Bloubergstrandilta on hienot näkymät Pöytävuorelle ja satoja leijasurffareita
Kolmen viikon lomalla viimeinen viikko on harvoin se hauskin eikä niin ole ollut nytkään. Kaikki on hyvin ja lomailun puitteet ovat olleet enemmän kuin kunnossa, mutta pientä melankoliaa puskee pintaan aina välillä, jos pysähtyy miettimään missä vaiheessa lomaa mennään.
Olemme viettäneet viimeistä lomaviikkoa Kapkaupungin kupeessa Camps Bayssa. Tämä on mukava rantakohde pienen matkan päässä itse kaupungista ja muutaman kerran olemme kävelleet täältä keskustaan vajaassa parissa tunnissa.
Camps Bay
Kolmen viikon aikana on tullut autoiltua vajaa 2500km täällä Western Capen ja Eastern Capen alueella. Se on enemmän kuin K ajaa kotona vuodessa. Viikkojen aikana olemme alkaneet fanittaa Etelä-Afrikkaa entistä enemmän. Tämä on mahtavan monipuolinen lomakohde. Aurinkoa ja valoa riittää, silti kostean kuumaa läkähdyttävää hellettä ei kuitenkaan esim. Thaimaan malliin koe. Hyvän ruuan ja viinin ystävä on täällä paratiisissa. Ja mekin vain satunnaisesti asiaan vihkiytyneet nautimme täysillä! Tämän reissuun uutuus ja kohokohta olivat eläimet. Niitä oli mukava bongailla parissakin paikassa.
Patikoimme Pöytävuorelle edestakaisin
Käymämme ruokapaikat tarjoavat upeat menut, mutta pukeutumiskoodi on silti erittäin casual. Tarkoittaa miehellä esim. bermudashortsit ja siisti paita. Garden route -maisemareitti on kaunis. Pitkin matkaa olisi vaikka kuinka paljon ihania kohteita. Varsinkin valaiden tullessa tänne syys-marraskuussa olisi herkullista tähystää esim. Hermanuksessa noita merten jättiläisiä. Oma bonus on siinäkin, että aikavyöhyke on sama kuin Suomessa. Hintataso on edelleen suomalaiselle kohtuullinen.
Kapkaupunki Pöytävuorelta
Waterfront Kapkaupunki
Kuvauspaikoilla saa monesti seurata suoranaista showta ja
onpa homma mennyt joskus joillakin ihan riitelyksikin kuvausvuoroista
Chapman's Peak on hieno maisemareitti ajettavaksi
Viihtyisä Simon's Town ja pingviinit ovat hyvä retkikohde
Etelä-Afrikka, numero 1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti