Vuodesta 2015 taitaa tulla meille oikein onnistunut matkailuvuosi, sillä tähän loppuvuoteen olemme saaneet jo aiemmin päätettyjen matkojen lisäksi mahtumaan kaksi reissua lempparimaahamme Saksaan. Niistä myöhemmin lisää, kun ovat ajankohtaisia. Sen sijaan tulevalla viikolla lennämme kohteeseen, jossa kaikki oikeat travellerit ovat jo käyneet ja tietävät siitä kaiken. New York on meille vuoden 2015 ehkä mielenkiintoisin matkakohde, koska matkustamme sinne ensimmäistä kertaa!
Iso Omena on matkailuvuosiemme aikana kummitellut aina jossain mielen perukoilla kuiskuttelemassa, että " tulkaa tänne, tulkaa tänne"! Aina reissua on lykätty, mutta viime keväänä saimme itsestämme irti niin paljon, että katsoimme kalenterista sopivan ajankohdan ja ostimme lennot. Nyt ei auta enää mikään, ensi viikolla mennään.
Majapaikkamme hotelli Belleclaire sijaitsee
Manhattanilla Central Parkin länsilaidalla
New York on jonkin verran haastavampi kohde kuin perusmatka eurooppalaiseen kaupunkikohteeseen. Olemmekin yrittäneet valmistautua reissuun paremmin kuin normaalisti. Tuossa kaupungissa on se hyvä puoli, että internet tulvii hyödyllistä infoa. Erilaisten matkailusivustojen lisäksi olemme löytäneet paljon hyödyllistä käytännön tietoa seuraamiemme matkailublogien postauksista.
Loppuviikosta siis lähdetään! Matkamme kestää viikon, joka ei ole paljon tuollaiseen maailman metropoliin, mutta ehkäpä siinä jotain ehtii? Blogi päivittyy valokuvilla New Yorkista, jos yhteydet Belleclaire-hotellissamme toimivat kunnolla. Kuulepa New York, tulossa ollaan!
2 kommenttia:
Vai kaksi reissua Saksaan! Onko multa mennyt joku huonevaraus nyt ohi... Mutta ei hätää! Huoneita on vielä vapaana.
Nykin tarinoita odotellessa!
Heip vaan!
Sinnepä Saksaan vaan mieli halajaa. Turvapaikkaa ei tosin vielä teiltä haeta ;-). Pikkujoulureissu tehdään Düsseldorfiin ja käydään futismatsissa niillä hoodeilla. Lisäksi K:lle järjestyi vapaata sen verran joululomalla, että päätimme kokeilla miltä talvinen vuoristokylä tuntuu. Oltiin vaan niin myöhään liikkellä, että tarkoituksiimme sopivia mestoja hintahaarukassamme ei ollut paljoa jäljellä. Päädyimme valitsemaan Oberbayernin Bayrischzellin. Mutta olisipa mukava ottaa Moselin kaltainen tapaaminen uudestaan!
Jane
Lähetä kommentti