18.10.2015

Smorgasburg ja Brooklyn Bridge

 Lauantaina Smorgasburgissa nautimme tähänastisen elämämme parhaat ranut

Se on tuo aikaero viheliäinen juttu. 7 tuntia New Yorkin ja Suomen välillä tuntuu iltaisin luissa ja ytimissä. Aamuyöllä uni loppuu eikä näin alkulomasta jaksa iltaisin lähteä katsomaan todellisen suurkaupungin valoja. Ystävämme Ääniräätäli totesi kommentissaan, että viikon päästä, kun sielu alkaa olla tässä ajassa on aika palata kotiin. Lohdullinen kommentti, kiitos!

Aamulla kahdeksan jälkeen ei ole Manhattanillakaan vielä ruuhkaa.


Rockefeller Centerillä olisi päässyt jäällekin,
 mutta meillä jäi luistimet kotiin.

Hulppea Grand Central Terminal

Aikaerosta kärsivälle New Yorkissa aamut ovat parasta aikaa. Päivä ei ole vielä noussut, mutta innostus tulevan päivän seikkailuihin kuplii. Olemme molempina aamuina käyneet kuuden jälkeen hotellimme vieressä Broadwayn varrella kahvilassa nauttimassa kahvia, tuoremehua, kananmunia, paahtoleipää ja pannukakkuja amerikkalaiseen tapaan. Jo toisena aamuna henkilökunta ja vakiasiakkaat tervehtivät meitä kuin tuttujaan. Näkyvät ne paikallisetkin heräilevän aikaisin. Nicholas ja Raynold olivat kumpikin puoli seiskalta omassa loosissaan istumassa ja tilasivat "the usual". Nikke tykkää kahden munan kokkelista yhdellä keltuaisella ja Reiska ottaa munakkaan kalkkunamakkaroilla.

 Chrysler Building

East River Ferry lähtee 34th Streetin päästä

YK:n talo oikealla tuli tutuksi jo ala-asteen maantiedon kirjasta.
 On muuten sitten järjettömän ruma rakennus.
Lauantaina ohjelmassamme oli Smorgasburg-niminen tapahtuma Williamsburgissa, Manhattanin vastarannalla East Riverin toisella puolella. Kyseessä ovat ruokamarkkinat ja ruokahan se meitä liikuttaa. Ruokakojuja oli kymmeniä ja tarjolla monenlaista herkkua etnisistä virityksistä perinteisiin burgereihin. Manhattanilta joen toiselle puolelle siirryimme East River Ferryllä, jonka kertamaksu on viikonloppuisin 6 dollaria/hlö. Arkena pääsee halvemmalla. On muuten kiva ja edullinen tapa nähdä Itä-Manhattania joelta käsin ja päästä Midtownista Brooklyniin.

 Williamsburgissa pojilla on mukavat futiskentät. 


Williamsburg oli kivaa vaihtelua Manhattanin ruuhkiin

Smorgasburg - kaikkien herkkusuiden löytölaari.

Dallailtuamme muutaman tunnin Williamsburgissa hyppäsimme taas lautalle ja jatkoimme matkaamme Brooklynin sillan pieleen. Rauhallinen Williamsburg vaihtui kertaheitolla ihmisiä kuhisevaan Manhattanin ilmapiiriin, vaikka se olikin vielä Brooklynin sillan takana. Monet muutkin halusivat meidän tapaan käydä ottamassa ne pakolliset  Manhattanin silhuettivalokuvat Brooklyn Bridgen molemmilta puolilta. Ei siinä mitään, kyllä sen ymmärtää, sillä maisemat ovat aika ainutlaatuiset. Puhumattakaan itse sillasta, joka on kuin East Riverin päälle ripustettu koru. Paikalliset pyöräilijät vain eivät katso suopeasti kapealla reitillä poukkoilevia turisteja, jotka koittavat löytää hienoja kuvakulmia omiin ainutlaatuisiin kuviinsa.

Manhattan Bridge

 Brooklyn Bridge









Lauantai-iltana tsemppasimme iltaelämän suuntaan ja hyppäsimme metroon New Yorkin kuumimpaan ytimeen Times Squarille. Valomainokset ja ihmismassat ovat toisaalta mukavaa vaihtelua, mutta ehkäpä myös hieman ahdistavaa koettavaa.






Todistettavasti olemme käyneet radalla pimeän aikaan



NYPD:n moottoripyöräpoliisit esittelyssä

5 kommenttia:

Missis L. kirjoitti...

Huomenta! Täällä jo aamukuudesta asti padi kädessä oottelin uutta tarinaa :-)! On se vaan niin mielenkiintoinen paikka toi New York, vaikka viime reisun jälkeen vannoin, että en ehkä sinne mahdollisesti ja todellakaan koskaan enää mene. Aikaerorasitus oli jotenkin vähän liikaa. Mutta, aika kultaa muistot! Ja ainakin näin blogin välityksellä taas kiva käydä!

Lukaisin tuossa oman blogini nyyjorkin kirjoitukset ja voi hyvänen aika, en muistanutkaan, että mulla on niin surkiat kuvat siinä. Kännykällä pilvisessä säässä napsittuja. Mut sit innostuin, että mähän voisin kirjoittaa tulevasta Düsseldorfin reissusta, nyt on parempi kamerakin! En ole yli kahteen vuoteen mitään jaksanut kirjoittaa, mutta tää teidän blogi kyllä innostaa. Ja kun oon tässä selaillut blogeja tulevaan matkaan liittyen, niin kyllähän niistä on vaan iloa muillekin.

Hyvää yötä ja mukavaa huomista päivää teille! Täällä pääsee jo aamupalalle.

Anonyymi kirjoitti...

Checked! Olen ihan oikeasti Nykissä, kun luen näitä, wau😁👍Joko ootte päättäneet musikaalista? Aion seuraavaksi katsoa Lion kingin, on se niin hulppee! Te ootte untenmailla, mutta taas kuudelta raitille. Se on kivaa aikaa, kokemusta on ja ehtii paljon päivän aikana. Me just nautittiin 46-vuotis aamiainen👌🙈🙉🙊😊

Jaaskarit kirjoitti...

Huomenta vaan Minna. Siis me nukuimme tänään seiskaan saakka!! Yleensä siihen mennessä on jo käyty aamupalalla:) Olemme siis pahasti myöhässä, mutta pitää yrittää kiriä jostakin. Mukavaa sunnuntaita sinnekin!!

Jaaskarit kirjoitti...

Terve Leena! Emme ole ehtineet musikaalista pahemmin tuumailla, kun pitää niin kiirettä! Täytyy ainakin "suorittaa" näitä pakollisia tästä alta pois ja City Passikin on vielä ihan korkkaamatta. Tosin nyt lähdetään Metropolitanin museoon ja Top of the Rock olisi ohjelmassa myöhemmin tänään. Terkkuja Paulille, että futismestaruus matkaa näköjään S-joelle.

Alli kirjoitti...

Olen ihastellut aina noita upeita New Yorkin valomainoksia. Haluaisin ehdottomasti kokea tuon tunnelman ja Manhattanin vielä joskus ihan paikan päältä. Kiitos tästä kirjoituksestasi, oli ihanaa nähdä Manhattan, Brooklyn Bridge ja New Yorkin elämää näin kuvista.