jälkeen tulimme kohteeseemme Rastkogelille ja sieltähän se maailma aukesi. Ilma oli tuolloin hiukan pilvinen ja utuinen, mutta hyvin näki kuitenkin. Saimme korvauksen toissapäiväiselle sumujen vaellukselle näkemällä Tuxin laakson perimmäiseen kylään Hintertuxiin saakka. Lapinlahden Lintuja lainaten: "Nyt ei vituta enää yhtään". Se toissapäiväinen.

Jane näyttää sumupäivämme kohdetta. Otimme vahingon takaisin. Meille ei ryppyillä.


Tämä varsinainen viimeinen nyppylä putkahti esiin ihan salakavalasti.
Eli vielä on kolme varttia matkaa ja risti huipulla on tavoite.

Loppuosa reitistä oli merkitty mustaksi, eli vaikeaksi.
Selkeää polkua ei aina löydy ja jyrkimmissä paikoissa piti ottaa käsillä kallioista tukea.


Ihan uudet näköalat. Taustalla Inn-joen laakso, jonne matkaa noin 40km.


2762m ja korkein huippu tällä lomalla

Italian suuntaan näki niin pitkälle, että katseltiin samoja vuoria kuin kuukausi sitten Val Gardenassa, mutta eri kantilta. Inntal näkyi mainiosti ja olisimme nähneet Innsbruckin, mutta joku oli siihen rakentanut vielä korkeamman vuoren eteen näkösuojaksi. Täältä on Innsbruckiin noin 70 km.

Italian lumihuippuja

Takaisinhan sieltäkin oli tultava. Teimme reitti- ja oman kuntoarviomme ja totesimme, että viisainta tulla samaa reittiä takaisin. Hissilipusta ei ole hyötyä, jos ei ehdi paikalle ennen viimeistä klo 17 lähtevää hissiä. Siihen kuitenkin hyvin ehdittiin ja teimme vielä hiukan kauppaakin hissiasemaa edeltävällä Almilla molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Hissillä alas ja naapuritalon lihakaupasta savupaistisämpylät pahimpaan nälkään. Hieno reissu. Taas kerran.

Paluumatka huipulta alas alkaa

Rastkogelista Rastkogelille? Asuinhuoneistomme nimi on Rastkogel. Nyt lähdetään kuuntelemaan VuoriCasanovia eli Die BergCasanovas-bändiä. On kuultu jo kertaalleen, mutta soittavat ihan meidän mieliksi tuossa naapurissa. Hyvää musaa ihan suomalaiseenkin makuun. Tai riippuu mistä tykkää. No suurempi syy on, että mennään samalla syömään, kun ei sitä ehdi näin vuorotteluvapaalla kokkailemaan.