Mahtava maanantai

Näkymä Brandbergiin Steinerkogelhausilta

Tänään vötkistelimme patikkaan vasta vähän ennen yhdeksää, kun Maarit, Juuso ja Pauli tulivat talomme kohdalle meitä hoputtamaan. Kohteenamme oli meille jo niin tuttu Steinerkoglhaus, joka on talomme parvekkeelta katsoen jyrkästi oikealla 600m ylempänä. Aamu oli taas lämmin ja ennusti hellepäivää.

Pauli ja Kari tähystelevät tuttuja hüttejä

Nousun alkuvaiheessa on minimaalisen pieni puurakenteinen kappeli, johon ovi oli auki ja putipuhdas räsymatto oli lattialla. Itse asiassa koko alkunousumme oli nk. ristin tietä jossa pienin välimatkoin oli tauluja muistuttamassa Kristuksen kärsimystiestä. Uskovaiset saavat siitä tuntua polun raskaudesta ja tuntea sen ristin, joka kutakin painaa. Näitä " Kreuzwegejä", ristinteitä, on näissä katolisissa maissa joka kulmalla. Ja kärsivän Kristuksen kuvia tapaa vaikka kuinka korkeilla paikoilla tiettömien taipaleiden takana. Uskonto on tärkeä elämänohje täällä, sillä niin usein Grüss Gott tulee tervehdykseksi.

Ensimmäinen 600 m:n nousu takana

Steinerkogelilla nautitimme kahvia ja Almdudleria ja Pauli päätti kaikkien puolesta, että hän palaa takaisin kylään Paapeen (isoisän) hommiin Saanan kanssa. Me muut saimme käskyn jatkaa vaellusreittiämme vielä 500m ylöspäin Karlalmille ja sieltä Kotahornalmin kautta alas Zillertaliin. Reittihän on Karille ja minulle tuttu, mutta taas tultiin eri suunnasta kuin viime kerralla ja yhdessä kohdassa hieman haimme polkua. Hienosti meidän aloittelevat vaeltajamme jaksoivat painaa mäkeä ylös ja almilla nautimme virkistävät juomat. Tässä vaiheessa olimme vasta matkan puolivälissä, sillä kaikki ziljoona askelta, jotka olimme nousseet korkeussuunnassa piti myös tallata takaisin laaksoon.

Karlalm 1746m. Nousut takana ja vain yli 1000m alastuloa edessä

Tie alas Eckartaun kylään löytyi, ja sitä pitkin astelimme korkeuksista alas laaksoon vajaa pari tuntia. Osa tiestä kulki tietä pitkin ja marssitahti oli aika rivakka. Paikoin reitti oikaisi jonkun niityn poikki suoraan alaspäin ja silloin reidet ja polvet parkuivat armoa. Toive oli, että olisimme pääseet kyläbussilla viimeiset laaksokilometrit takaisin Mayrhofeniin, mutta sattuma tahtoi meidän vielä kärsivän. Busseja ei mennyt ja talsimme viimeiset 3 km tasamaata takaisin kylään. Tällä reissulla ei kummallakaan pariskunnalla ollut kunnollisia eväitä. Vaikka varsinainen nälkä ei yllättänytkään, olisi pieni lounas ollut ihan varmasti paikallaan. Pikku suolapaloilla ja patukoilla sekä sämpylöillä sentään kampeuduimme maaliin. Koko porukka oli lievästi sanoen sippi. Hieno suoritus Maarit ja Juuso!

Hyvästeltyämme matkakumppanimme kävimme ruokakaupassa ja mieltämme askarrutti kauhea ajatus: olimmeko tuhonneet kaksi potentiaalista vaeltajaa...

Väsyneet vaeltajat takaisin kotikylässä yli 6 tunnin jälkeen.
Muut faktat voi todeta kuvasta.