Myslimoottorilla ylös

Aamupalaan kuuluu mysliä, jugurttia, leipää, juustoa, leikkelettä, kurkkua, tomaattia, mehua ja kahvia. Sillä jaksaa muutaman tunnin kampeutua ylämäkeen. Tänä aamuna suunta vei Val Gardenan perimmäiseen kylään Selvaan eli saksalaisittain Wolkensteiniin. Bussilla tuo 8km sujahti sukkelaan ja pian olimmekin ylämäen juurella. Suuntana oli Dantercëpies ja Grödner Joch.

Nousu alkaa. Ylimääräiset vaatteet reppuun.

Tässä tulee käytettyä vuorotellen noita italian- ja saksankielisia paikannimiä. Kylteissä on täällä lisäksi vielä paikallisen murteen eli ladinin kielellä. Vaikeuksia kyllä välillä teettää, jos esim. vaellusreitin kyltissä on vain yhdellä kielellä kohteen nimi. Ja itse on ajatellut kohdettansa vain vaikkapa saksankielisellä nimellä. Tänäänkin Grödner Jochiin opastettiin välillä nimellä Jëuf de Frea. Siinä olisi jo voinut luulla eksyneensä väärälle polulle.

No, perille osasimme ja tunnissa olimme nousseet 1600 metristä 2298 metrin korkeuteen. Tulosuuntaamme eli länteen katsoessa näkyi koko Val Gardenan laakso. Vastapäätä idässä avautui uudet huiput ja uusi laakso Val Di Corvara.

Katse länteen Val Gardenaan. Selvan kylä lähimpänä.

Täyskäännös ja idässä näkyy uudet huiput.

Selvasta johtaa tuohon toiseen laaksoon kiemurainen serpentiinitie , jota pitkin autot ja moottoripyörät kurvailivat mäkeä ylös. Paljon oli ihmisiä ihmettelemässä kauniita näköaloja. Me saimme nousta mäkemme ilman ruuhkaa. Ketään muita vaeltajia ei ollut polullamme. Vain muutama pyöräilijä punnersi edellämme.

Koska ollaan jo valmiiksi vuoristossa, eivät lämpötilat varsinkaan aamulla ole erityisen korkealla. Tänä aamunakin, vaikka aurinko paistoi, lämpöä oli nousun alkaessa vain 8 astetta. Ylämäkeen tarpominen on kuitenkin hikistä puuhaa, joten shortseilla ja t-paidalla tarkenee, kun reppu lämmittää selkää. Kuitenkin mitä ylemmäksi noustaan, sitä viileämpää alkaa olla ja tuuli käy navakammin. Silloin tekee mieli vetää jo jotain hihallista päällensä. Keksin matkia Malesian mopoilijoita. Siellä näkyi paikallisilla olevan tapana pitää tuulitakkia päällään väärinpäin siten, että selkäpuoli on edessä ja kädet hihaan työnnettynä. Malesiassa hihat suojaavat ehkä sateelta ja itikoilta, mutta täällä ne lämmittävät käsivarsia ja jättävät hikisen selän vielä repun lämpöön, eikä tarvitse hiota takinkin selkämystä. Kätevää, eikö totta! Nousun päätteeksi useimmiten vaihdamme kuivan paidan ja vedämme fleecen ja takin päälle. Hanskatkin ovat usein tarpeelliset, kun kroppa alkaa jäähtyä.

Tässäkin on takki nurinperin päällä!

Korkeimmalta kohdalta kävimme edestakaisen vaelluksen Dolomiten Höhenwegia myöten. Polku kulki upeasti avonaisella harjanteella, josta avautui laaksoon hienot näkymät.

Vaeltaja Dolomiten höhenwegillä, joka vaatii vakaita jalkoja.
Autot serpentiinitiellä matkalla Grödner Jochille.

Kartan perusteella jo tiesimmekin, että joudumme tulemaan samaa tietä takaisin, sillä edessä oli Klettersteigit, eli tikapuut solan yli. Noille tikkaillekin päästäkseen piti kavuta monta sataa metriä lumista rotkoa pitkin ylös. Totesimme tilanteen ja palasimme takaisin Grödner Jochille. Sieltä tulimme toista polkua pitkin alas Selvaan. Tämän päivän kävelymme kesti 4½ tuntia.

Lomalla syödään aina ulkona.