Missä kuljimme kerran

 Perjantaiaamun tunnelmia. Tiukkaa nousua ja
sodanaikaisia bunkkereita kalliorinteessä.

Perjantaina vaihdoimme näkökulmaamme taas uuteen osaan Pustertalin laaksoa. Menimme bussilla Sextenin (Sesto) ohi Kreuzbergpass-nimiseen solaan, josta nousimme ylös vuorelle ja palasimme maisemareittiä takaisin kohti Fischleintalia, johon laskeuduimme viimeksi Drei Zinnen patikaltamme maanantaina. Saman reitin kävelimme myös kolme vuotta sitten. Päivä oli taas kaunis ja reitti aivan nautinnollinen. Muutaman sadan metrin näköalanparannus noustiin, kun sopiva polku siihen ilmeni.

Kohteemme Burgstall on nuolen osoittamassa paikassa.

 Helppo ja lähellä eikö vaan? Pala kakkua.

Ilma oli selkeä ja näkyvyys hyvä. Vasemmalla näkyvä valkoinen huippu

 on Grossglockner, missä kuljimme kerran.

Reittimme pituudeksi tuli 18km ja nousua tuli 900 metriä ja laskua 1100 metriä, kun palasimme eri paikkaan kuin mistä lähdimme. Aika mukava kuntoilureissu ja ihmettelimmekin välillä, että miksi tänä vuonna jalat eivät ole perinteiseen tapaan kipeytyneet oikeastaan yhtään ensimmäisten patikkareissujen jälkeen? On siis kävelty yksinkertaisesti liian vähän, tai sitten Bioteekin Super-Mg magnesium pelittää. Uskomme jälkimmäiseen. Koettiin siis aivan mainio päivä, jonka K:n mielestä tietenkin kruunasi Saksan voitto Ranskasta!

Juomatauolla

Vastapäisellä vuorella kulkee Karnische Höhenweg, missä kuljimme kerran.

  Todella erilaiset vuoret verrattuna Dolomiittien kalkkikivivuoriin.

 Näkymä Burgstallilta Rotwandwiesen suuntaan

Lauantaina oli taas lepo- ja huoltopäivän vuoro ja päätökseemme vaikutti myös  hieman epävakaiseksi luvattu sää. Kuukauden lomassa on se hyvä puoli, että voi yrittää valita ilmoiltaan parhaita päiviä patikoilleen. Joskus se onnistuu, joskus ei. Aamulla kämpillä vötkistellessämme ihmettelimme, että voisihan sen loman näinkin viettää eikä herätä aamuisin kuuden aikaan kiirehtimään bussiin ja vuorelle. No, on niitä onneksi sitten ihan lepolomiakin.

Karujen kivimaisemien jälkeen saavuimme vehreään Rotwandwieseen.

Tuloreittimme

Keskellä korkeimmat huiput nimeltään Dreischusterspitze, 3152 m.

 Niillä on täällä aikaa miettiä sopivia nimiä kaikille vuoren huipuille.

Lounaan aika oli Rotwandwiesen Hüttellä. Hüttet ovat aivan

 ehdottomia suosikkejamme ja vaeltajan keitaita.

Siitä sitten laakista suolatasot kuntoon. Tiroler Gröstl ei petä koskaan,

 mutta tämä taisi olla kaikkien aikojen paras!

 Tirolin Sydänliiton merkki oli taas menussa tämän annoksen kohdalla.

Aamupäivällä käytiin kauppareissut ja huomattiin, että keli kuitenkin kirkastui hienoksi. Eihän silloin sovi jäädä vain majapaikkamme liegewieseen makoilemaan lepotuoleille. Huoneistoomme kuuluu suhteellisen ajettavat polkupyörät, joten otimme ne käyttöömme. Muutaman tunnin ajeleskelimme. Ensin noustiin kotilaaksoa muutama kilometri ja korkeusmetrikin ylöspäin kohti Wahlenia ja Kandellenia. Sitten lasketeltiin alas ja tarkistimme oliko Toblacher Seen vesi edelleen turkoosia. Oli se. Hiihtostadionin ohi hurautimme vauhdilla. Siellä oli aika hiljaista. Hiihtoniilot ovat ilmeisesti vielä kesätunnelmissa. Alkoi uhkaavasti pilvistyä ja nälkäkin jo muistutti.

Toblacher See

Lounas nautittiin mainiossa Lauran paikassa aseman läheisyydessä Neu Toblachissa. Siellä on hinta ja laatu kohdallaan. Koska sade ei tullutkaan, vaan taas alkoi paistaa päätettiin vielä käväistä katsomassa vanhaa tuttua Innichenin kylää. Totesimme myös jälleen kerran, että näissä korkeuseroissa on mukavampi pyöräillä alamäkeen kuin ylämäkeen.

  Innichenissä vietimme kuukauden vuonna 2011. Taisi muuten nuo

 samat vuoret olla kylän ympärillä silloinkin, jos oikein muistamme.
 Voimme toki olla väärässäkin.

Onko muuten muilla bloggerin käyttäjillä tietoa miksi vain osa blogiin laitetuista kuvista avautuu suureksi klikatessa? Osa ei?

Warum wir hier sind?

Otsikon kysymykseen saimme osavastauksen tänään, sillä Meteon ennusteen mukaisesti täällä on ollut hieno päivä säänkin puolesta. Eilen illalla jahkailimme keittiön pöydän ääressä tämän päivän patikkasuunnitelmaa lähes samalla tavalla kuin hallitusneuvotteluja pohditaan Suomessa. Miten onnistuimme? Se selviää ehkä reissun aikana otetuista valokuvistamme!

 Haunoldin vuori leivänhakumatkalla kuvattuna.

Aika hieno kuva vai mitä?

Heräsin jo ennen kello kuutta aamulla ja heti kuuden jälkeen olin jo pyörällä matkalla paikalliseen leipomoon hakemaan tuoreita lämpimiä sämpylöitä patikkareissulle evääksi. Kamera oli sattunut mukaan ja nappasin ylimmän valokuvan siltä reissulta. Ei paha. Oli muuten leipomossa jo jonoa, joten emme ole ainoita, jotka täällä haluavat liikkeelle aikaisin hienoina päivinä.

Olimme päättäneet lähteä junalla Toblachiin ja patikoida sieltä eteenpäin. Junamatka kesti neljä minuuttia ja saavuttuamme Toblachiin lähdimme kohti Höhlensteintalia eli etelään päin kohti Cortinaa lähtevää laaksoa. Muutaman kilometrin päässä Toblachista sijaitsee Toblacher See vuorten keskellä ja järvi ympäristöineen oli aika hienoa aluetta. Jos haluaa katsella kauniita kuvia niin kannattaa klikata suuremmaksi!

 

Höhlensteintalin alussa katselimme menosuuntaamme. 

Tässä olemme vielä laakson korkeudella 1200m:ssä

 Tässä kohtaa kajahti reissun ensimmäinen JES!

Toblacher See.

 Nousu oli kova ja se pisti välillä puhalluttamaan

 Matkamme vei kohti Sarlsattelia ja vielä korkeammalle Sarlkofelille

 Siinä sitä pakerretaan.

Tämä meidän vähäinen patikkakokemus on osoittanut, että nousuja ja laskuja tuolla vuorilla on monenlaisia. Korkeusmetrit tai aika-arviot ei välttämättä kerro sitä todellista reissun raskautta, sillä se riippuu muistakin jutuista. Tuosta voisi puhua kuin Bubba katkaravuistaan Forrest Gump-elokuvassa, mutta antaa olla. Oli pirun kova nousu ja lasku ja korkeuseroa mennen tullen oli noin 1300 metriä

 Olen luvannut viedä Janen tänäkin kesänä usein ulos syömään.

Maistuu se pussikeitto mainiolta täälläkin.

 Ruokatauon jälkeen reitti jatkui tuollaisena.

 "Jane, mistä se johtuu, että täällä Alpeilla joskus päälaki kärähtää "?

 Rautarouva ja Dürrensteinvuori.

Rautarouva edessä.

 Etelä-Tirolin huterajalkaisin gemssi.

Reitti muuten vaan kapeni tuosta eteenpäin ja käännyimme takaisin, 

koska sillä suunnalla oli pilvistä

 Sen sijaan jatkoimme tosi viehättävää Dolomiten Höhenwegiä

 Päivän kaverikuva

 Mitäs siellä hirnutaan?

Ei saa hirnua kaverille vaikka laiduntaakin Dolomiten Höhenwegillä.

 Kas näin heiluu reppu, ja reppu heiluu näin.

Matkalla kohti Dürrensteinvuorta.

Oli aivan mainio patikkapäivä ja sille tuli pituutta noin kahdeksan tuntia. Laiskan miehen työpäivän verran.

Hienon reissun lopuksi tempaisimme ja luovuimme hetkeksi kurttuotsaisuudestamme. 

Paikallinen olutmerkki on Forst ja sitä tarjoiltiin pienen tuopin verran 
Toblacher Seen rantabaarissa. Kerran Saksan Bad Wiesseessä majatalomme 
ja ravintolamme isäntä opetti meitä:   "Nur Calvin Klein trinkt kleines Bier ".

Tänään ei ollut muuta tarjolla tuossa vaiheessa.