Missä kuljimme kerran

 Perjantaiaamun tunnelmia. Tiukkaa nousua ja
sodanaikaisia bunkkereita kalliorinteessä.

Perjantaina vaihdoimme näkökulmaamme taas uuteen osaan Pustertalin laaksoa. Menimme bussilla Sextenin (Sesto) ohi Kreuzbergpass-nimiseen solaan, josta nousimme ylös vuorelle ja palasimme maisemareittiä takaisin kohti Fischleintalia, johon laskeuduimme viimeksi Drei Zinnen patikaltamme maanantaina. Saman reitin kävelimme myös kolme vuotta sitten. Päivä oli taas kaunis ja reitti aivan nautinnollinen. Muutaman sadan metrin näköalanparannus noustiin, kun sopiva polku siihen ilmeni.

Kohteemme Burgstall on nuolen osoittamassa paikassa.

 Helppo ja lähellä eikö vaan? Pala kakkua.

Ilma oli selkeä ja näkyvyys hyvä. Vasemmalla näkyvä valkoinen huippu

 on Grossglockner, missä kuljimme kerran.

Reittimme pituudeksi tuli 18km ja nousua tuli 900 metriä ja laskua 1100 metriä, kun palasimme eri paikkaan kuin mistä lähdimme. Aika mukava kuntoilureissu ja ihmettelimmekin välillä, että miksi tänä vuonna jalat eivät ole perinteiseen tapaan kipeytyneet oikeastaan yhtään ensimmäisten patikkareissujen jälkeen? On siis kävelty yksinkertaisesti liian vähän, tai sitten Bioteekin Super-Mg magnesium pelittää. Uskomme jälkimmäiseen. Koettiin siis aivan mainio päivä, jonka K:n mielestä tietenkin kruunasi Saksan voitto Ranskasta!

Juomatauolla

Vastapäisellä vuorella kulkee Karnische Höhenweg, missä kuljimme kerran.

  Todella erilaiset vuoret verrattuna Dolomiittien kalkkikivivuoriin.

 Näkymä Burgstallilta Rotwandwiesen suuntaan

Lauantaina oli taas lepo- ja huoltopäivän vuoro ja päätökseemme vaikutti myös  hieman epävakaiseksi luvattu sää. Kuukauden lomassa on se hyvä puoli, että voi yrittää valita ilmoiltaan parhaita päiviä patikoilleen. Joskus se onnistuu, joskus ei. Aamulla kämpillä vötkistellessämme ihmettelimme, että voisihan sen loman näinkin viettää eikä herätä aamuisin kuuden aikaan kiirehtimään bussiin ja vuorelle. No, on niitä onneksi sitten ihan lepolomiakin.

Karujen kivimaisemien jälkeen saavuimme vehreään Rotwandwieseen.

Tuloreittimme

Keskellä korkeimmat huiput nimeltään Dreischusterspitze, 3152 m.

 Niillä on täällä aikaa miettiä sopivia nimiä kaikille vuoren huipuille.

Lounaan aika oli Rotwandwiesen Hüttellä. Hüttet ovat aivan

 ehdottomia suosikkejamme ja vaeltajan keitaita.

Siitä sitten laakista suolatasot kuntoon. Tiroler Gröstl ei petä koskaan,

 mutta tämä taisi olla kaikkien aikojen paras!

 Tirolin Sydänliiton merkki oli taas menussa tämän annoksen kohdalla.

Aamupäivällä käytiin kauppareissut ja huomattiin, että keli kuitenkin kirkastui hienoksi. Eihän silloin sovi jäädä vain majapaikkamme liegewieseen makoilemaan lepotuoleille. Huoneistoomme kuuluu suhteellisen ajettavat polkupyörät, joten otimme ne käyttöömme. Muutaman tunnin ajeleskelimme. Ensin noustiin kotilaaksoa muutama kilometri ja korkeusmetrikin ylöspäin kohti Wahlenia ja Kandellenia. Sitten lasketeltiin alas ja tarkistimme oliko Toblacher Seen vesi edelleen turkoosia. Oli se. Hiihtostadionin ohi hurautimme vauhdilla. Siellä oli aika hiljaista. Hiihtoniilot ovat ilmeisesti vielä kesätunnelmissa. Alkoi uhkaavasti pilvistyä ja nälkäkin jo muistutti.

Toblacher See

Lounas nautittiin mainiossa Lauran paikassa aseman läheisyydessä Neu Toblachissa. Siellä on hinta ja laatu kohdallaan. Koska sade ei tullutkaan, vaan taas alkoi paistaa päätettiin vielä käväistä katsomassa vanhaa tuttua Innichenin kylää. Totesimme myös jälleen kerran, että näissä korkeuseroissa on mukavampi pyöräillä alamäkeen kuin ylämäkeen.

  Innichenissä vietimme kuukauden vuonna 2011. Taisi muuten nuo

 samat vuoret olla kylän ympärillä silloinkin, jos oikein muistamme.
 Voimme toki olla väärässäkin.

Onko muuten muilla bloggerin käyttäjillä tietoa miksi vain osa blogiin laitetuista kuvista avautuu suureksi klikatessa? Osa ei?

Upea Karnische Höhenweg

Panoraamakuva Karnische Höhenwegiltä Dolomiiteille

Meillä on täällä asuinrakennuksessamme saatavilla isäntäväen kirjallisuutta tästä Etelä-Tirolin alppialueesta. Osa kirjoista on saksankielisiä ja niitä me olemme tuossa joutoaikoina sanakirjan kanssa tankanneet. Olemme oppineet, että tässä Pustertalissa kulkee kahden erilaisen vuoristotyypin raja.

Etelässä Italian puolella on Dolomiittien kalkkikivivuoria ja Itävallan puolella on puolestaan ihan erilaista vuoristoa nimeltään Karnische Alpen.Tänään otetut valokuvat varmaan parhaiten selventävät tätä eroa. Lisäksi olemme oppineet, että Drei Zinnen-vuorten kohdalla kulkee myös Itävallan ja Italian välisen kielialueen raja. Pohjoisessa valtakieli on saksa ja etelässä italia. Eli ei täällä ihan jouten ole oltu henkisestikään.

 Ensimmäinen etappimme sen jälkeen, kun pyöräilijät

kääntyivät edestämme hidastamasta patikkaamme.

Klammbach Hütten takana on hyvin nähtävissä

Karnischen Alpenin erilainen vuoristomaisema kuin Dolomiiteilla.

Tänään matkasimme Innichenistä aamubussilla yhdeksän kilometrin päähän Sextnerin laaksoon kylään nimeltään Moos. Moosista lähdimme nousemaan kohti Karnische Höhenwegiä, joka kulkee noin 2500 metrin korkeudessa Itävallan ja Italian rajalla. Moos sijaitsee reilun 1300 metrin korkeudessa, joten nousimme noin 1200 metriä päästäksemme ihailemaan vuorten huipulta kahden eri valtion maisemia. Höhenwegillä oli lisäksi muutama upea näköalapaikka vieläkin korkeammalla ja pitihän niissäkin käydä. Aivan mahdottoman upeita maisemia oli tarjolla joka suuntaan niin pitkälle kuin silmä kantaa ja viime vuoteen verrattuna on uutta, että olemme hankkineet kiikaritkin. Katseltavaa siis riitti ja reissu kesti Moosin kirkolta takaisin kirkon bussipysäkille seitsemän tuntia.

Klammbach Almin takana korkealla näkyy kohteemme Karnischer Höhenweg.

Noilla rinteillä yksi vaelluskengän askel ei vie kovin paljoa eteenpäin.

 

Ensimmäinen tunti noustiin mutkittelevaa metsätietä ja siinä oli mielenkiintoista verrata omaa kävelyvauhtia maastopyörillä liikkuneeseen miesporukkaan, joilla oli ainakin ihan täydelliset pyöräilyvarusteet. Kavereita oli varmaan parikymmentä ja he lähtivät reissulleen täsmälleen yhtä aikaa meidän kanssamme Moosin kirkolta aamulla 09.00. Ensin he hävisivät horisonttiin, mutta hiljalleen miehiä tuli kovimmissa ylämäissä selkä edellä vastaan ja olimme jopa vähän vaivautuneita, kun ohitimme joitakin kävellen. No, pian tiemme erkanivat, mutta saimme vahvistuksen käsityksellemme, että maastopyöräily täällä kovimmissa mäissä on raakaa puuhaa eikä mitenkään nopeaa etenemistä.

 Kyllä vaan. Elokuun alkupuolella Innsbruckista Helsinkiin

ja vielä Lufthansan ikkunapaikalla! 

Jään puolestanne tänne tuijottelemaan Dolomiiteille ja

märehtimään maailman menoa. Deal?

 Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti.

Ja Karnischen Höhenwegillä vieläpä ihan ilokseni.

Nousu ensimmäiseen kohteeseemme Sillianer Hüttelle Itävallan puolelle kesti 3h 15 minuuttia. Samaan paikkaan pääsee toisesta suunnasta hissillä helpommin, mutta tuolla meidän nousuvuorilla oli rauhallista. Ennen ja jälkeen Sillianer Hütteä kuljimme tätä mainittua Karnischen Höhenwegiä ja eipä siitä juuri maisemat parane.

 Sillianerhütte on Itävallan puolella. Sehän on ihan alamäkeen tulosuunnastamme, 

vaikka majankin korkeus on 2447m.

 

 Sillianer Hütten välipala.

Pitäähän sitä olla kaloreita kulutettavaksi.

 Nyt paikataan harmittelun aiheet. 

Viimeinkin kotilaaksomme Pustertal näkyy kirkkaalla säällä.

Käsi ylös kenen mieleen sana 'föhn' tuo lämpimän tuulen.

Tämän päivän säätiedotuksen "pohjoinen  föhn " tarkoitti kuitenkin 

uskomattoman kylmää viimaa harjanteella.

 Fischleintal, jonka päädystä lähdimme neljä päivää sitten Drei Zinnenin näkymiin.

 Moosin kylä häämöttää jo alhaalla.

Foto sponsored by Khao Lak Adidas.

Tällaisina päivinä tuolta vuorilta ei haluaisi tulla alas lainkaan. Meidän taviksien ottamat valokuvat eivät kerro sitä todellista maisemien upeutta. Huomiseksi on luvattu hyvää ilmaa ja meillä teema pysyy samana: reidet ja pohkeet kesäkuntoon aivan mahdottoman upeissa alppimaisemissa ja toivottavasti hienossa säässä.

 Seitsemän tuntia siihen vierähti ja päädyimme takaisin Moosin kirkolle.

Pieni hiljentyminen kirkossa ja bussilla kotiin. Upea reissu!